Jyri Hokkisen novelli: Purolan puutarhakaupunki

Suomessa on harvaan asuttujen kylien miehillä ollut vanhastaan tapana kokoontua aamupäivisin yhteen vaihtamaan kuulumisia. Tapaamispaikat ovat muuttuneet aikojen saatossa; viisikymmentä vuotta sitten maailman menoa ihmeteltiin, piiput suupielessä, postilaatikoiden tai maitolaiturin viereisillä penkeillä. Kauppa-autoa odottamaan tultiin tunnin verran etuajassa, että kaikki kylän asiat ehdittiin porukassa käsitellä. Nykyisin miesten kokoontumispaikkoina toimivat baarit, kahviot tai huoltoasemat. Orimattilan kaupungin reunamilla sijaitsevien kyläpahasten; Keiturin, Tuorakan, Hennan, Kalmon ja Huhdanojan asukkailla ei ole käytössään toria kahvilatelttoineen, vaan heidän on hoidettava kolottavia kahvihampaitaan ja sosiaalisia suhteitaan Tuuliharjan Nesteellä, johon onneksi on kohtuullisen lyhyt matka mainituilta kyliltä. Nesteen viihtyisässä kahviossa aamupäivä kuluu mukavasti, kun pääsee päivän asioista ajatuksia vaihtamaan muiden ukkojen kanssa. Rituaaliin kuuluu kahvia ja pulla tai sämpylä, kenties muutama olutkin. Aina välillä kahvittelu taukoaa, kun miehet astuvat pihalle rinkiin tupakointihommiin. Enää ei nimittäin voi huoltamoilla reteästi kessutella pajatsoon nojaillen tai nurkkapöydässä porukalla Totolappuja täyteltäessä. Pihalla on nykyään tupakat polteltava. Niin kuin tämänkin tarinan viisikon vanhojen ukkojen, jotka asustelevat alussa mainituilla kylillä. Huoltamolla nämä seitsemänkymmenen ikävuoden hujakoilla olevat miehet ovat toisiinsa tutustuneet ja vuosien kuluessa eräänlaisen oman viisastenkerhon perustaneet. Kerhon, jolla on jämerät mielipiteet ja tyhmiä parempi tietämys moneen asiaan alkaen nyt vaikka kunnallisasioista ja päätyen suurvaltapolitiikan kiemuroihin. Ja niin kuin tuhansien muidenkin baarien ja kahvioiden viisastenkerhot, on tämäkin sakki itse itselleen arvonimensä myöntänyt. Ulkopuoliset saattavat hyvinkin tätä huoltamon pihalla kovaan ääneen kaupunkilaisia, kokoomusta ja kotikaupunkinsa Orimattilan päättäjiä haukkuvaa, syljeskelevää ja tupakoivaa sakkia kutsua ihan muilla nimillä. Kuului tähän porukkaan yksi täysin savuton mieskin. Hän oli Sinkarin Arvo, jota porukan muut äijät kutsuivat hänen jo päättyneeseen myyntiedustajan uraansa viitaten harjakauppiaaksi. Sinkari tiesi ja muiden mielestä myös riittävän usein kertoi, että kessuttelu tuhoaa mieskunnon. Työvuosinaan moneen kertaan Orimattilan ja lähialueiden talot sekä vähäiset kerrostaloasunnot kolunneella Sinkarilla oli päiväkahvipaikkoja Mäntsälästä Heinolaan, joissa hän puheidensa mukaan vieraili vielä eläkkeelläkin. Ottivat rouvat hänet kuulemma ilolla vastaan ilman näytesalkkuakin. Sinkari katseli lippalakki vinossa kaveriensa kessuttelua ja köhimistä. »Alkaa teiltä ukot keuhkot loppua ton tupakin kanssa. Vaihtasitte semmoseen lääkepurkkaan, niin loppuisi toi yskiminen. Munatkin toimii ihan eri tavalla, kun suonissa kiertää testohormoonit, eikä nikotiini», Sinkari aloitti kaikille tutun saarnansa.

Yhdessä helmikuisen viiman kanssa terveyssaarna ajoikin tupakkaporukan nopeasti takaisin sisälle kahvioon kantapöytänsä ympärille. Kun aamun ensimmäinen tupakkatauko oli saatu alta pois, jatkoivat miehet kesken jäänyttä iltapäivälehtien analyysiään. Esko Huhtinen, entinen Orimattilan seurakunnan talouspäällikkö, tökkäsi sormensa Iltalehden otsikolle. »Hitto, että nämä sääotsikot ovat typeriä!» Huhtinen ärähti ja käänsi lehteä muidenkin luettavaksi. Iltalehdessä Etelä-Suomea uhkaavaa talvimyrskyä koskevan uutisen otsikko oli: Yöllä Suomi joutuu Aslakin hampaisiin. Kun kaikki olivat otsikon nähneet, alkoi Huhtinen naputtaa sitä etusormellaan painavaa kommentointiaan rytmittäen: »Ei koske koko Suomea tuo uutinen. Otsikossa pitäisi mainita, mitä aluetta myrskyvaroitus koskee, eikä puhua Suomesta. Ja mikä saamarin Aslak! Kuka näitä myrskyjä oikein nimeää?»

»Katohan tätä piispa Huhtinen», Sinkari sanoi ja ojensi Ilta-Sanomat pöydältä, »Täälläkin on Aslak etusivulla.»

Huhtinen nappasi lehden käteensä ja alkoi vaahdota myrskystä varoittavan jutun otsikosta: »Vai vaanii se Aslak nyt jo nurkan takana. Ei hemmetti mitä roskaotsikoita! Koskeeko tämä juttu jotain huppumiestä vai säätä?» Huhtinen puhisi naama kiukusta punaisena. Vuosien saatossa valkoiseksi muuttuneet hiukset ja puoliparta korostivat kasvojen värinvaihdosta. Hän rauhoittui puhdistamaan silmälasejaan punavalkoruutuisen flanellipaitansa helmaan ja katseli kahviseuruettaan, kuin hakeakseen ymmärrystä tuohtumukselleen. Muu seurue nyökytteli ja mumisi myötämielisiä äännähdyksiä, vaikka sääuutisten otsikot, eivät tuntuneet heitä aivan yhtä voimallisesti ärsyttävän. Telan Akseli paimenteli harmaantuneita viiksiään ruotuun mietteliäänä ja kysyi: »Paljonko ne sitten meinaa sitä uutta lunta?»

Telan Akseli piti maataloaan Keiturin kylällä. Hän oli yleensä rauhallinen mies, joka saattoi kommentoida kepeästi asioita tai murjaista vitsinkin, mutta poliittiset aiheet puheessa saivat hänet usein kiivastumaan oikeaksi agitaattoriksi, jonka naama punoitti samaa hehkua, kuin hänen mielipiteensäkin. Porukassa häntä kutsuttiin Tela-Akseliksi. Varsinkin, jos mies tuli puheisiin hänen poissa ollessaan. Tosin silloin häntä saatettiin kutsua myös Puna-Akseliksi.

»Jopa kolmekymmentä senttiä», Särmön Olavi, entinen ammattikoulun atk-opettaja Kalmosta, kurkki lehdestä.

»Kolmekymmentä senttiä! Mikä ihmeen talvimyrsky se sellainen on?» Tela nauroi pilkallisesti ja jatkoi: »Sataako se perkele koko määrän minuutissa vai, millä ihmeen tavalla kolmekymmentä senttiä nyt mikään myrsky on?»

»Mun Volvo kulkee sellaisessa lumessa nastoilla niin ettei mitään», Sinkari leuhki. »Eilenkin kävin yhtä leskirouvaa lohduttamassa ja jouduin ajamaan pätkän sellasta auraamatonta mökkitietä. Volvo se vaan puksutti menemään.»

»Ja arvatenkin myös itse puksuttelit menemään», puuttui Konsta Vaaranto virnistäen keskusteluun. Häntä kutsuttiin yleisesti Konstaapeliksi, vaikkei hän ollut päivääkään itseään poliisina elättänyt. Hän sai kiittää lempinimestään vanhempiaan, jotka olivat pitäneet Konstaa ja Aapelia sopivina etuniminä Vaarannon nuorimmalle pojalle.

»Joo, harjakauppiaalla on housuissaan kolmenkymmenen sentin talvimyrsky», Tela heitti ja nauroi makeasti päälle.

»Pitäähän sitä käydä kyntöhommissa, jos talkoisiin oikein kutsumalla kutsutaan. Olikin muuten oikein soiva peli se Myrskylän Seija», Sinkari kerskaili ja varmisti kädellään lippiksensä olevan sopivan vinossa takaraivolla. Viiksekäs, vieläkin komea kauppamies, piti aina tarkasti huolta, että hänen Volvon logolla varustettu lippiksensä oli juuri oikeassa asennossa.

Iltapäivälehdissä oli sääotsikoiden lisäksi muitakin ärsyttäviä tai jopa aivan turhia asioita, joista tämä viisastenkerho oli talven mittaan ehtinyt äksyillä. Lähes päivittäin lehtien etusivulla poseerasi joku miehille täysin tuntematon BB-Pirkko tai TIS-Joppe. Nämä uusjulkimot sitten menivät kihloihin, erosivat, muuttivat uuteen asuntoon tai matkustivat Tallinnaan etusivun uutisen arvoisesti. Jos joku heistä päätti ottaa koiran tai laihtui muutaman kilon, niin siitäkin oli pakko lehdissä kertoa. Ei istunut Tuuliharjan viisastenkerhon pöydässä ensimmäistäkään tosi-tv:n ystävää.

Päivän uutisten mukaan tuntuivat maailmalla politiikan isot linjatkin olevan umpisolmussa. Trump mesosi ja valehteli suu vaahdossa Amerikassa ja toinen hullu idässä tutki otsa rypyssä sotakarttojaan. Sen verran oli viisasten kerholaisille jo elämä kuitenkin opettanut, että he koittivat keskittyä asioihin, jotka vaikuttivat suoraan heidän elämäänsä tai joihin he voisivat itse vaikuttaa.

Viisikolla olikin ollut jo yli vuosikymmenen ajan yksi erityisen polttava aihe keskusteluissaan: Hennan puutarhakaupunki. Se oli Orimattilan kaupungin mittapuulla tarkasteltuna valtava taloudellinen hanke, johon oli vuosien saatossa upotettu kaupungin kassasta jo yli viisitoista miljoonaa euroa. Niillä miljoonilla oli rakennettu kunnallistekniikkaa maan alle ja vedelty sen päälle sitten asfalttibulevardeja keskelle suomalaista peltomaisemaa. Innolla oli Hennaan ryhdytty rakentamaan uutta kaupunginosaa, ennen kuin keltään oli tiedusteltu mahdollisesta muuttohalukkuudesta sinne. Oli Orimattilassa tietysti ollut niitäkin, jotka olisivat mieluummin laittaneet miljoonat vanhuspalveluihin, jo olemassa olevan keskustan kehittämiseen tai vaikka harjoitusjäähallin rakentamiseen nuorisoa varten, mutta nämä tahot olivat jääneet erityisesti Kokoomuksen nostattaman Henna-hurmoksen jalkoihin.

Kaikki oli alkanut siitä, kun Lahden oikorata oli otettu käyttöön vuonna 2006 ja Helsingin ja Lahden väliä oli alkanut liikennöimään kerran tunnissa Z-juna. Orimattilan kaupungin sivuitse kulkeva henkilö- ja tavaraliikenteen valtasuoni oli alkanut houkuttaa kaupungin päättäjiä. Kun Orimattilan kaupunki oli aloittanut lobbauksen oman seisakkeen saamiseksi, oli Tuuliharjan viisastenkerhossakin oltu varovaisesti hankkeen kannalla. He olivat arvelleet, että suunnitelmaan liittyvä pistoraide perustettavalle teollisuusalueelle saattaisi tuoda kaupunkiin kokonaan uusia yrityksiä ja parantaa jo olemassa olevienkin toimintaedellytyksiä. Ongelmaksi oli muodostunut se, ettei seisakkeelle sopivalla paikalla, Hennan kylässä, ollut asunut juuri ketään. Hennassa oli vain muutaman talo, hiekkakuoppa ja viime vuosituhannella suljettu huoltoaseman raato. VR:n edellyttämät henkilöliikennemäärät seisakkeen saamiseksi, olisivat olleet mahdottomia saavuttaa, vaikka Hennan asukkaat eivät olisi muuta tehneet, kuin rampanneet junalla Lahteen ja Helsinkiin. Seisakkeelle ei matkustajaliikennettä olisi syntynyt, vaikka siellä olisi jaeltu ilmaisia muoviämpäreitä.

Orimattilan puolelta Henna-hanketta oli innokkaimmin ajanut kaupungin hallituksen kokoomuslainen puuhanainen, Salla Purola, joka oli ehtinyt päässään paisuttaa tulevaisuuden Hennan kaupungin väkiluvun kaksinkertaistavaksi uudeksi asuinlähiöksi kerrostaloineen ja palveluineen. Kalliiksi arvellulle hankkeella oli vastustajansankin, mutta Purola oli heistä piittaamatta ajanut Orimattilan kaupungin tekemään rakennusyhtiö VMP:n kanssa yhteistyösopimuksen Hennan alueen kehittämiseksi. Hankkeen kannattajien visiot olivat lähteneet laukalle viimeistään siinä vaiheessa, kun Salla Purola oli tullut valituksi eduskuntaan – tosin varapaikalta parin vuoden viiveellä, mutta kumminkin. Kaupunki oli saanut Henna-hankkeen taakse tiukan puhenaisen eduskuntaan ja oli matkalla Päijät-Hämeen johtotähdeksi. Hennaan oli nouseva uljas moderni kaupunginosa, jonka suunnittelemiseksi oli järjestetty arkkitehtuurikilpailu. Voittajaehdokkaat olivat piirrelleet niin upeita visioita ekologisesta puutarhakaupungista, että Kokoomuksen porukoissa ei enää ollut nähty pelkkää uusasukkaiden muuttoaaltoa, vaan Hennan oli nähty jo vetävän turistejakin puoleensa.

Teollisuusalueen ja sitä palvelevan pistoraiteen osalta hanke oli polkenut paikallaan, koska tulijoita alueelle ei ollut löydetty. Yritysmaailmassa ei jostain syystä ollut ymmärretty Henna-suunnitelman nerokkuutta. Tämä ei ollut Salla Purolaa lannistanut. Hennan puutarhakaupungiksi nimettyä utopiaa oli lähdetty kehittämään vauhdilla ja teollisuusalue oli unohdettu. Eihän se olisi oikeastaan edes imagollisesti sopinut tuon pian syntyvän vihreän onnelan kylkeen.

Hennan puutarhakaupungin asemakaava oli laadittu voittajaehdotuksen pohjalta; oli kerrostaloja, bulevardeja, pyöräteitä, puistoja, kahviloita, kauppoja ja ravintoloita. Suurin huoli oli ollut tonttimaan riittävyydestä omakotitaloja varten ja siksi niistä oli kaavoitettu jopa pienempiä, kuin talojen kupeita nuolevat pääkaupunkiseudun tontit.

Puutarhakaupungin suunnitteluun ja toteuttamiseen oli päätetty hankkia huippuluokan osaamista. Yli kolmessakymmenessä maassa toimiva Sylvester Ltd oli lopulta vakuuttanut kaupungin päättäjät. Sylvesterillä oli rakennuspuolen lisäksi ollut myös vakuuttavaa osaamista 3D-mallintamisesta ja sen hyödyntämisestä hankkeen markkinoinnissa. Vaikka markkinointivideo Hennan puutarhakaupungista olikin tullut maksamaan satatuhatta euroa minuutilta, oli jälki myös ollut vakuuttavaa. Orimattilan päättäjät olivat saaneet visionsa tueksi upean animaatioesityksen valmiista kaupunginosasta taloineen, katuineen ja lastenrattaita työntelevine asukkaineen. Jopa VR oli vakuuttunut kaupungin päättäväisesti ja suurisuuntaisesta hankesuunnittelusta ja Hennan seisake oli päästy vihkimään käyttöön vuonna 2017. Seisakkeelle oli rakennettu silta ja peltomaisemaa oli alettu asfaltoimaan suurella innolla. Hennan Puutarhakaupunki oli alkanut siirtyä fläppitauluilta todellisuuteen. Se ei kuitenkaan ollut muistuttanut juurikaan mainosvideossa esiteltyä onnelaa, vaikka vuodessa oli jo pari tonttiakin myyty ja kaksi komeaa hirsitaloa oli noussut läheiselle pellonrinteelle.

Viisastenkerhon ukoille pellolla vierekkäin nököttävät talot olivat loputtoman naureskelun ja ihmettelyn aihe. He olivat arvelleet, että jos toisen talon keittiön ikkunasta iltatupakan ulos nakkasit, niin olisi suuri vaara sille, että se olisi päätynyt naapurin kukkalaatikkoon tai grilliin, ellei peräti makuuhuoneen ikkunasta naapurin sänkyä sytyttämään. Taloparille on siunaantunut myös useita lempinimiä. Välillä niitä kutsuttiin majavan hampaiksi ja toisineen uljaaseen rakennuskompleksiin viitattiin Twin Towers -nimellä. Suurinta hupia miesporukalle oli kuitenkin tarjonnut Hennan 3D-markkinointivideo, jonka katselusta oli muodostunut heille jo jonkinasteinen rituaali.

Kevättalvella 2019 oli viisasten kerhon viisikko taas ollut Tuuliharjalla Henna-videolle naureskelemassa, kun heidän takaansa oli kuulunut rykäisy ja naisen ääni: »En kyllä ymmärrä teitä. Mitä ihmeen nauramista te voitte tuosta upeasta videosta keksiä. Siinä esitellään teille Orimattilan tulevaisuutta ja ukot vaan koittavat väkisin aiheesta jotain nauramista keksiä.»

Miehet olivat hiljentyneet ja katsoneet vaitonaisena pöydän taakse ilmestynyttä Salla Purolaa, entistä Orimattilan kaupunginvaltuuston puheenjohtajaa. Viisikymppinen kokoomuksen kansanedustaja oli ollut näyttävä ilmestys. Hänellä oli hopeaan taittuvat valkoiset puolipitkät hiukset ja huoliteltu meikki kaunispiirteisillä kasvoillaan. Punaiset huulet olivat olleet tiukasti viivaksi puristuneet, kun nainen oli katsonut viisikkoa vastausta odottaen.

»No? Kertokaa nyt hyvät miehet minulle, mikä tuossa upeassa esittelyvideossa teitä oikein naurattaa», Purola oli sanonut ja tuijottanut miehiä. Hänellä oli ollut päällään pitkä beigen värinen huopatakki, jossa oli tiikeriturkkia jäljittelevät keinoturkishihat ja kaulus. Seisoessaan tomerana miesten takana Purola oli muistuttanut koulupoikia läksyttävää opettajaa. Kun vastausta ei ollut kuulunut, hän oli laskenut käsilaukkunsa pöydälle, kääntänyt Särmön Olavin läppäriä itseään kohti ja naputtanut huolitellulla punaisella kynnellään näyttöä sanoen: »Eikö tuollainen Henna muka teille kelpaisi?»

Video oli pysäytetty kohtaan, jossa näkyi kivilaatoitettu tori myyntikojuineen. Tori oli täynnä 3D-ihmishahmoja, jotka näyttivät kaupunkilaisilta. Miehillä oli puuvillahousuja, kauluspaitoja ja pikkutakkeja. Yhtään kumisaapastyyppiä ei oltu kohtaukseen animoitu. Sinkari oli lippalakkiaan asetellen lohkaissut: »Me on kyllä etsitty tuota paikkaa sieltä Hennan suunnilta, mutta ei millään löydetä noita taloja, eikä edes koko toria.»

»Heh heh, kyllä olette hauskoja», Purola oli puuskahtanut.

»Eihän asia meille mitenkään kuulu, mutta onko rouva kansanedustaja tullut itselleen tonttia valitsemaan? Kyllähän teidän pitäisi itse Hennassa asua, kun kerran osasitte kaupungin rahat tuollaiseen onnelaan sijoittaa. Siis meinaan, että jos siellä vielä myymättömiä tontteja on jäljellä», Vaaranto oli sanonut vilpitön ilme kasvoillaan.

»Jos muuten saa neuvoa rouva kansanedustajaa, niin ostakaa kaksi vierekkäistä tonttia, niin ei tarvitse alkaa mitään vaatimatonta puutarhamökkiä rakentamaan», Tela oli murjaissut.

Sinkari oli jatkanut viisastelua: »Joo ja jos on rouvalla pinkka kunnossa, niin ostakaa kolmaskin tontti. Meinaan autopaikka olisi varmaan kanssa kiva. Vaikka junallahan rouva varmaan matkustelee, kun saatiin tuo seisakekin sinne pellon reunaan.»

»Kyllä sitä nyt ollaan nokkelia. Ihme ukkoja oletteko kyllä. Kaiket päivät täällä nakotatte viisastelemassa, kun muut yrittävät rakentaa kaupunkia. Kaljat vaan puuttuu pöydästä.»

»Juu, niin puuttuu, kun me ei oikeestaan juoda kaljaa», oli Vaaranto sanonut ja lurauttanut povitaskustaan Leijonaa kahviinsa.

»Minne sitä kaupunkia muuten sitten rakennetaan?» Sinkari oli kysellyt, »Onko suunnitelmat mennyt uusiksi, kun ei tuolla Hennan suunnilla ainakaan mitään rakenneta?»

»Ei ole tosiaan nostureita näkynyt. Tuleekohan sinne sellaisia moderneja elementtikerrostaloja, jotka nostetaan melkein valmiina paikalleen?» oli Tela keksinyt kysyä.

Särmökin oli puuttunut keskusteluun: »Niissä on varmaan asukkaatkin valmiiksi sisällä.»

»Ehkä koko kylä nostetaan kerralla paikalleen. Kauhea pörinä vaan käy, kun tuhannet kopterit laskee sitä köysillä sinne pellolle», oli Vaaranto jatkanut terästettyä kahviaan hörppien.

»Arvatkaapa ukot huviksenne paljonko minua kiinnostaa enää aikaani hassata Orimattilan asioihin, kun täällä tunnutaan vastustettavan kaikkea kehitystä ihan periaatteesta.»

»Joo, älä vaan enää keskity yhtään enempää Orimattilan asioihin. Se sopii kyllä paremmin kuin hyvin täkäläisille», Sinkari sanoi ja korjaili lippiksen asentoa.

»Ehkä rouvan kannattaisi pyrkiä Euroopan parlamenttiin hoitelemaan yhteisiä asioita oikeen korkeimmalla tasolla. Veikkaan, että päästäisiin varmaan pian EU:sta kokonaan irti ja saataisiin vielä markka takaisin», Tela oli murjaissut.

»Haistakaa ukot paska!» Purola oli kivahtanut, riuhtaissut käsilaukkunsa pöydältä ja astellut korot kopisten ulos.

Tuuliharjan viisastenkerho oli tuon kohtaamisen jälkeen päättänyt pitää huolta siitä, ettei Purolan osuus Henna-hankkeesta unohtuisi. He ryhtyivät kirjoittelemaan aiheesta Suomi24-palvelun keskustelupalstoilla. Useiden nimimerkkiensä avulla he olivat pystyneet pitämään keskustelua yllä, ja jos joku Henna-aiheinen keskustelu alkoi hyytyä, he olivat aina avanneet uuden.

Tällä nettipilkkaamisella Tuuliharjan viisastenkerho oli itseään sitten huvittanut vuosia. Puutarhakaupungin kehittyminen oli pysähtynyt ja pellon reunassa törrötti edelleen samat kaksi taloa, joiden ohi Z-junat vihelsivät pysähtymättä ohi, kun kukaan ei ollut Hennaan tulossa tai sieltä lähdössä. Rakennusyhtiö VMP:kin oli peruuttanut ulos hankkeesta, eikä puutarhakaupungin kerrostaloille ollut löytynyt sen enempää rakennuttajia kuin asukkaitakaan.

Kansanedustaja Purola oli keskittynyt valtakunnanpolitiikkaan ja viettänyt kiireistä arkeaan suurempien haasteiden parissa. Se ei kuitenkaan estänyt häntä olemasta erittäin herkkänahkainen Henna-hankkeensa suhteen. Aina, kun hänen nimensä oli mainittu Suomi24:n keskusteluissa, hän oli kiiruhtanut nimettömänä puolustelemaan itseään. Kerran hän oli muutaman punaviinilasillisen jälkeen erehtynyt kommentoimaan ”SallaPurolaTäälläHei” -nimimerkillä ja ajanut samalla tavallaan itsensä ansaan. Sen jälkeen hänen oli ollut pakko alkaa vastailemaan suoraan hänelle viestiketjussa osoitettuihin kysymyksiin. Tästä tilanteesta oli viisastenkerho repinyt kaiken mahdollisen huvin irti. Parasta heistä oli ollut se, että Purola selvästi tiesi, keitä häntä rääkkäävät nettiagitaattorit olivat. Seuraavan kerran kun Purola oli taas asioinut Tuuliharjassa ja nähnyt viisikon pöydässään virnistelemässä, oli rouva kansanedustaja näyttänyt heille kieltään ja nostanut vielä keskisormensakin pystyyn.

»Avaas Särmä ne Hennaan.fi-sivut, niin katotaan, joko on tontit myyty loppuun», Esko ehdotti vieressään istuvalle Olaville.

»Etkö ole kylän miehenä kerennyt itse käydä paikan päällä kurkkimassa? Vai pelkäätkö eksyväsi, jos menet sinne keskusta-alueelle?» Konsta Vaaranto viisasteli. Hän otti takkinsa povitaskusta muovisen Leijona-pullon ja lurautti viinaa jäähtyneen kahvinsa sekaan.

»Äläpäs Konstaapeli viisastele siinä», Esko sanoi. »On siellä nykyään jo kolmaskin talo, mutta mistä sen tietää, vaikka jokunen uusi tonttikin olisi jo mennyt kaupaksi.»

»Eikö tosiaan vieläkään ole, kuin muutama hikinen mökki pystyssä?» Sinkari hämmästeli.

»On se parakkilastentarha avattu jo. Saattaa siellä hyvinkin yksi tai kaksi lasta hiekkalaatikossa kököttää», Esko vastasi.

»Eipähän uuvu tarhan tädit ainakaan hoitotaakkaansa alle», Sinkarin Arvo sanoi. »Siellä on kuule johtajan ja keittäjän lisäksi varmasti viisi lastenhoitajaakin hommissa. Nykyään on kattokaas hoitajakiintiöt laissa määritelty. Hennassa on kaksi ja puoli hoitajaa per tenava. Luulis piisaavan.»

Telan akseli puuttui keskusteluun: »Älkääs nyt pilkatko. Jos saavat neljännen tontin myytyä, niin sitten tuleekin varmaan jo uimahalli tai ostoskeskus Hennaan. Kyllä kaupungilla rahaa piisaa.»

Olavi tutki Hennan markkinointisivuja. »Kaikki tontit on kaupan vielä. Ei tuoneet raiteet onnea Orimattilaan», hän tuumaili puoliääneen.

»On sitten varmaan kerrostalotontitkin vielä vapaina?» Esko virnuili.

»Minä jos olisin rikas grynderi, niin justiinsa siihen saviseen rinteeseen haluaisin rakentaa pilvenpiirtäjän. Ostaisin sitten itse ne kaikki asunnot. Huutelisin sieltä kahdeksannen kerroksen parvekkeelta sitten humalassa ohikulkijoille», Konsta suunnitteli.

»Mille ohikulkijoille?» Sinkari nauroi.

»Vieläkö on esittelyvideo paikallaan?» Telan Akseli kysyi virnistäen ilkikurisesti.

»Mihinkäs se nyt katoisi? Täällä se on. Katsotaanko taas?» Olavi kysyi.

»Vielä kerran pojat!» Konsta innostui.

»Odota. Haetaan ensin uudet kahvit. Ei sitä nyt ruveta elokuville ilman kahvia», Sinkari ehdotti.

Hetken päästä miehet asettuivat mukiensa kanssa puolikaareen katsomaan mainosvideota nimeltä: Henna. Tulevaisuuden puutarhakaupunginosa. Neljän minuutin 3D-animoitu video ei voinut poiketa totuudesta enää yhtään enempää kuin poikkesi. Heti ensimmäisellä kameran käännöllä kuva pyyhki tyylikkäästi ohi kymmenestä upeasta kerrostalosta. Seuraavaksi esiteltiin palveluja ja asukkaiden täyttämää modernia toriaukiota, joka näytti lähinnä Espoon keskukselta. Videopeliä muistuttavassa teoksessa kulki puuhakkaina kaupunkilaisen näköisiä ihmisiä ympäri bulevardeja. Tunnelma oli yhtä onnellinen ja totuudenmukainen kuin Vartiotornin kansikuvissa.

»Ai, että minä oon kateellinen sulle Esko, kun asut Hennassa», Konsta sanoi.

»Kattokaa. On muuten rintava nainen tuo hattupäinen», Sinkarin Arvo huomautti.

»Et ole kyllä kertaakaan unohtanut asiasta mainita», Telan Akseli sanoi.

»Muistan, muistan. Mutta kyllä minä kahvittelisin tuon vihreäpaitaisenkin kanssa», Sinkari sanoi ja naputti sormellaan animoitua naishahmoa.

»Sormet pois näytöltä harjakauppias», Olavi moitti.

Hetken miehet malttoivat katsoa videota kommentoimatta. Ja oli siitä kaikki mahdollinen kommentoitava jo keksittykin kymmeninä, jos ei satoina aiempina katselukertoina. Vähintään kerran viikossa video oli kuitenkin katsottava, kun se oli herrojen mielestä kuitenkin heidän rahoillaan tehty.

»Kuinka ne kehtaa pitää tätä videota vielä tuolla sivuilla?» Esko kysyi. »Ainut mikä on tähän mennessä vastannut todellisuutta, on se kommentti, että on Hennan ympärillä maaseutua.»

»Joo ja keskellä», Konsta hekotteli ja hörppäsi leijonakahvinsa loput.

»Ei tuossa nyt paljon liiotella. Asuuhan siellä Hennassa Ekin lisäksi melkeen parikymmentä muutakin. Ei se enää paljon huuda viidestätoistatuhannesta», Olavi sanoi.

»Eikös siinä yhdessä selvityksessä sanottu, että Hennan puutarhakaupungin asukkaat tuntevat kaikki toisensa. Sehän kyllä pitää varmasti paikkansa, elleivät nyt ole saaneet neljättä perhettä muuttamaan sinne. Yhtäkkiä olisikin Bulevardilla kulkijoista neljännes täysiä muukalaisia», Sinkari hekotteli.

Konsta kaatoi pullostaan blöröjä uuteen kahviinsa. »Helppoahan se on toreja täytellä piirtämällä. Noista on laskutettu varmasti kaupunkia kymppitonni per virtuaaliasukas. Tästä videosta on kuule joku raapaissut suolaisen laskun kaupungille.»

»Kyllähän tämä tiedetään. Tehdään mitä vaan, niin konsultit kyllä rikastuu», Telan Akseli sanoi.

Aslak myrsky riehui yön ja onnistui tuiskuttamaan vain reilut kymmenen senttiä uutta lunta Päijät-Hämeen alueelle. Moinen lumimäärä ei estänyt viisastenkerhoa kokoontumasta.

»Taidettiin kaikki selvitä Aslakin julmuudesta huolimatta», Esko sanoi asetellessaan takkiaan tuolin selkänojalle. Hän oli saapunut viimeisenä viisikon vakiopöytään.

»Se nimi muuten tulee kalenterista», Särmön Olavi sanoi.

»Mikä nimi? Aslak vai?» Esko kysyi.

»Niin, eilen oli Aslakin nimipäivä. Hoksasin sen kotona ja googletin. Myrskyjen nimet tulee kalenterista.»

»Kannattiko tollaselle tuhnulle nyt nimeä edes antaa. Eihän toi saanut tuiskutettua edes latuja umpeen», Konsta tuhahti.

»Juu, sellainen olisi nimeämisen väärti myrsky, jos tulisi yhdessä yössä metri lunta», Sinkari sanoi.

»Siinä alkaisi jo ihmisiä katoamaan. Lehdessä lukisi aamulla, että tuhat mummoa on kateissa pelkästään Päijät-Hämeen alueella», Konsta maalaili.

»Tuhat mummoa vähemmän Päijät-Hämeessä. Ei helkutti. Siinähän alkaisi ton meidän Harjakauppiaan treffikalenteri tyhjenemään», Telan Akseli lohkaisi.

Esko huomasi aamun lehdessä uutisen Trumpin vaalivilppiväitteistä: »Eikö tämä paviaani nyt ymmärrä luovuttaa? Kuinka hemmetissä ne pystyy tuommoista idioottia kannattamaan. Ei käy kyllä minun järkeeni.»

»Trumppi on puolelle amerikkaa kuule Jeesus ja Batman samassa persoonassa. Nehän uskoo, että se on ainut, joka enää pitää tätä nykymaailmaa pystyssä», Särmön Olavi sanoi.

»Vai pitää pystyssä? Sehän se juuri on itse se suurin vaara», Esko tiuskaisi.

»Ei ole niille QAnon-porukoille. Niille se on tämän maailman pelastaja», Olavi sanoi.

»Ai, mille porukoille?» Konsta puuttui keskusteluun.

»Odotas hetki», Olavi sanoi ja ryhtyi tekemään läppärillään Google-hakua.

»Kuunteles mitä niistä sanotaan. QAnon liikkeeseen kuuluvat kokevat taistelevansa Donald Trumpin johdolla Yhdysvaltoja johtavaa salaista varjohallitusta vastaan, joka muodostuu pedofiilipoliitikoista ja saatananpalvontaa harrastavasta valtaeliitistä. Itse Q on henkilö, joka lähettää salaperäisiä viestejä seuraajilleen sosiaalisen median välityksellä. Osa liikkeen kannattajista uskoo hänen olevan John F. Kennedy Jr, joka olisi lavastanut kuolemansa ja alkanut myöhemmin käyttää viesteissään Q-nimimerkkiä. Osa uskoo, että Q on itse Donald Trump.»

»Sillä lailla», Esko sanoi haroen valkoisia hiuksiaan, joiden hiusraja pakeni otsalta sentin vuosivauhtia. »Vähän tässä on usko jenkkeihin horjunut, mutta ihan järkiporukkaahan ne ovatkin.»

»Ei jumalauta!» Telan Akseli parahti. Hän työnsi kahvikuppinsa Konstan eteen ja sanoi: »Lurautas Konstaapeli pienet tonne. Mua ottaa rinnasta.»

Konsta kaivoi povitaskustaan pullon ja lurautti teatraalisesti blöröt Akselin mukiin. »Ollos hyvä. Siinä Tela-akselille Leijonaa. Nyt ei ollut vodkaa tarjolla.»

Sinkari väänteli lippistään oikeaan asentoon mietteliään näköisenä. »Ei kai tommosta kukaan usko?»

»Kuule miljoonat uskoo. Ja tähän uskoo monet Suomessakin», Olavi sanoi.

»Jeesus, mitä tarinaa!» Akseli päivitteli ja kaatoi terästetyn kahvin kerralla kurkkuunsa. Hän pyyhki suunsa hihaan ja jatkoi: »Oikeestiko tollasiin jotkut uskoo?»

»Todellakin miljoonat ihmiset uskoo», Olavi sanoi ja käänsi läppärinsä näyttöä Akseliin päin. »Lue siitä.»

Esko nosti silmälasit päälaelleen, ikään kuin merkiksi, ettei aikoisi moista roskaa edes lukea. »On tämä maailma sekaisin. Ajatelkaa, mikä mediasota me on käyty Henna-asiassa ja mitään ei saatu aikaan. Ei kukaan uskonut järkipuhetta, eikä laskelmia, vaikka vuosia asiasta nettiin kirjoteltiin.»

»Järkipuhe on tylsää. Siinä ei ole sellaista tunnetta mukana, eikä siitä synny minkäänlaista hurmoshenkeä», Olavi järkeili.

»Joo, kansa haluaa uskoa isoihin asioihin. Ja olla mukana heiluttamassa lippua väkijoukoissa. Muistatteko, kun innokkaimmat Hennan puutarhakaupungin kannattajat jo naureskelivat, että kohta Lahti liitetään Orimattilaan», Akseli sanoi.

»Ei vaan tarttunut Hennan hurmoshenki ulkopuolisiin. Meinaan, kun tontteja on myyty vasta kolme. Eikä riittänyt komea piirrosfilmikään markkinoimaan puutarhakaupunkia», Esko sanoi.

»Ei meidän paikallisen trumpittaren karisma riittänyt houkuttelemaan ulkopaikkalaisia Hennaan», Sinkari sanoi.

»Jos olisi oikea Trumppi ollut tontteja kauppaamassa ja suuria lupailemassa, niin tänne olisi porukkaa tulossa kuin Klondykeen aikoinaan», Konsta sanoi ja kaivoi tupakoita taskustaan.

»Vai, että trumppi-markkinointia Hennalle», Esko sanoi mietteliäänä. »Mennääs ukot kessulle.»

Pihalla Esko sytytti tupakkinsa ja tuumaili ääneen: »On se muuten kumma, että näillä salaliittoteorioilla ja muilla tinahattujutuilla tunnutaan edistävän aina jotain huonoa tai typerää asiaa.»

Sinkarin Arvo huitoi lippalakillaan savua pois päin itsestään. »Ai, niin kuin Trumppia?»

»No, justiinsa vaikka Trumppia. Tai vastustetaan koronarokotuksia, kehotetaan tuhoamaan 5G-tukiasemia, kielletään holokausti tai muuta järjenvastaista», Esko tuumaili.

Olavi puhalteli savut suupielestään ja heilutti etusormeaan sen näköisenä, että hänellä oli asiasta tietoa: »Ei nuo ole edes pahimpia. Olen minä netissä törmännyt porukoihin, jotka uskoo, että maapallo on litteä ja kuu ontto. Uskokaa tai älkää, niin miljoonissa niitäkin lasketaan. Ja on niitäkin, jotka uskoo maailmaa johdettavan liskoihmisten voimilla. Näitä juttuja on netti pullollaan.»

»Mutta on se totta, mitä Eki sanoi. Aina ovat tosiaan nämä propellihatut tuollaista pelkoa tai muuta negatiivistä lietsomassa», Konsta komppasi.

»Ei voi olla miettimättä, että jos ihmiset uskoo näköjään ihan mitä tahansa, niin pystyisikö tuollaisilla tarinoilla saada jotain hyvää aikaiseksi», Esko mietiskeli.

Kun viisikko oli takaisin sisällä, niin Esko päätti paukauttaa mielessään kypsyneen ajatuksensa ilmoille: »Nuohan on oikeestaan pelkkiä juoruja tuommoiset. Ei ne vaadi muuta kuin, että ovat kiinnostavia jollekin porukalle. Jos juoru sopii niiden omiin tarkoitusperiin tai mielipiteisiin, niin niitä lähdetään levittämään.»

»Näillä salaliittoteorioilla on omat tietäjät ja gurunsa, joiden ajatuksia sitten vielä tyhmemmät innolla levittävät», Olavi sanoi ja kysyi: »Mitäs sä Eki oikein nyt virittelet mielessäsi?»

Esko sai koko seurueen jakamattoman mielenkiinnon.

»Sitä vaan, että mitäpä jos olisi joku tätä Hennan puutarhakaupunkia tukeva uskomus tai juoru. Siis jotain sellaista, joka saisi ihmiset kiinnostumaan paikasta ja ostamaan tontteja.»

»Pannaan sellainen juttu liikkeelle, että hiekkakuopan pohjalla on kultaa», Konsta hekotteli.

»Ei, kun jotain sellaista, mikä hyödyttäisi kaikkia Hennaan muuttavia. Siis, että kaupunki saisi ne perhanan tonttinsa kaupaksi», Esko sanoi.

»Joku terveysjuttu? Eikös joku sellainen sopisi parhaiten siihen puutarhakaupunki-ideaan?» Sinkari ehdotti.

»Just!» Esko innostui. »Pitäisi keksiä joku väite, että Henna on maailman terveellisin paikka asua tai muuta vastaavaa.»

»Mä tiedän», Konsta sanoi. »Sanotaan, että siinä hiekkakuopan hiekassa möyryäminen on aivan helskatin terveellistä.»

»Panehan Konstaapeli se pullo pois», Sinkari naurahti.

»Tossahan saattaisi olla oikeesti ajatusta», Esko sanoi.

»No, pistetään sitten vaan juoru liikkeelle. Kyllä sitä alkaa kylän akat ainakin levittämään. Minä voin niille käydä puhelemassa», Sinkari ehdotti.

»Juu, niin varmaan voit», Särmön Olavi sanoi.

»Siihen juorun levittämiseen tarvittaisiin joku bulvaani, näiden juttujen lähteeksi, ettei jouduta omissa nimissä tarinoimaan», Esko sanoi.

»Joo, joku tietäjäukko tarvitaan, että alkaa Suomen hipit uskomaan salaliittojuttuja», Sinkari sanoi.

Konsta rykäisi kurkkuaan selväksi. »Minähän jouduin kerran käydä viemässä kaupungin rakennusviraston puolesta purkukäskyn sellasesta hökkelistä tonne Koukkujärven korpeen. Siellä asui sellainen vanha juoppo. Se tosin kuoli sitten jo samana syksynä. Mutta se oli semmonen lähes kasikymppinen kuollessaan. Siellä se oli viinalla, marjoilla, ruisleivällä ja ahvenkeitolla elänyt varmaan pari vuosikymmentä.»

»Siinähän meille olisi tietäjäukko, joka on asunut Hennan korvessa ja elänyt vanhaksi», Esko sanoi.

»Pientä korjailuahan tarina vaatisi. Juoppo tarkoittaakin tietäjää ja maksakirroosiin kuoleminen sitä, että eli terveenä yli satavuotiaaksi», Telan Akseli sanoi.

»Millä lailla semmoinen korpien druidi mihinkään Hennan hiekkaan liittyisi?» Särmö kysyi.

»Sehän kävi tietysti öisin ottamassa hiekkakylpyjä kaivannolla. Päivääkään ei ollut sodan jälkeen sairaana», Akseli Tela sanoi.

»Joo ja muna oli kuin rautakanki vielä ysikymppisenä. Ei uskaltanut naiset siellä seuduilla paljon sienessä käydä», Sinkari hekotteli.

»Tai sitten oikein porukassa ramppasivat», Kosta sanoi.

»Kyllä tästä kunnon juoru saadaan rakennettua. Tuntuu vaan nykypäivänä mikään tietäjäksi kutsuminen liioittelulta. Voisiko se olla vaan Hennan ukko?» Esko ehdotti.

»Ai, satavuotias öisin hiekassa kylpevä ja sienestäjäakkoja muna pystyssä vaaniva korven asukkiko se nyt Hennan pelastaa?» Särmö nauroi.

»Tismalleen. Aion vielä itekin ryhtyä sellaiseksi», Sinkari sanoi.

»Jos tosiaan tällasta mietitään niin, mitenköhän se Hennan ukko tämmöisen hiekkahuhun liikkeelle sitten muka laskee? Ei semmonen erakko missään netissä pörrää.»

»Sitä pitää miettiä. Kyllä siihen jotain keksitään», Esko sanoi.

»Kuvitellaan, että saataisiin tämmöinen hiekkahuhu Hennan ukkoineen liikkeelle, niin porukathan alkavat heti etsimään moista tietäjää», Konsta sanoi.

»Sen pitää siis olla jo kuollut. Mitäs jos kaikki levitettävät jutut olisikin sen päiväkirjoista peräisin? Joku metsästysporukka olisi voinut vaikka löytää ne», Sinkari ehdotti.

»Ovat pitäneet tiedot ominaan, eikä kukaan ole koko porukasta sairastanut ikinä. Mutta nyt on koronan takia joku niistä päättänyt vuotaa tiedon», Telan Akseli jatkoi idean kehittelyä.

»Bingo! Eli Hennan terveyshiekka suojaa koronalta!» Esko huudahti.

»Ei nyt ruveta pihtailemaan äijät. Suojaa se sitten syövältä ja Aidsiltakin», Sinkari sanoi.

»Joo ja suonikohjuilta», Telan Akseli jatkoi.

»Parikymmentä vuotta tulee hiekkapesusta lisää elinikää niin, että pöllähtää», Kosta sanoi.

»Alkaa kuule lapiot vielä heilumaan Hennan yössä», Sinkari ennusti.

»Minä voin yrittää luonnostella sellaista huhun käynnistävää viestiä näiltä pohjilta. Katotaan huomenna, mitä olen saanut aikaiseksi», Esko sanoi.

Tuuliharjan parkkipaikalla miehiä odotti tuiskulumen peittämät ajopelit. Talvimyrsky Aslak vaikutti suivaantuneen viisikon vähättelevistä kommenteista ja puhkui uutta lunta vaakasuorassa ikkunoita putsaavien miesten päälle. Esko kopisti kenkänsä lumesta ja astui Webaston esilämmittämään Corollaansa. Hän suorastaan puhkui intoa ryhtyä suunnittelemaan Hennan huhumarkkinointikampanjaa.

Esko kurvasi Volvonsa ikkunoita raaputtelevan Sinkarin viereen ja huikkasi: »Tiiätkö Arvo, me muuten tehdään tää juttu, koska mikään ei potuttaisi Purolan-akkaa enemmän, kuin että me saataisiin Henna-hanke liikkeelle.»

»Totta, koita saada jotain alulle, niin jatketaan huomenna.»

Esko asui Hennan vanhalla puolella ja matka Tuuliharjasta omakotitalon pihaan taittui nopeasti. Keittiössä hän kiehautti itselleen lasin glögiä, sytytti pöydällä olevan kynttilän ja alkoi töhertelemään mietteissään lumihiutaleita avaamaansa ruutuvihkoon. Esko ei ollut oikeastaan ikinä nauttinut kotikylänsä kehittämishankkeen vastustamisesta. Enemmän hän oli ollut vain muiden ukkojen mukana leikissä. Jos Henna nousisi minkäänlaiseen kukoistukseen, niin hänen omankin talonsa arvo nousisi varmasti mukana. Esko leikitteli ajatuksella, että Hennan tulevaisuus olisi nyt hänen kuulakärkikynänsä päässä. Jos hän onnistuisi keksimään uskottavan ja Hennan etuja ajavan salaliittoteorian, niin koko kaupunki olisi hänelle vielä kiitollisuuden velassa. Esko pyöritteli lusikallaan manteleita glöginsä pohjalla ja ajatteli todellakin rakentaa jotain Hennan ukko -idean pohjalta. Siinähän olisi oikea nykyajan Väinämöinen. Suomalaiset oli kasvatettu uskomaan tietäjiin.

Esko oli tehnyt työuransa Orimattilan seurakunnan talouspäällikkönä. Hän päätti lähestyä suunnitelmaa, kuin jotain taloushanketta; ensimmäiseksi täytyy tietää, mikä on toivottu lopputulema. Eli mikä on hankkeen tavoite. Pelkkä soramontun mystifiointi ei olisi mikään ratkaisu. Ihmisethän voisivat hakea terveyssoraa koteihinsa, vaikka toiselta puolelta Suomea. Hänen pitäisi keksiä jotain sellaista, että hyödyn saisi vain asumalla Hennassa. Eli alueessa pitäisi olla jotain erityistä. Hennan hiekkapohjainen maa-aineshan oli jääkauden muokkaamaa. Ainut maaperään ja terveyteen liittyvä uskomus, joka Eskolle tuli mieleen, oli maasäteily. Sen tosin uskottiin olevan epäterveellistä ihmisille. Siinähän sitä toisaalta olisi kunnon lisäarvo Hennalle, jos alueen maasäteily olisikin terveellistä. Tästä se lähtee, Esko ajatteli. Hän hörppäsi pari senttiä mukistaan ja haki olohuoneen baarikaapista pullon Koskenkorvaa. Vaikka hän oli lähes raitis mies, niin nyt hän kaipasi pienen inspiraatiotujauksen glögiinsä. Esko lurautti viinaa mukiin ja kalasti sieltä lusikalla yhden mantelin suuhunsa. Pureskellessaan mantelia hän muisti Akselin heiton koronasta. Ihmiset tuntuivat olevan niin paniikissa koronan suhteen, että se ruuvi kyllä vetäisi, Esko tuumaili. Hetken hän mietti pandemian mukaan sotkemisen eettisiä puolia, mutta päätti sivuuttaa ne. Jos Trumppi suosittelee valohoitoa ja valkaisuainepistoksia, niin minun maasäteilyjutut ovat kyllä kevyttä tavaraa, Esko ajatteli. Hän alkoi kirjoittamaan vihkoonsa ranskalaisilla viivoilla viisastenkerholaisten heittämiä ideoita. Etenkin metsästysporukan löytämät muistiinpanot tuntui uskottavalta ajatukselta.

Seuraavana aamuna Sinkari ja Esko saapuivat kahvipöytään vasta puoli tuntia muiden jälkeen.

»Missä on ukot kupanneet, kun nyt vasta tulitte?» Konsta kysyi.

»Tätä ette muuten ukot herkällä usko, mutta minun piti koukkia tuo Eki sen postilaatikolta kyytiin», Sinkari sanoi ja riisui takkinsa tuolin selkänojalle.

»Eikö lähtenyt Corolla liikkeelle?» Konsta kysyi.

»Ei, kun meidän Ekillä on krapula», Sinkari hekotteli.

Aiemmin kahville ehtinyt kolmikko katsoi epäuskoisena Eskoa.

»Hä? Krapula? Ethän sinä ees ota viinaa», Särmön Olavi sanoi katsoen Eskoa epäuskoisena.

Eskon silmät verestivät hieman, mutta mies hymyili tyytyväisen ja jotenkin myös oudolla tavalla ylpeän oloisena.

»En yleensä otakaan, mutta minä tein eilen kirjoitushommia.»

»Sinäkö oikeesti aloit pohtimaan sitä juorukampanjaa?» Tela kysyi.

»Enkä ihan vähän pohtinutkaan. Mitä enemmän sitä mietti, niin sen enemmän siinä tuntui olevan järkeä», Esko sanoi.

»Lisääntyikö se järki samaa mukaa, kun hörpit väkijuomia?» Tela virnisti.

»Odottakaahan vaan», Esko sanoi ja taputteli tietävän näköisenä povitaskuaan. »Minä haen nyt kahvin ja sämpylän. Kohta saatte kuulla, mitä olen saanut aikaan.»

»Tuo Eki minullekin kahvi. En minä ilmaiseksi mitään juoppokuskin hommia tällä iällä tee», Sinkari huikkasi Eskon perään.

Kun kahvit oli saatu pöytään, kaivoi Esko povitaskustaan nipun taiteltuja ruutupapereita. Hän oikoi ne eteensä ja alkoi tekemään selkoa suunnitelmastaan puhumalla normaalia hiljaisemmalla äänellä:

»Lähdin tosiaan eilen kehittelemään sitä Hennan ukko -ideaa, joka oli mielestäni hyvä. Se voisi tosiaan olla täällä Hennan seudulla erakkona asunut vanhus, jonka metsämajalle hirvestysporukka olisi sattumalta osunut. Maja oli tyhjä, mutta sieltä löytyi laatikosta päiväkirjoja, jotka yksi porukasta oli korjannut mukaansa.»

Esko piti pienen tauon ja kurkkasi taakseen tarkistaen, ettei heitä kuunneltu.

»Joo, jatka vaan», Sinkari kehotti.

Esko rykäisi kurkkunsa selväksi ja jatkoi:

»Tämä metsästäjä oli sitten lueskellut päiväkirjamerkintöjä, joista selvisi, että niiden löytöhetkellä erakko olisi ollut jo pitkälle yli satavuotias. Hän tietenkin oletti miehen jo kuolleen. Muistiinpanoista oli sitten muka käynyt ilmi, että mies oli elänyt pitkään terveenä ja harrastanut erikoisia itselääkintämenetelmiä. Hänessä oli myös ollut tietäjän vikaa ja hän osasi muun muassa katsoja varvulla maasäteily- ja vesilinjoja.»

Esko hörppäsi kahvia ja jatkoi: »Ukko oli alkanut tutkimaan Hennan maaperää tehtyään mielenkiintoisen havainnon. Hän oli työskennellyt sorakuopalla vuosikymmeniä ja oli pistänyt merkille, ettei kukaan siellä työskentelevä tuntunut sairastuvan ikinä. Muutettuaan tänne Päijät-Hämeeseen ja aloitettuaan työnsä Hennassa, hän ei muistanut olleensa päivääkään sairaana. Hän oli vanhempana alkanut tutkimaan asiaa ja ottanut yhteyttä vanhoihin työkavereihinsa montulta. Kaikki olivat olleet aivan poikkeuksellisen terveitä miehiä vielä työvuosienkin jälkeen. Ukko oli tutkiskellut sitten maaperään liittyviä asioita ja opetellut myös varvulla katsomisen taidon. Hänelle oli selvinnyt, että koko Hennan alue oli maasäteilyn osalta täysin poikkeuksellista aluetta.»

Viisasten kerhon pöydässä oli melkein harras tunnelma, kun äijät kuuntelivat Eskon tarinaa. Tämä hörppäsi taas kahviaan ja putsasi silmälasejaan paitansa helmaan. »Tämän seuraava osio syntyi totuuden nimissä puolen kymmenen kossuglögin jälkeen.»

»No?» Konsta yllytti.

Esko laittoi lasit silmilleen, tutkaili hetken muistilappujaan ja jatkoi: »Ukko oli varvun avulla saanut selville, että Hennan alueella maasäteily ei esiintynyt yleisesti tunnettujen ristikkäisten Haartmanin säteilylinjojen mukaisesti, vaan valtavina spiraalimuotoisina säteilykehinä. Kaikkein voimakkain maasäteilyspiraali oli soramontulla. Hänen tutkimuksensa olivat osoittaneet spiraalimuodon muuttavan normaalisti ihmiselle haitallisen maasäteilyn terveelliseksi.»

»Ai, jumalauta, Esko», Sinkari sanoi ja taputti hiljaa käsiään yhteen. »Anna Konsta miehelle ryyppy. Se on kyllä lurauksen Leijonaa ansainnut.»

Konsta alkoi kaivamaan pulloa povitaskustaan, mutta Esko näytti kädellään torjuvaa elettä. »Mitäs tuumitte? Oliko tarinassa oikeesti ajatusta?»

»Hyvä oli», Särmön Olavi sanoi. »Nokkelasti olit levittänyt terveysvaikutuksen koskemaan koko aluetta.»

»No, tonttejahan me halutaan kaupata», Esko virnisti.

»Hyvää tarinaa oli», Telan Akselikin kehui. »Oliko siinä kaikki?»

»Se ei musta ollut huonompi se Tela-Akselin eilinen heitto niistä hiekkakylvyistä, mutta mitäs tuumisitte jalkakylvystä? Eli ukko vannoisi päiväkirjoissaan pysyneensä terveenä, kun oli liotellut joka ilta jalkojaan vadissa, jossa olin Hennan hiekkaa ja lämmintä vettä», Esko ehdotti.

»Entä sitten korona? Väitetäänkö ihan pokerina, että korona estyy jalkakylvyillä?» Olavi kysyi.

»Meidän täytyy miettiä koko hommalle strategia. Jos tosiaan pistettäisiin tämä liikkeelle Suomi24:n kautta, niin ehkä ei pidä heti alkuun lyödä ihan mahdottomia väitteitä esille. Meinaan, että oisko parempi hissukseen seurailla, että lähteekö keskustelua syntymään ja ohjaillaan sitä taas sitten nimimerkeillä omiin suuntiimme. Parastahan olisi varmaan se, että koronaväitteet tulee vasta myöhemmässä vaiheessa mukaan. Ei ruveta heti ampumaan isoilla tykeillä, vaan katsellaan ja ohjaillaan keskustelua taustalta», Esko sanoi ja kävi lautasella odotelleen juustosämpylänsä kimppuun. Muut alkoivat lueskella Eskon muistiinpanoja ja pohtia juoruhankkeen onnistumismahdollisuuksia. Särmöäkin alkoi vaivata suunnitelman oikeutus. »Tämä pitäisi toteuttaa sillä lailla, että koskaan ei myönnetä huhun liikkeelle laskun olevan meidän tekosia. Mutta jos tällä saataisiin kaupungin talous pelastettua ja sen hinnaksi tulee se, että ihmiset istuu iltaisin liottelemassa kinttujaan lämpimässä vedessä, niin kyllä mun omatuntoni sen kestäisi. Olisihan tämä muutenkin ihan pirun kiinnostava ihmiskoe.»

»Jos saadaan Hennasta tehtyä Lahtea suurempi asutuskeskus, jossa vielä ramppaa turisteja hiekassa kylpemässä, niin tehdään testamentteihin pieni muutos. Viedään pankkiin tallelokeroon tai jollekin lakimiehelle tunnustuskirje, jonka saa avata vasta, kun ollaan kaikki mullissa», Konsta ehdotti.

»Tekevät sitten meistä näköispatsaat tonne Hennan seisakkeelle», Sinkari sanoi.

»Tai veistävät meidän naamavärkit Kiiliön kallioihin, niin kuin Amerikassa on ne presidentit», Telan Akseli maalaili.

Salla Purola poistui BMW katumaasturillaan Lahden moottoritieltä Mäntsälän E-liittymästä. Hän ajoi loppumatkan isänsä kotitalolle Mustajärvelle aina 140-tietä. Salla oli hyvällä tuulella. Hän oli sanonut avustajalleen Samille menevänsä hoitamaan Orimattilan Kokoomuksen asioita ja lähtenyt ajamaan jo hyvissä ajoin ennen iltapäivän ruuhkia. Salla rummutteli sormillaan rattiin kasarihittikanavalta kuuluvan I want it all -kappaleen tahdissa. Pitkät ja viimeistellyt kynnet heiluivat rytmikkäästi Queenin musiikin tahdissa. Salla vilkaisi peiliin ja hymyili kuvajaiselleen. Mukavalla business-varustellulla citymaasturilla ajaminen kasarimusiikkia kuunnellen oli hänen lempipuuhaansa. Yksin ajaessa ei tarvinnut kuunnella hallituksen sote-sössötyksiä, eikä pitää ärsyttävästi meikkejä sotkevaa maskia. Salla ei ottanut niitä edes mukaansa matkalle. Mistä hänen vanha isänsä koronan olisi voinut saada. Salla päätti kuitenkin vielä soittaa isälleen ja varmistaa, että tämä oli kunnossa.

Erkko Purola havahtui sohvalta kännykkänsä soittoääneen. Hän oli torkahtanut sanomalehti sylissään ja hapuili unisena silmälasejaan sohvapöydältä. Lopulta lasit löytyivät flanellipaidan rintataskusta ja vanha mies pääsi vastaamaan puhelimeensa.

»Haloo.»

»Salla täällä hei. Olitko päiväunilla?»

»Taisin minä hetken torkahtaa tuossa Orimattilan sanomia lukiessa.»

»Eikö ollut mitään kiinnostavaa lehdessä?» Salla kysyi. Hänen äänestään saattoi huomata hieman vähättelevän sävyn. Orimattilan asiat tuntuivat hänestä nykyään melko vähäpätöisiltä verrattuna niihin, joita hän käsitteli eduskunnan tulevaisuusvaliokunnassa.

»Ei siellä ainakaan Hennasta ollut tänään mitään», Erkko vastasi ja nousi harmaita hiuksiaan sukien ylös sohvalta.

»Olen tulossa käymään siellä. Oletkos sinä ihan kunnossa? Ei ole mitään yskää tai kuumetta?»

»Meinaat sitä koronaa. Mistä helvetistä minä sen nyt saisin, kun en edes käy missään. Ihan kunnossa täällä ollaan», Erkko ärähti.

»Onko sinulla vielä niitä korvapuusteja pakkasessa, mitä toin viimeksi käydessäni?»

»Salla, sinä kävit täällä loppukesästä. Nyt on helmikuu.»

»Minä tulen sitten Tuuliharjan kautta. Tarvitsetko jotain sinne?»

»Ota pari purkkia Jalostajan hernekeittoa, jos osuu silmään. Ajelehan varovasti. Minä menen laittamaan kahvit valmiiksi.»

Erkko katkaisi puhelun tapansa mukaan ilman mitään lopputervehdystä ja asteli keittiöön. Hän ei oikeastaan suuremmin nauttinut tyttärensä käynneistä. Niistä puuttui hänestä kokonaan sellainen aito välittämisen tunne. Elokuussa Salla oli ilmestynyt ohikulkumatkallaan tuomaan korvapuusteja, jotka oli kuulemma jääneet yli jostain Kokoomuksen tilaisuudesta Lahdessa. Asia ärsytti vieläkin Erkkoa. Olisi nyt edes valehdellut, että ne puustit olivat häntä varten ostettuja. Saatana raijaa tänne jotain Kokoomuksen jämäpullia, Erkko tuhahti mielessään. Häntä ei myöskään kiinnostanut keskustella politiikasta tai kuunnella mielestään täysin turhia juoruja ministereistä ja muista herroista. Niitä nyt oli kuitenkin tulossa. Politiikka oli hänestä koko lailla turhaa, eikä hän ymmärtänyt ainoan tyttärensä paloa siihen.

Salla pysäköi maasturinsa Tuuliharjan Nesteen parkkipaikalle ja toivoi, ettei ne ärsyttävät ukot taas istuisi siellä kahviossa. Yleensä ne tuntuivat pitävän sitä naureskelukerhoaan aamuisin, joten Salla uskoi välttyvänsä heidän kohtaamiseltaan. Hän astui kahvion puoleisesta ovesta sisään ja kurkkasi vaistomaisesti nurkkapöytään. Se oli tyhjä. Purola päätti suorittaa ostoksensa nopeasti. Hän oli oikeastaan alkanut inhota koko huoltoasemaa niiden vanhojen viisastelijoiden takia. Joskus hänestä tuntui, että koko Orimattila oli hänelle vain taakka, josta oli pelkkää harmia. Salla haki isälleen myymälän puolelta neljä purkkia hernekeittoa, paketin Koulunäkkiä, rasian voita ja osti tuomisiksi pullapitkon. Poistuessaan kahvion ovesta hän vilkaisi uudestaan nurkkapöytään, joka oli edelleen tyhjänä. Himpatti, että ne ukot kirjoituksineen ovat päässeet pääni sisään, hän moitti itseään. Salla oli helpottunut päästessään ostoksineen autoonsa, vaikka toisaalta hän olisi mielellään myös hiukan kinannut niiden vanhojen huru-ukkojen kanssa.

Erkko näki keittiön ikkunasta pihatielle kääntyvän auton. Hän pujotti kumisaappaat jalkoihinsa ja meni tytärtään vastaan omakotitalonsa ulkorappusille. Taivaalta leijaili hiljalleen pakkaslunta. Erkko viittilöi käsimerkeillä Sallaa pysäköimään autonsa liiterin eteen, josta hän oli aamulla kolannut lumet.

»Eikö sun pitäisi jo ihan periaatteen vuoksi kulkea tänne junalla?» Erkko kysyi autosta nousevalta tyttäreltään.

Salla otti ostokset etupenkiltä ja paukautti Bemarin oven kiinni.

»Mikäs järki siinä olisi? Ai, soittaisin sitten taksin kirkolta seisakkeelle vai? Sehän vasta järkikeikka kuskille olisi. Saisi ajaa kolmevarttia kuskatakseen minua muutaman kilometrin», Salla puuskahti kävellessään halaamaan isäänsä.

»Sinäpä sen sanoit», Erkko mutisi pitäessään ulko-ovea auki lunta kengistään kopistavalla tyttärelleen.

He menivät suoraan keittiön puolelle, jossa Salla asetteli takkinsa tuolin selkänojalle ja ryhtyi nostelemaan tuomisiaan ruokapöydälle.

»Et kai sinä ihan pelkällä hernekeitolla täällä elele? Jos haluat, niin voisin minä viedä sinut jonnekin syömään», Salla ehdotti.

»Ai, kirkolle vai? Ei kiitos. Minä hoitelen nykyään omat kauppa-asiani Lahen puolella.»

»Miksi? Tukisit nyt sentään oman kaupungin yrityksiä. Orimattilan yrittäjät tarvitsevat ihan jokaisen liikenevän lantin. Ei niitä mihinkään Lahteen pitäisi viedä. Bensarahoissakin saisit säästöä.»

»Kun käyn Lahessa, niin säästän hermojani. Ei tarvii kuunnella mitään juttuja.»

»Mitä ihmeen juttuja? Kirkolla vai?» Salla kysyi ja ryhtyi paloittelemaan tuomaansa pullapitkoa.

Erkko kaatoi kahvia pöydälle nostettuihin mukeihin. »Ei mene yhtään kertaa, niin ettei joku alkaisi minulle Hennasta vinoilemaan. En ole käynyt siinä Leipurin Kulmassa kahvillakaan enää vuosiin.»

Erkon äänestä kuuli, että asia todella harmitti häntä. Hän laittoi kahvipannun takaisin keittimeen ja otti jääkaapista maitokannun. Erkko nappasi lautaselleen kolme pullaviipaletta ja istui pöytään. Hän kaatoi maitoa kahviinsa ja sekoitteli sitä lusikalla katsellen ikkunasta ulos.

»Etkö sitten näe enää kavereitasi ollenkaan?» Salla kysyi ja istui pöytään isäänsä vastapäätä. Hän otti pullaviipaleen, kastoi sitä kahviinsa ja haukkasi palan.

Erkko ei vastannut mitään. Katseli vain hajamielisen näköisenä ikkunasta näkyvän lintulaudan suuntaan ja pyöritteli lusikkaansa mukissa.

»Mitä ne muka siellä kirkolla vinoilevat?» Salla kysyi.

»Ei mitään muka. Ne kyselevät sinun puhelinnumeroasi ja myytyjen tonttien määrää ja kerrostalojen asuntohintoja tai valmistumisaikatauluja», Erkko murahti ja haukkasi vihaisesti palan pullasta.

»Mitä sinä tuollaisista maalaishölmöjen naljailuista välität? Anna niiden mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.»

Erkko hörppäsi kahvia ja käänsi katseensa kohti Sallaa. »Ei kellään ole mitään muuta asiaa minulle enää. Helsinkiin muuttosi jälkeen minusta tuli sinun ja vissiin koko Hennahankkeen epävirallinen edusmies. Minulle ne siitä valittavat ja pyytävät välittämään viestejään sinulle.»

»Mitä ihmeen viestejä niillä minulle voi olla? Ei Hennan aikataulujen viivästyminen minun vikani ole.»

»Viivästyminen? Ei täällä mistään viivästelyistä kukaan puhu. Ne sanovat, että sinä tuhosit kaupungin talouden ja lähdit sitten Helsinkiin viettämään leveätä herrojen elämää. Kyläläisten viestejä voit lukea internetistä. Siellä kuulemma tehdään sinusta pilkkaa niin, että koko Suomi nauraa.»

Pöytään laskeutui hiljaisuus. Isä ja tytär kahvittelivat puhumattomina. Toinen katseli ikkunasta talitiaisten puuhia ja toinen tapettia keittiön seinällä.

Kotimatkalla Sallan mielialaa ei piristänyt edes kasarimusa. Hän oli käynyt uudelleen Tuuliharjassa toivoen löytävänsä nämä nurkkapöydän viisastelijat sieltä istuskelemasta. Kun miehiä ei kahvilasta löytynyt, hän osti paluumatkalle ison lakritsapussin ja kiipesi Bemariinsa.

Salla soitti avustajalleen Samille.

»No hei, oletko jo tulossa takaisin?»

»Joo, oletko työhuoneessasi?»

»Täällä väännetään. Selailen tässä justiinsa viimeisimpiä koronaraportteja. Voinko mä auttaa sua jotenkin?»

»Voit. Sähän tiedät niistä Henna-mussutuksista siellä Suomi24-palvelussa.»

»Joo, mitä niistä? Onko sinne tullu jotain uutta?» Sami kysyi ja kirjoitti samalla Googleen haun sanoilla: Suomi24, Henna, Purola.

»Viitsitkö lukee mulle, jos siellä on jotain uutta?»

»Odotas vähän. On tässä ekassa ketjussa ainakin jotain.»

Purola tunki lakuja suuhunsa ja odotti jännittyneenä.

»No, nää on sitä samaa. Miksei Purola asu itse Hennassa ja blaa blaa, missä kerrostalot ja tommosta. Odotas, mä katson seuraavan ketjun.»

Purola ehti ajella kymmenen lakun verran, ennen kuin Sami jatkoi.

»Tonttien koosta taas pari irvailua.»

»Minä kyllä arvaan ketkä sinne kirjoittavat», Salla kivahti.

»Ei täällä nyt paljon mitään uutta ole. Viimeisin on kyllä aika ikävän sävyinen», Sami sanoi.
»Anna tulla. Lue se.»

Sami rykäisi ja luki kommentin: »Kyllä riitti Purolalla ideoita, niin kauan kuin puuhasi meidän orimattilalaisten rahoilla. Nyt on ideapuolella ollut kovin hiljaista, kun elää huippupalkoilla Helsingissä. Eli tommosta settii.»

Salla mussutti suunsa tyhjäksi lakuista. »Eihän toi mikään paha ollut. Vai oliko siinä vielä jotain? Lue nyt se koko kirjoitus. Minulla on kyllä aikaa. Pääsen nyt vasta moottoritielle.»

»No, tossa on sitten vaan tällainen lopputölväisy, että onneksi tajusi edes lähteä kaupungista. Tosin ehti jo kyllä pilata kaupungin talouden vuosikymmeniksi.»

»Saatana niitä äijänperkeleitä!» Purola noitui. »Kirjoita siihen vastaus.»

»Ei näihin mun mielestä kannattaisi vastailla. Viimeksikin sait vaan lisää kuraa, kun aloit kommentoimaan», Sami jarrutteli.

»Kirjoita näin. Henna tulee vielä kukoistamaan. Saatte nähdä. Kansanedustajan työni estää tällä hetkellä luonnollisesti täysipainoisen Henna-asiaan keskittymisen. Uudet kehitysideat ovat tervetulleita. Kaikki voivat osallistua kaupungin kehittämiseen, joten otan mielelläni ideoita vastaan tätäkin kautta.»

Sami luki vielä ääneen kirjoittamansa kommentin ja kysyi: »Pannaanko nyt sitten taas se sannapurolatäällähei nimimerkiksi?»
»Pistä.»

Purolan nettikirjoitus oli Tuuliharjalla viisastenkerhon pöydässä itsestään selvä aamun ykkösaihe. Sen sijaan, että olisivat perinteiseen tapaan alkaneet kiduttamaan Purolaa joukolla toinen toistaan ärsyttävämpiä vastakommentteja, miehet päättivät harkita rauhassa toimiaan.

Särmön Olavi sulki läppärinsä kannen kuin vahvistaakseen yhteisen päätöksen aikalisän ottamisesta. Hän naputti läppärin kantta ja haukkasi palan voimasilmäpullastaan. »Nyt taisi Purola syöttää suoraan meidän lapaan, pojat.»

»Meinaatko, että Hennan Ukon salaisuus julkaistaan tuohon ketjuun?» Konsta kysyi.

»Todellakin. Jos Purola oikein kysymällä kysyy kaupunkilaisilta jotain Hennaan liittyviä ideoita, niin kyllä nyt on paikka pistää juoru liikkeelle.»

»Toi Purolan kommentti tuo varmasti taas lisää näkyvyyttä koko ketjulle», Sinkari ennusti. »Ehditkö sä Esko työstää sitä ideaasi pitemmälle eilen?»

»Joo, mutta nyt ei hötkyillä. Jos me ladattaisiin tohon heti perään, joku huru-uutinen Hennan ukosta, niin se ei olisi yhtään uskottavaa. Odotellaan ja katsotaan, millainen keskustelu tuosta viriää.»

Telan Akseli kilisti kahvikuppinsa kylkeä lusikalla. Kun pöytäseurue kääntyi katsomaan, hän lausui juhlallisesti: »Hyvät herrat, ehdotan, että me pistetään nyt itse pari siemenjuttua ohjaamaan keskustelua oikeaan suuntaan.»

»Tyyliin?» Särmö kysyi.

»Kirjoitetaan, vaikka että Hennalla pitäisi olla joku muukin valtti, kuin pelkkä sijainti Helsingin ja Lahden välissä. Sitten vastataan siihen itse, että onhan meillä hienoa ja puhdasta luontoa. Kiiliön vaara on lähellä ja järviä sun muuta. Eli koitetaan ohjata sitä keskustelua varovasti hyvinvointiin, terveyteen ja sellaiseen.»

»Hyvä pointti. Kun nyt aletaan valehtelemaan, niin kirjoitetaan, että Kuustjärvestä tuli pilkillä kahen kilon siika», Sinkari hekotteli. »Katos työpaikka kaupungissa, mutta kalat järvestä ja marjat metsästä.»

»On tossa oikeesti pointtia. Avaas Olavi se koneesi, niin kirjoitetaan jotain», Esko sanoi.

Miehet kävivät hakemassa santsikupit kahvia ja ryhtyivät laatimaan vaihteeksi kannustavia ja positiivisia kommentteja Henna-ketjuun.

Viikon verran viisastenkerho ohjaili keskustelua; kirjoittelivat mukavassa sävyssä Hennasta sekä sen lähialueista ja kommentoivat sitten omia julkaisujaan rakentavassa hengessä. Aiheeseen oli tullut useita aivan aitojakin kommentteja, joissa kannatettiin luonnon korostamista ja kiiteltiin keskustelun uutta sävyä. Purolakin oli huomannut muutoksen kommenteissa ja kehottanut ihmisiä jatkamaan hyvin käynnistynyttä ideariiheä Hennan kehittämiseksi. Oli tullut aika iskeä. Särmö kopioi Eskon ruutuvihkosta huolellisesti miesten yhdessä laatiman tekstin läppärilleen.

»Pistänkö juorun matkaan?» hän kysyi katsoen miehiä vakava ilme kasvoillaan.

»Mikä siellä on tällä hetkellä viimeisin viesti?» Esko kysyi.

Särmö rykäisi ja luki: »Kyllä minäkin kannatan tätä luontoasian korostamista Hennaan liittyen, vaikka itse asunkin Karkkulassa. Minulla on pakastin täynnä marjoja ja sieniä, jotka olen tästä lähialueilta kerännyt. Hyviä marjapaikkoja siellä Hennassakin on. Paremmin sieltä Lahteen junalla töihin pääsee, kuin täältä Karkkulan kylältä. Nimimerkki on Seija, pankkivirkailija, Orimattila.»

»Mä olen pannut tota Seijaa», Sinkari sanoi ja korjasi lippiksen asentoa.

Esko käänsi hitaasti katseensa Sinkariin, tuijotti tätä hetken ja sanoi: »Ton perään se sopii just hyvin. Laitahan, Olavi, juoru matkaan.»

Särmö kopioi tekstin, tiputti sen paikalleen Suomi24:sen ”Kirjoita kommentti” -kenttään ja klikkasi lähetä-painiketta.

»Nytkö meni? Lues vielä kerran», Konsta pyysi.

Särmö rykäisi kurkkunsa selväksi, hörppäsi kahvistaan ja aloitti: »Hennalla on yksi etu, josta ei edes paikalliset taida tietää. Siellä on kuulemma aivan poikkeuksellisia terveysvaikutuksia omaava maaperä. Mistäkö tiedän? Tämä asia on vaivannut minua pitkään, mutta kerron tässä sen, minkä voin ja muistan. Olin kymmenisen vuotta sitten jänismetsällä Hennan alueella. Törmäsin siellä korvessa ränsistyneeseen metsämajaan. Kun sen ovessa ei ollut lukkoa, niin menin sisään. Pölystä ja muista merkeistä pystyi päättelemään, että se oli ollut jo kauan ilman asukasta. Otin sieltä mukaani käsin kirjoitettuja päiväkirjoja sekä vanhan kiväärin ja kalastusvehkeitä. Selailin sitten kerran aikani kuluksi niitä vihkoja. Kirjoittaja oli vanhuutensa erakkona elänyt mies, jonka päättelin kuolleen vasta lähemmäs sadan vuoden ikäisenä. Merkinnät muistuttivat välillä jotain loitsuja tai sitten tieteellisiä laskelmia ja kuvioita. Niiden pointti oli kuitenkin se, että Hennan maaperässä olevan soran ja hiekan säteily on ihmiskeholle jotenkin edullista. Ukko oli tutkinut asiaa vuosikymmeniä ja vannoi terveytensä johtuvan hiekkakylvyistä ja päivittäisestä liotushoidosta, joihin käytettiin lämmintä vettä ja Hennan sorakuopan hiekkaa. Sen majansakin lattian se oli peittänyt viiden sentin hiekkakerroksella. Sänkynsä allakin oli pitänyt hiekkasäkkejä. Tietääkö kukaan muu tästä hiekka-asiasta? Jotenkin se muistaakseni liittyi maasäteilyyn tai vastaavaan. Nimimerkki: Hennan ukon salaisuuksia.»

Miehet katselivat myhäillen toisiaan. Olavi sulki läppärinsä. »Huomenna samaan aikaan», hän sanoi ja kulautti loput kahvistaan.

Helsingin Munkkivuoressa Salla Purola istui aamukahville asuntonsa tilavan keittiön pöydän ääreen. Hän avasi läppärinsä, jonka selaimessa oli valmiiksi Hennaan liittyvä viestiketju avattuna. Salla luki viimeisimpiä päivityksiä, joista pisin sai hänen ilmeensä kirkastumaan. Jopas onkin tarina, Salla innostui. On tuo totta tai ei, niin hyödyllinen tuo on. Hän päivitteli hataria tietojaan maasäteilystä Googlen avulla. Wikipediassa asia todettiin pseudotieteeksi, johon liittyi taikavarpuja ja muita kansanuskomuksia. Hennan Ukko -kirjoitus oli kuitenkin saanut lukuisia, pääosin positiivisia, kommentteja. Salla päätti vahvistaa itsekin juorua, joka oli ainut todella positiivinen kirjoitus Hennaan liittyen vuosikausiin.

Salla kirjoitti: ”Minäkin olen kuullut juttuja Hennan maaperästä ja terveellisestä maasäteilystä. Uskon tavanneeni tuon Hennan tietäjäukon. Otin siitä soramontun risteyksestä joskus 90-luvulla kyytiin vanhan miehen, jolla oli kassillinen hiekkaa mukanaan. Hän kertoili lyhyen yhteisen matkamme aikana hyvästä terveydestään ja mainitsi hakeneensa soramontulta hiekkaa hoitokäyttöön. Oli muuten jämäkän oloinen vanhus. Se jäi kyydistä jonkun matkaa Hennan jälkeen ja käveli siitä suoraan metsään. – Autoilija Lahdesta.”

Salla naureskeli tyytyväisenä kirjoitukselleen. Niin kauan hän oli politiikan parissa työskennellyt, että tiesi juorujen voimasta. Huhupuheet olivat aikaansaaneet jopa vallankumouksia, sotia ja pörssiromahduksia. Hyvässä tarkoituksessa vahvistettu juoru on oikeastaan vain kansan hienovaraista ohjailua, toisenlaista johtamista. Poliitikon tehtävä on edustaa kansaa ja ajaa sen etuja. Miksei hyviä tarkoitusperiä voisi edistää myös vähän kansanomaisemmin keinoin, Salla tuumaili.

Tuuliharjassa ukot naureskelivat ja ilakoivat niin, että kahvilan kassaneiti oli varma heidän voittaneen porukkalotossa tai raveissa. Viisikon juoruviestiin oli tullut vuorokaudessa jo yli kaksikymmentä kommenttia, joista kolmessa oli vahvistettu heidän tarinaansa ja lisäksi Hennan ukko mainittiin muutamassa muussakin viestissä. Oli kuulemma oikea terveyden perikuva ollut tämä vanha erakko.

»Ei jumakauta, nyt se on sitten todistettu. Ihmiset ei pelkästään usko juttuja, vaan alkavat mielellään myös osallistumaan niihin», Sinkari sanoi.

»Täytyy kyllä ihmetellä tämän Lahden autoilijan tarkoitusperiä. Valehteleeko se aivan valehtelun riemusta?» Esko ihmetteli.

»Paha tietää», Särmö sanoi, »mutta miten tästä nyt jatketaan?»

»Eiköhän heitetä vaan lisää vettä kiukaalle», Konsta ehdotti.

»Jos ruokitaan tuota ketjua muutama päivä ja pistetään sitten uusi viesti koskien niitä Hennan Ukon päiväkirjoja. Selitetään lisää, vaikka niistä jalkakylvyistä. Tätä ei saa päästää jäähtymään. Täytyy takoa, kun rauta on kuuma», Olavi sanoi.

Keskustelu maasäteilystä ja Hennan maaperästä räjähti todelliseksi ilmiöksi seuraavina päivinä. Viisastenkerho ei ollut ottanut itse suurta roolia keskusteluissa, vaan he olivat keskittyneet vahvistamaan muiden esittämiä väitteitä ja pitämään keskustelun painopistettä Hennassa ja terveysasioissa, mikä ei ollutkaan ollut aivan helppoa. Heidän huhunsa ympärille vaikutti ilmaantuneen kaikki Suomen nettihörhöt. Hennaan liitettiin jo mitä kummallisempia salaliittoteorioita. Joku väitti, ettei Hennan tontteja edes haluttu myydä, koska Orimattilan kaupunki oli saanut valtavan tarjouksen ulkomailta ja se tarvitsi aikaa kaavamuutoksia varten. Toinen tiesi kertoa, että Hennan alueelle oli joskus iskenyt ja hautautunut meteoriitti, jonka säteily esti puhelinverkkojen toiminnan. Hiekkamontulla ei kuulemma toimi yhdenkään operaattorin puhelinliittymä. Yhden uuden huhulinjan viisikko oli itsekin laskenut liikkeelle; Henna on kuulemma täysin koronavapaa alue, eikä siellä edes vanhukset käytä maskeja, kun ei siellä kylällä ikinä sairasteta. Tämä väite oli nopeasti kymmenkertaistanut kommenttimäärät. Niitä laskettiin jo useissa sadoissa ja Hennan Ukollekin oli kyytiä tarjonnut jo useampi autoilija. Se oli kuulemma tavannut kävellä keppi olallaan pitkin Vanhan Helsingintien reunaa. Kepin päässä sillä oli yleensä ollut joku kangaspussi. Ukko oli arvatenkin ollut hiekanhakureissulla.

Viisasten kerho oli kaatanut lisää bensaa nuotioon julkaisemalla seuraavan viestin: ”En löytänyt enää niitä päiväkirjavihkoja, vaikka käytin puolipäivää niiden etsimiseen. On tainnut vaimo heittää ne roskiin. Muistin kuitenkin yhden asian, josta se ukko oli tehnyt oikein piirustuksenkin. Se oli piirtänyt sellaisen tavallisen pesuvadin sivuprofiilin, jossa oli mittaviivat; yksi osa hiekkaa ja kolme osaa lämmintä vettä. Se oli varmaankin sen jalkakylvyn ohje. Ymmärsin, että joka ilta se oli liotellut jalkojaan varjellakseen terveyttä ja yleistä vastustuskykyä. Siitä maasäteilystä oli myös piirroksia. Se oli piirtänyt vissiin itsensä tutkimassa maastoa sellaisella taikavarvulla, jolla ennen katsottiin kaivoja. Siihen se oli sitten piirrellyt jotain säteilykenttiä, jotka olivat spiraalin muotoisia. Muuta en ikävä kyllä muista. Mutta ukko väitti olleensa täysin terve viisikymmentä vuotta. Nimimerkki: Hennan ukon salaisuuksia.”

Aurora Lähteelä, nelikymppinen terveys- ja kasvisruokaguru Sipoosta luki muutaman edellisen päivän aikana hänelle lähetettyjä Messenger-viestejä. Häneltä löytyi yleensä sekä vastaus, että sopiva verkkokurssi jokaiseen vaivaan. Perinteistä lääketiedettä pillereineen hän ei suositellut kenellekään. Hän oli tunnettu lakto-ovovegetaarisen ruokavalion puolesta puhuja. Se oli hänen mukaansa parhaiten suomalaisille sopiva ruokavalio, jossa sallittiin kasvisten ja hedelmien lisäksi myös kananmunien ja maitovalmisteiden syöminen. Auroran ruoka- ja terveysblogia seurasi yli sataviisikymmentätuhatta suomalaista. Viimeisimmässä kirjoituksessaan hän oli kertonut itse jättäneensä kuitenkin kananmunat pois ruokavaliostaan. Tähän oli syynä hänelle aamupalaa valmistellessa syntynyt oivallus; kananmunat aistivat kipua. Aurora oli huomannut, että keitinveden kuumentuessa alkoivat kananmunat liikkua ja lopulta jopa täristä kattilassa. Hän kehotti kaikkia seuraajiaan luopumaan moisesta rääkkäämisestä. Kallion ja Sörkan alueen ruokakauppiaat huomasivat Auroran blogin vaikutuksen alueen hipstereiden ostokäyttäytymisessä välittömästi. Moni Auroralle lähetyistä viesteistä koskikin juuri tätä kananmunien karsimista ruokavaliosta. Aurora lupaili vastauksissaan julkaisevansa pian uuden kurssiin, jossa kertoisi lisää aiheeseen liittyvistä tutkimuksistaan. Muutamissa viesteissä kysyttiin hänen mielipidettään Hennan hiekka-asiaan. Auroralla ei ollut mitään käsitystä, mihin kysyjät viittasivat. Hän kaatoi kannusta sitruunavettä lasiinsa ja päätti tutkia asiaa. Googlen avulla hän löysi hetkessä tiensä Suomi24:sen kuumimpaan keskusteluun. Aurora luki koko ketjun ihmeissään. Sen jälkeen hän luki muutamia artikkeleita Hennan puutarhakaupungista ja päätyi katsomaan siitä upeasti animoitua esittelyvideota. Miten ihmeessä minä olen missannut tämän kokonaan, Aurora mietti. Puutarhakaupunki, sitähän pitää ehdottomasti käydä katsomassa. Aiheesta saa varmasti tehtyä hyvän blogikirjoituksen. Aurora päätti lähteä reissuun heti haukattuaan pienen välipalan. Hän napsi kulhosta kuivattuja hedelmiä, söi yhden banaanin ja kourallisen pähkinöitä, jotka huuhtoi alas lasillisella raikasta sitruunavettä. Aurora tutki vielä Google Mapsista ajoreittiä, koska ei tiennyt mitään konkreettista osoitetta, minne navigaattorin avulla suunnistaa. Reitti Hennaan osoittautui helpoksi. Mäntsälään hän osaisi vanhasta muistista ja vaihtamalla sieltä Vanhalle Helsingintielle hän päätyisi väkisinkin Hennaan.  

Aurora nappasi järjestelmäkameransa kirjahyllystä, vetäisi eteisestä vaelluskengät jalkaansa, otti pitkän toppatakkinsa ja astui ulos. Pihassa hän kaapi kevyen jääkerroksen Priuksen ikkunoista ja lähti matkaan.

Päästyään perille Auroran mielen valtasi epäusko. Ensin hän arveli tulleensa väärään paikkaan. Hennan seisakkeen ympäristössä vaikutti olevan vain peltoa ja muutama talo. Aurora ei edes kaivanut kameraansa ulos laukusta, kun mitään kuvattavaa hän ei parhaalla mielikuvituksellakaan keksinyt. Hän ajoi hitaasti Huhdanojantietä, jonka varrella Hennan sorakuoppa näkyi. Lumen peittämä laaja kaivantoalue oli aika laimea näky. Auroran kamera pysyi Canonin laukussa. Hän nousi autosta ja otti sen takakontista Ikean sinisen kassin, jossa hänellä oli pieni lumilapio. Montun reuna-alueella oli lumessa muidenkin autojen jälkiä ja itse montulle johti kapea tallattu polku. Aurora ei ollut ensimmäinen kuopalla vierailija. Noin viidenkymmenen metrin päässä näkyi rinne, josta paistoi paljas hiekka lumen alta. Polku johti suoraan sinne. Päästyään paikalle Aurora näki useampia tuoreita hiekkakaivantoja. Hän lapioi viitisen kiloa hiekkaa kassiin ja palasi autolle. Ennen paluumatkalle lähtöä Aurora pyörähti vielä katsomassa Hennan ainoita uusia rakennuksia vaivautumatta vieläkään kaivamaan kameraa esiin. Ajaessaan takaisin hän oli hämillään näkemästään. Esittelyvideon moderni puutarhakaupunginosa oli nähtävästi vasta virtuaalisessa muodossa valmis. Hän kuitenkin arveli vielä tavalla tai toisella hyötyvänsä tästä Henna-hypestä.

Palattuaan kotiin Aurora päätti heti testata Hennan Ukon jalkakylpyä. Ensin hän levitti kaksi paksua kylpypyyhettä olohuoneen lattialle tv-tuolin eteen. Sitten hän kaatoi pesuvadin pohjalle kolmen sentin kerroksen hiekkaa, täytti vadin kuumalla vedellä ja kantoi sen pyyhkeiden päälle olohuoneeseen. Aurora nuuhkaisi mullan hajuista vettä, jonka pinnalla kellui vaahtoa ja roskia. Vadin sisältö näytti enemmän mutalätäköltä soratiellä kuin terveyttä edistävältä jalkakylvyltä. Aurora haki keittiöstä vanhan teesiivilänsä ja poimi sillä roskat veden pinnalta. Hän ajatteli, että jalkakylpy vaatisi kyllä tuotekehittelyä, ennen kuin sitä kehtaisi edes blogissa mainita. Aurora noukki keittiönsä

sisäpuutarhasta kourallisen yrttejä ja otti jääkaapistaan lasipurkin, jossa oli murskattua valkosipulia. Hän lisäsi kylpyveteen kaksi ruokalusikallista valkosipulia, salviaa, minttua ja sitruunamelissaa. Niiden yhteisvaikutus peitti jo mullan hajun lähes kokonaan. Aurora laski jalkansa varovasti kuumaan veteen, kallisti tuolin selkänojaa taaksepäin ja sulki silmänsä. Hiekka tuntui mukavalta paljaita jalkapohjia vasten ja kuuma vesi rentoutti. Aurora liikutteli kuumaa hiekkaa varpaillaan ja nautti olostaan. Hän pystyi nyt tunnistamaan tympeän hiekan hajun sijasta yrttisiä tuoksuja nenässään.

Kolmen vartin päästä Aurora säpsähti hereille tuolistaan niin, että vettä roiskahti pyyhkeiden päälle. Mitä ihmettä? Nukahdinko minä kesken jalkakylvyn, Aurora mietti. Vesi vadissa oli jäähtynyt viileäksi, mutta sen tuoksu oli voimistunut. Aurora nosti jalkansa vadista ja kuivasi ne pyyhkeeseen. Vaikka hän oli juuri herännyt, oli hänen mielensä kirkas ja muutenkin hänen olonsa oli mitä mahtavin. Yleensä hän oli päiväunien jälkeen sekava ja kiukkuinen. Ei hitto, onkohan tässä jalkakylvyssä oikeasti jotain erityistä. Aurora kantoi varovasti vadin kylpyhuoneeseen ja kaatoi viilenneen veden suihkukaivoon. Hän esti kädellään hiekkaa ja yrttejä valumasta viemäriin. Aurora aikoi koittaa illalla vielä uudestaan jalkakylpyä. Sitä ennen hän päätti lukea internetistä lisää Hennasta ja tutkia, mitä siellä sanottiin maasäteilystä. Se olikin yksi harvoista asioista, joista hän ei ollut vielä terveystietoblogissaan omaa näkemystään kertonut. Hän arveli, että asiassa saattaisi olla jopa aineksia erillisen verkkokurssin perustamiseen.

Seuraavana aamuna Aurora heräsi yhdeksän jälkeen levänneenä ja hyvän tuulisena. Hän oli nukkunut koko yön kuin tukki. Normaalisti hän roikui keskellä yötä hereillä tunnin tai kaksikin, mutta nyt hän oli nukkunut syvää ja levollista unta. Aurora oli varma, että Hennan Ukon jalkakylvyllä oli todellisia terveysvaikutuksia. Koska edellisen päivän tutkimuksissa oli jatkuvasti noussut Salla Purolan nimi esille, päätti Aurora kysellä tältä tarkempia tietoja Hennasta ja puutarhakaupunkihankkeesta. Alle vartissa hän sai selvitettyä Purolan kännykkänumeron, näppäili sen puhelimeensa ja soitti.

»Salla Purola.»

»Aurora Lähteelä, hei. Olisiko sulla hetki aikaa?»

»Lähteelä, siis oletko sinä se terveysbloggaaja?» Purola kysyi.

»Justiinsa se», Aurora naurahti. »Ehtisitkö jutella hetken?»

»Joo, totta kai. Odotas, pistän tuon työhuoneeni oven kiinni.»

Purola oli työpaikallaan eduskunnassa. Hän sulki oven ja palasi istumaan työpöytänsä ääreen.

»No niin, mitä sulla on mielessä?»

»Tämän on vähän noloa, mutta minun täytyy tunnustaa, että en ole ollut oikein kartalla tämän Hennan puutarhakaupunkihankkeen suhteen. Se vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta ja sinut tunnutaan mainittavan kaikessa siihen liittyvässä», Aurora aloitti.

»Minähän siinä olen puuhanaisena ollut. Mikäs sinua siinä erityisesti kiinnostaa?» Purola kysyi, vaikka osasikin arvata viimeaikaisten nettikeskustelujen liittyvän asiaan.

Aurora katui jo hetken täysin suunnittelematonta soittoaan. Hän nousi tuolistaan ja käveli keittiön ikkunan äärelle.

»Tuollainen puutarhakaupunkihanke kiinnostaa minua terveysbloggarina ihan noin yleisesti. Minullahan on melko mittava seuraajajoukko, enkä ole vielä käsitellyt Hennaa ollenkaan blogissani. Se voisi sopia sinne oikeinkin hyvin.»

»Kyllä minäkin olen sinun artikkeleitasi lukenut. Saanko kysyä, paljonko blogillasi on lukijoita?»

»Eihän blogeista voi koskaan tarkkaa lukijamäärää tietää, mutta IG:ssäni sadan viidenkymmenen tuhannen seuraajan raja rikkoutui viime vuonna», Aurora vastasi.

Purola tunsi väristyksen selkäpiissään. Hän arveli onnensa vihdoin kääntyneen.

»Melkoinen määrä. Tuollainen näkyvyys olisi todella arvokasta Hennalle. Kerro vain, miten minä voisin sinua tässä auttaa?»

»Olisi hienoa, jos voitaisiin tavata. Oikeastaan haluaisin perehtyä tähän Henna-caseen mahdollisimman pian, mutta ymmärrän, että sinulla on kansanedustajana varmaan paljon kiireitä.»

»Kansaahan tässä palvellaan. Oletko sinä käynyt Hennassa? Minähän voisin esitellä paikkaa ja puutarhakaupunkiin liittyviä suunnitelmia sinulle.»

»En, mutta olisi kyllä mielenkiintoista päästä tutustumaan. Milloin sinulle sopisi tämmöinen esittelykierros?» Aurora kysyi.

»Voisin lähteä sinne vaikka heti huomenna töiden jälkeen. Miltä se kuulostaisi?»

»Yes! Mitä pikemmin sen parempi.»

Olen vapaa lähtemään kolmen tai neljän aikoihin iltapäivällä. Merkataanko reissu kalenteriin?» Purola kysyi.

»Todellakin merkataan. Mennäänkö omilla autoilla vai yhdessä?»

»Kuule Aurora, mitäs sanoisit sellaisesta pikku retkestä, että mentäisiin minun autollani ja jatkettaisiin siitä suoraan mökilleni Salusjärvelle. Se on siinä ihan lähellä. Voitaisiin siellä rauhassa puhua asioista ja vaikka saunoa, jos siltä tuntuu. Minulla on nimittäin sellainen aavistus, että voisimme auttaa toisiamme paljonkin tekemällä yhteistyötä. Minä saan sinne mökkiin etänä lämmityksen päälle, että sinne voidaan jäädä vaikka yöksikin, jos niin päätetään.»

»I’m in!» Aurora hihkaisi. »Minä voin hoitaa ruokapuolen ja otan läppärin mukaan, niin voidaan suunnitella se blogikirjoitus saman tien yhdessä.»

»Näin me kuule tehdään», Purola vahvisti.

Naisten puhelu kesti lopulta lähes tunnin. He tulivat hyvin juttuun ja suunnittelivat jo mökkireissuaan innoissaan kuin vanhat ystävättäret.

Seuraavan aamun Aurora käytti retkieväiden valmisteluun. Salla oli kertonut olevansa myös lähes sataprosenttinen kasvissyöjä, joten yhteiset retkieväät oli helppo suunnitella. Aurora valmisti suuren Tupperware kulhollisen herkullista salaattia, jossa oli lisukkeena siemeniä, ituja, pastaa, krutonkeja ja oliiveja. Normaalisti hän olisi laittanut siihen myös kananmunan puolikkaita, mutta korvasi ne nyt eettisistä syistä fetakuutioilla. Aurora pakkasi mukaan myös pientä naposteltavaa. Hän paahtoi yrttivoilla maustettuja patonginpaloja ja laittoi pieniin rasioihin pähkinöitä, kuivattuja hedelmiä ja paahdettuja hunajasiemeniä. Vaikka alkoholista ei ollut ollut mitään puhetta, pakkasi Aurora mukaan myös pullollisen saksalaista Chill Out luomuvalkoviiniä. Hän ajatteli, ettei sitä olisi pakko ottaa edes esiin, jos se tuntuisi jotenkin sopimattomalta.

Aurora ja Salla olivat sopineet, että he tapaisivat Rautatieaseman Makkaratalon puoleisessa päädyssä. Vartin yli neljä Aurora nousi Sallan tilavan katumaasturin kyytiin ja kaksikko pääsi matkaan. Salla ohjaili tottuneesti Bemariaan kaupungin halki kohti Lahden moottoritietä. Alkumatkalla naiset puhelivat niitä näitä ja välttelivät vielä varsinaiseen asiaan menemistä. Vasta Mäntsälän jälkeen Salla ohjaili puheita kohti Hennan puutarhakaupunkia. »Oletko sä siis nähnyt edes kuvia Hennasta? Siis tiedätkö, mikä siellä on nyt rakennustilanne?» Salla tunnusteli varovasti.

»En tiedä yhtään. Olen kyllä nähnyt sen Hennan puutarhakaupungin esittelyvideon. Se on ainakin tosi hieno.»

Salla ajoi minuutin verran puhumatta ja sanoi sitten: »No, se ei kyllä ihan vastaa nykytilannetta. Ne rakennushankkeet ovat kohdanneet monenlaisia vastoinkäymisiä. Rakennusliikkeet ovat vaihtuneet ja sellaista. Orimattilan kaupunki ei ole myöskään onnistunut markkinoinnissa odotetulla tavalla», Salla selitteli.

»Ei tuollaiset kunnianhimoiset hankkeet ole koskaan helppoja», Aurora sanoi. »Ei Roomaakaan päivässä rakennettu.»

»Eipä ei, mutta kohtapa näet itse tilanteen. Hennan kehitys melko lailla pysähtyi, kun minä siirryin Helsinkiin kansanedustajaksi.»

»Se on ihan ymmärrettävää. Oletko sinä muuten törmännyt niihin juttuihin siitä Hennan hiekasta netin keskustelupalstoilla?» Aurora kysyi kuin ohi mennen.

»Kaikenlaista juttuahan siitä on kirjoitettu. Onhan tuo Henna ikiaikaista sora-aluetta. Jos sinua kiinnostaa, niin voidaan käydä siinä kuopalla. Voidaan vaikka ottaa sieltä hiekkaa mukaan ja koittaa itsekin sellaista Hennan hiekkakylpyä. Eihän siihen tarvita kuin saunasta pari vadillista lämmintä vettä.»

»Koitetaan ihmeessä. Onko tästä vielä pitkä matka?» Aurora kysyi, vaikka tiesi hyvin, missä kohtaa he olivat menossa.

»Ollaan ihan kohta perillä. Tästä on enää muutama kilometri siihen soramontulle.»

Perillä Salla esitteli junaradan seisakkeen, jonka ideoinnin, luvat ja sopimukset hän mainitsi käytännössä yksin hoitaneensa. He ajoivat myös pienen lenkin katsastaen ensimmäiset talot ja lastentarhan. Sen jälkeen Salla ohjasi maasturinsa sorakuopalle.

Hän huomasi autojen jäljet ja hiekkarinteelle johtavan polun.

»Katsos vaan, mehän ei ollakaan ensimmäiset täällä. Mahtaakohan monikin ihminen liotella jalkojaan Hennan ihmehiekassa tänä iltana?»
»No, me ainakin», Aurora naurahti. Hän otti matkakassistaan muovipussin. »Voidaan ottaa tähän vähän hiekkaa. Onko sulla mitään, millä voitaisiin kaivaa sitä?»

Salla avasi Bemarin takakontin ja otti sieltä työrukkaset. »Eiköhän sieltä saada ihan käsipelillä kilo tai pari.»

Naiset kävelivät peräkanaa polkua lumesta paljaalle hiekkarinteen osalle ja Salla kaapi käsillään Auroran pitämän muovipussin puolilleen hiekkaa.

Autossa Salla katsoi puhelimestaan mökkinsä lämpötilaa ja kytki saunan lämpiämään. »Laitoin jo saunan hiljakseen lämpiämään. Mulla on siellä sellaista ihanaa saunakäyttöön tarkoitettua tuotetta, josta voi tehdä Turvepohjaisen kasvonaamion. Voidaan kuule pitää sellainen kauneuden ja terveydenhoitoreissu samalla. Pistetään kasvonaamiot ja liotellaan jalkoja lämpimässä hiekkavedessä.»

»Mutta ensin syödään ja saat kertoa minulle kaiken tästä puutarhakaupunkihankkeesta», Aurora sanoi.

Matkaa Hennasta Purolan mökille Salusjärvelle oli vain muutama kilometri. Mökille ajettiin metsätietä, jonne pääsi kääntymään Helsingintieltä. Vaikka tietä ei ollut aivan hiljattain aurattu, selvitti katumaasturi vaivatta muutamien satojen metrin mökkitien. Salla pysäköi auton komean mäntyisellä harjanteella sijaitsevan harjakattoisen hirsihuvilan eteen. Tummanruskeaa huvilaa kiersi kahdella sivulla avoterassi. Tontin pihavalot olivat päällä ja huvilan sisälläkin oli valot.

»Eikö olekin aika mahtava tämmöinen kauko-ohjaus. Minä kun en yleensä ehdi täällä pitkiä aikoja oleilemaan, niin on mukavaa astua suoraan lämpimään tupaan.»

»Totta. On todella kätevä systeemi, mutta on kyllä upea huvilakin», Aurora ihasteli.

»Nostetaan kantamukset tupaan ja keitetään kahvit ihan ensimmäisenä», Salla sanoi ja lähti astelemaan ovelle. »Jätä se hiekkapussi, vaikka tuohon terassin kulmalle.»

»Huh huh, onpa tämä kerrassaan aivan ihana paikka. Miten monta huonetta tässä oikein on?» Aurora kysyi laskiessaan kantamuksiaan tuvan lattialle.

»Ei tässä ole kuin tämä tupa keittiöllä, kaksi makkaria ja kylppäri. Ihan perus», Salla sanoi, vaikka tiesin huvilan olevan hienompi ja viihtyisämpi kuin normiperheen kaupunkiasunto.

»Just joo. Mä jättäisin kämppäni heti, jos voisin asua tällaisessa paikassa.»

Salla käveli tuvan ison ikkunan eteen. »Tuus kattoo. Tossa alhaalla on järvi, mutta eipä se näin talvella miltään näytä. Toi Salusjärvi on aivan ihana ja kirkasvetinen. Siinä on luonnon hiekkarantakin.»

Aurora ihasteli näkymää. »Niinpä tietenkin. Ja kalaa tulee tietysti heti, kun heittää uistimen veteen.»

»Siitä en tiedä. Ei mulla ole edes venettä tuolla. Enemmän mä käytän tätä paikkaa palavereihin ja lomailuun.»

»Tää on kyllä upea paikka ja aivan ihanasti sisustettu», Aurora sanoi. »Tommoset vaaleet sohvat sopii näihin puupintoihin just hyvin ja toi takka on kanssa upea.»

Salla esitteli huvilan muut tilat Auroralle ja ryhtyi sitten sytyttämään takkaa tulia. »Valkkaa, Aurora, itsellesi makkari ja nosta tavarasi sinne. Sen jälkeen haluan vihdoinkin kuulla, mitä me oikein syödään tänään», Salla sanoi.

Pari tuntia vierähti hujauksessa, kun naiset ruokailivat ja Salla selvitti Hennan taustaa ja tulevaisuuden näkymiä. Hän tosin esitteli melkoisesti oiotun tarinan, joka korosti hänen onnistumisiaan ja vieritti hankkeen hitaasta edistymisestä vastuun Orimattilan nykyisille päättäjille. Auroran tuoma valkoviinipullo oli hujahtanut salaatin ohella parempiin suihin, mutta onneksi Sallalla oli kelvollisia viinejä täynnä oleva teline keittiössä. Baarikaappikin oli, mutta se oli saanut olla vielä rauhassa. Sallan espanjalaiselta kollegalta lahjaksi saama Pardas Collita Roja alkoi kuitenkin vajuta hyvää vauhtia.

»Kuule, sanopa nyt suoraan, Aurora, että jos sinä lähtisit Hennan puutarhakaupungin mannekiiniksi, niin mitä sellainen yhteistyö maksaisi», Salla kysyi kaataessaan loput luomupunaviinistä laseihin.

Naiset kilauttivat lasejaan. Aurora oli jo odotellut jotain tämän kaltaista kysymystä. Hän toki ymmärsi, ettei kansanedustaja häntä lämpimikseen kestitsisi kesken kiireisen työviikon.

»Kyllä minun brändini tähän toisi valtavasti lisäarvoa. Se on selvä», Aurora aloitti. »Mutta ilmaiseksihan minä en mihinkään yhteistyöhankkeisiin voi tietenkään lähteä. Minulle maksetaan pelkästä blogikirjoitukseen upotetusta tuotesijoittelusta tuhansia euroja.»

Sallan ilmekään ei värähtänyt. Hän ei ollut ensimmäistä kertaa pappia kyydissä. »Kyllä kaikkeen aina ratkaisut löydetään, jos halua löytyy. Meidän pitää ensin keksiä, mitä ja millä tasolla ryhdyttäisiin tekemään, mutta en minä haluaisi pelkkään blogikirjoitukseen tyytyä. Elämässä pitää pyrkiä isoihin asioihin ja saavutuksiin.»

»Siitä olen tismalleen samaa mieltä», Aurora vastasi.

Salla käveli kirjahyllyssä olevalle baarikaapilleen ja avasi sen lasiovet. Hän nosti pöydälle kaksi konjakkilasia ja otti hyllyltä vihreän LM-tupakka-askin ja ison kermalikööripullon. »Minä ainakin otan nyt lasillisen Baileystä ja käyn tuossa terassilla tupakalla. Olen huomannut, että parhaat ratkaisut syntyvät aina, kun niitä pohtii tupakkatauolla.»

»Mennään vaan happihypylle», Aurora naurahti ja kaatoi kummallekin melkein täydet lasilliset.

Salla antoi eteisestä vieraalleen tohvelit ja pian kaksikko tuprutteli tyytyväisenä tupakoitaan pikkupakkasessa.

»En minä polta tupakkaa kuin aivan satunnaisesti. Tämä on minun pikku paheeni. Miehillä on sikarinsa ja minä poltan menthol-savukkeen silloin harvoin, kun siltä tuntuu», Salla selitteli.
»Ei terveysasioissa tarvitse olla mitenkään ryppyotsainen. Ei satunnainen sauhuttelu kenenkään terveyttä pilaa», Aurora komppasi ja poltteli savukettaan yllättävän tottunein ottein.

Naiset kumosivat sisälle palattuaan kermaliköörinsä ja päättivät, että keskustelua jatkettaisiin saunassa. Kasvonaamiot he päättivät yhdessä tuumissa unohtaa, mutta hiekkakylpyä päätettiin testata. Naiset alkoivat olla juovuksissa. Aurora kaatoi saunan pesutilassa hiekkaa saunavateihin ja Salla laski niihin kuumaa vettä. Hiekkaan sekoittuva vesi oli sameaa ja roskaista.

»Kuule, mitä jos vähän tuunattaisiin tätä kylpyä», Aurora ehdotti.
»Ai miten?» Salla kysyi.

»Onko sulla täällä jotain yrttejä tai muuta, jolla saisi näihin vähän mukavamman tuoksun?»

»Katsotaan. Käydään kuitenkin vielä tupakalla ennen saunaa», Salla ehdotti.

»Käy, mutta minä piipahdan ensin nopeasti pissalla», Aurora sanoi ja poistui tuvan puolelle. Salla seurasi häntä ja suunnisti suoraan baarikaapille. Sillä välin, kun hänen vieraansa oli vessassa, kävi Salla kaatamassa reilut kolme desiä Koskenkorvaa kumpaakin pesuvatiin. Sitten hän otti huikat pullosta, palautti sen paikalleen baarikaappiin ja lähti tutkimaan keittiön kaappeja. Aurora ilmestyi kurkkimaan hänen selkänsä takaa. »Onko täällä mitään yrttejä? Ne voisivat sopia jalkakylpyyn.»

»Ei. Mä katson jääkapista jotain. Kaada sinä meille tupakkataukoa varten mukit», Salla sanoi. Hänellä oli ripsakka nousuhumala parhaimmillaan ja hyviä ideoita oikein tursusi hänen päähänsä. Salla otti jääkapista sinappipurkin ja kävi tyhjentämässä sen pesuvateihin. Hän piilotti tyhjän sinappipullon saunan penkin alle ja huikkasi: »Sitten kessulle!»

Tupakkatauon jälkeen humalaisesti hekotteleva Salla pyysi Auroraa ihailemaan jalkakylpyjä. Hän otti saunan puolelta löylykauhan ja sekoitteli luomuksiaan kuin muinainen druidi. Hän nosti löylykauhallisen lämmintä kylpyvettä Auroran haistettavaksi.

»Arvaas resepti.»

»Hä? Sinappia tässä ainakin on», Aurora naureskeli.

»Ja kossua!» Salla huudahti. »Hae meille jääkaapista kaljat, niin minä nostan nämä taikakylvyt saunan alalauteelle.»

Nostettuaan pesuvadit saunaan Salla piipahti vielä tuvan puolelle ja asetti radion Kasari-kanavalle. Hän väänsi volyymia suuremmalle ja otti häntä kohti tanssahtelevalta Auroralta valmiiksi avatun oluttölkin. Salla otti huikat tölkistään, halasi yllättäen Auroraa, muiskautti oluen tuoksuisen suukon tämän poskella ja sanoi: »Nyt mennään testaamaan Hennan ukon ihmekylpyä. Jätetään toi saunan eteisin väliovi auki, että musiikki kuuluu.»

Pian naiset istuivat vierekkäin saunan keskilauteella liotellen jalkojaan sinapilta haisevassa hiekkakylvyssä. Tuvan puolelta kuului Madonnan Papa don’t preach. Kaksikko oli onnellisesti humalassa. Koko iltana yhteistyösuunnitelmista ei puhuttu lainkaan. Saunan jälkeen ilta kului tanssin ja shottien juomisen merkeissä. Oli pakastimesta nostettu terassin pallogrilliin pihvitkin, mutta ne olivat unohtuneet sinne ja hiiltyneet mustiksi.

Aurora heräsi päänsärkyyn pienemmän makuuhuoneen sängystä, jossa hän oli nukkunut pelkkä aamutakki päällään. Hänellä ei ollut mitään muistikuvaa sinne menemisestä. Aurora kävi hakemassa saunan eteisestä pikkarit jalkaansa, kävi vessassa ja meni sitten keittiöön, josta kuului kokkailun ääniä sekä kahvinkeittimen porinaa ja sihahteluja.
»Huomenta», hän sanoi vaisusti shottien ja tupakan käheyttämällä äänellä. »Meillä taisi lipsahtaa vähän bilettämisen puolelle eilen.»

»Huomenta. Joo, mutta ainakin saatiin höyryjä päästeltyä. Joskus on ihan hyvä hiukan nollata. Millainen olo sulla on?» Salla kysyi.

Hän kaateli heille kahvia suurin mukeihin.

»On kyllä melko krapulainen olo.»

Aurora katseli lattiaa surkean näköisenä ja työnsi kätensä kylpytakin taskuihin. Oikeanpuoleisesta taskustaan, hän löysi sytyttimen ja pari kolme katkennutta tupakkaa. »Taidan kyllä tietää, mistä tämä päänsärky johtuu», hän naurahti ja näytti tupakanpätkiä Sallalle.

Nyt on kuule, Aurora, se hetki päivästä, kun pitää päättää, että otetaanko krapula vastaan vai loivennellaanko vähäsen. Meiltä tais jäädä kyllä kaikki hommatkin tekemättä eilen», Salla hekotteli.

»Mun ei ainakaan ole mikään pakko lähteä koko päivänä minnekään», Aurora sanoi ja haki tuvan pöydältä ison Baileys-pullon, jossa oli vielä kolmannes jäljellä. »Että mun puolesta käy kyllä korjailu», hän sanoi ja nosti pullon kahvinkeittimen viereen.

»No, tehdäänpä niin, että koitetaan tarttua nyt hommiin ja murehditaan kotiinpaluuta sitten, kun sen aika on», Salla sanoi.

Hän kaatoi jo mukeihin kaatamistaan kahveista puolet lavuaariin, lisäsi niihin tilkat maitoa ja täytti sitten ne kermaliköörillä. Naiset kilauttivat mukejaan yhteen ja siirtyivät tuvan pöydän ääreen. Salla oli jo nostanut läppärinsä pöydälle ja ojensi pienen paperilapun Auroralle. »Siinä on langattoman verkon salasana, jos haluat käyttää omaa läppäriäsi.»

Salla lueskeli nopeasti aamun uutiset ja sähköpostit läpi sillä aikaa, kun Aurora käynnisteli läppäriään. Saatuaan internetyhteyden toimimaan Aurora nousi seisomaan, otti katkenneen tupakan puolikkaan taskustaan ja sujautti takan edestä tohvelit jalkaansa.

»Kun tässä on jo valmiiksi pikkanen päänsärky, niin tähän väliin sopii just hyvin aamutupakka. Ei näitä pätkiä viitsi roskinkaan heittää», Aurora naurahti.

»Joo, mennään vaan. Saadaan aivot käyntiin, kun piipahdetaan pakkasessa.»

Naiset seisoskelivat krapulakahveineen terassilla katsellen männikön takaa näkyvälle järvelle ja polttelivat tupakoitaan. Pakkanen oli kiristynyt lähelle kymmentä astetta ja sai pelkissä aamutakeissa terassille lähteneet naiset palelemaan.

»Laiton herätessäni saunan päälle, että jos haluat, niin voidaan luikahtaa tästä suoraan aamulöylyihin», Salla ehdotti ja stumppasi tupakkansa tuhkakuppiin.

»Todellakin mennään», Aurora vastasi ja koitetaan muuten uudestaan sitä hiekkakylpyä, mutta ilman kossua ja sinappia.»

Salla repesi nauramaan. »Eikös sinappi ja viina ole ihan suomalaisen perinnelääketieteen kulmakiviä?»

»Terva. Ei sinappi. Nyt mennään.»

Hiekkaa riitti vielä toisiinkin jalkakylpyihin. Salla otti penkiltä puhtaat pesuvadit, kaatoi niiden pohjalle hiekkaa ja täytti vadit taas kuumalla vedellä.
»Otatko saunakaljan?» Salla kysyi saatuaan jalkakylvyt valmiiksi.

»Käy. Hae sä meille kaljat, niin minä nostan nämä vadit saunan puolelle.»

Salla haki jääkaapista kaksi isoa oluttölkkiä ja nappasi keittiöstä mukaansa purkin merisuolaa.

Saunassa hän ojensi oluen Auroralle ja kaatoi reilun desin verran merisuolaa kumpaankin vatiin. Anteeksi, mulla on pakonomainen tarve tuunata tätä kylpyvettä. Pelkkä hiekka tuntuu jotenkin laimealta ajatukselta.»

Aurora otti pitkän huikan krapulaansa ja kysyi naurahtaen: »Mitä sä eilen oikein ajattelit, kun rupesit sinapin kanssa läträämään?»

Salla ravisti päätään veikeä ilme kasvoillaan. »Pannaan kännin piikkiin. Unohda.»

Naiset ryhtyivät taas liottelemaan jalkojaan hiekkakylvyssä. Toisin kuin edeltävänä iltana he istuskelivat vaitonaisina oluitaan hörppien. Löylyäkään ei juuri heitelty. Hämärässä saunassa kiukaan naksumista kuunnellessa naiset rentoutuivat ja krapulakin alkoi helpottaa. Kiukaan lisäksi ainut ääni oli hiekan sihinä muovisia pesuvatien pohjia vasten, kun naiset liikuttelivat jalkojaan ja kipristelivät varpaitaan kuumassa kylpyvedessä.

»Vaikka eilen livahtikin vähän liikaa viihteen puolelle, niin on tämä kyllä aika luksusta», Aurora sanoi.

»On. Ja tämä jalkakylpy tuntuu imevän kaikki vaivat kehosta krapulaa myöten», Salla vastasi.

»Totta ja tuntuu tämä muuten auttavan univaikeuksiinkin», Aurora sanoi.

»Etköhän sä nukahtanut ihan kossushottien voimalla eilen», Salla nauroi.

Aurora heitti löylyä, otti pitkän huikan oluestaan ja tönäisi Sallaa olkapäästä. »Mun täytyy tunnustaa sulle yksi juttu. Kyllä mä kävin jo aiemmin hakemassa kotiin pienen erän hiekkaa sieltä kuopalta ja testasin sitä. Nukuin seuraavan yön kuin tukki, ja sitä ei tapahdu juuri koskaan. Anteeksi, kun en kertonut heti.»

»Meni jo. Onko niin, että sä olet pääasiassa kiinnostunut tästä hiekkajutusta, etkä niinkään Hennasta?» Salla kysyi suoraan.

»Mä luulen, että voisin tehdä tästä jalkakylvystä todella kannattavan busineksen, jos vaan saisin jotenkin oikeuden hiekan käyttämiseen. Ja siis yksinoikeuden. Ei se muuten toimisi.»

Aurora hörppäsi oluttaan ja tarkkaili Sallan reaktiota tunnustukseensa.

»Kyllä mä tajuan, että hiekkakylvyssä on paljonkin potentiaalia rahan tekemiselle, mutta mun ykkösintressi on saada Hennaan asukkaita. Ja sä kyllä itse näit, miten pahasti se hanke tällä hetkellä jumittaa. Sä voisit tehdä paljon Hennan eteen tuollaisena mielipidevaikuttajana.»

»Onko meillä jääkapissa vielä kaljoja jäljellä?» Aurora kysyi.

»On siellä. Kyllä tältä tontilta lumet sulaa, ennen kuin kaljat loppuu», Salla naurahti.

»Mä haen meille uudet kaljat. Kyllä me tästä jotain saadaan aikaiseksi, kun rauhassa mietitään.»

Aurora haki oluet, laski jalkansa takaisin pesuvatiin ja sanoi: »Tästä hiekkakylvystä pitäisi tuotteistaa ja brändätä pakkauksittain myytävä terveystuote. Eikä sellaiseen kannata lähteä, jos kuka tahansa voi siellä montulta käydä ämpäreitään täyttämässä», Aurora pohdiskeli.
Salla sihautti oluensa auki, otti kulauksen ja sanoi: »Kyllä se soramonttu ostettua saadaan. Uskon pystyväni järjestämään sekä kaupan, että rahoituksenkin sille alle viikossa. Tietysti minä tulisin siihen osakkaaksi mukaan.»

»Mitä sä multa sitten odotat Hennan suhteen?» Aurora kysyi.

»Hommataan sulle tontti ja talo Hennasta. Alat puutarhakaupungin mannekiiniksi ja puffaat sitä kaikkialla seuraajillesi. Sehän toisi uskottavuutta myös hiekkakylpytuotteelle. Mitäs tuumit? Ei nämä hankkeet rahasta kiinni jää. Asioita voidaan aina sumplia sopivasti, kun on oikeanlaisia suhteita», Salla sanoi ja tönäisi vuorostaan Auroraa olkapäästä.

»Mä kuule luulen, että me siirrytään kohta läppärien ääreen tekemään vähän laskemia», Aurora sanoi ja tarjosi tölkkiään kopautettavaksi.

Saunan päälle naiset nauttivat aamupalaksi salaattia ja loput patonginpalat. Kun kumpikin oli suoraan ilmoittanut pääasialliset tavoitteensa yhteistyön aloittamiselle, oli ilmapiiri vapautunut ja ideoita heiteltiin ilmaan sitä mukaa, kun niitä päähän putkahti. Salaatin seuraksi avattu valkoviini ei ainakaan vähentänyt innovoinnille otollista ilmapiiriä. Salla esitteli Hennan kaavaa ja yritti tosissaan saada Auroran harkitsemaan ainakin nimellistä muuttamista sinne.

»Eihän sun tarvitsisi edes luopua kaupunkiasunnostasi. Siirtäisit vaan kirjasi Orimattilaan. Voin vakuuttaa, että sulle rakentuisi talo murto-osalla sen oikeista kustannuksista. Siitä rakennusprojektista saisi muuten mahtavaa sisältöä sun blogiin tai vaikka kokonaisen tosi-tv-sarjan», Salla intoili.

Aurora pyöritteli viiniä lasissaan ja katsoi hymyillen Sallaa. »Mä alan harkitsemaan taloa Hennasta heti, kun sinäkin teet saman tempun. Miksi sulla ei ole siellä taloa, jos olet koko hankkeen priimusmoottori.»

»On tossa kyllä pointtia. Tontit ja talopaketit ovat kuitenkin ihan järjestelykysymyksiä. Kerro nyt, mitä visioita sulla on siihen hiekkabusinekseen.»

Aamusaunan jälkeen naiset olivat ryhtyneet töihin. Aurora oli suunnitellut hiekkakylvyn tuotteistamista ja hahmotellut sille markkinointisuunnitelmaa. Salla taas oli alkanut pohjustamaan Hennan soramontun hankkimista perustettavan osakeyhtiön nimiin. Aurora oli saanut sivusilmällä seurata, mitä poliittinen vaikutusvalta mahdollisti. Salla oli ilmoittanut avustajalleen Samille työskentelevänsä päivän tai pari Salusjärven mökillään ja pyytänyt tätä sitten selvittämään soranottopaikkojen hintatason Päijät-Hämeen alueella. Sami oli alle tunnissa selvittänyt Maanmittauslaitokselta kaikki Päijät-Hämeen alueella tehdyt soramonttukaupat. Niitä oli vuodesta 2005 lähtien tehty yhdeksäntoista kappaletta ja niissä maan neliöhinta oli vaihdellut alle kahdestakymmenestä sentistä yli seitsemään euroon riippuen jäljellä olevasta kaivuupotentiaalista. Samin selvitysten perusteella kahden euron neliöhinta olisi hyvä tarjous Hennan kuopasta. Salla oli hankkinut suhteillaan tietoja Hennan Soramontun omistajan taloustilanteesta ja tämän yhtiön pankkilainoista. Hän oli saanut solmittua alustavat kaupat soramontusta yhdellä pitkällä puhelulla, lupailemalla avustaa myyjää hänen muiden liiketoimiensa lupa- ja laina-asioissa. Salla oli heti puhelun jälkeen laatinut Henna’s healing sand osakeyhtiölle perustamisasiakirjat ja osakassopimuksen. Soramontun edelliselle omistajalle, Sakari Malkajärvelle, annettaisiin kymmenen prosentin osuus uudesta yhtiöstä, koska hän suostui myymään alueen euron neliöhinnalla ja hänellä oli sekä kaivuuosaamista että siihen tarvittavia koneita ja laitteita. Sallan omistus merkattiin salaamissyistä Auroran omistaman pöytälaatikkoyhtiön nimiin. Hänelle oli merkattu osakassopimuksessa lunastusoikeus neljäänkymmeneen prosenttiin yhtiön osakkeista, joka hänen tuli käyttää ennen vuotta 2030 tai se raukeaisi. Sallan arvion mukaan Hennan puutarhakaupunki olisi jo muutaman vuoden päästä sellaisessa nousukiidossa, ettei hänen osuudestaan enää mitään hälyä nousisi. Siinä vaiheessa hän olisi jo Orimattilan talouden pelastanut visionääri ja sankari. 

Aurora asetti joitain ehtoja Hennan mannekiiniksi ryhtymiselle. Hän olisi valmis hankkimaan talon Hennasta, jos saisi kymmenen prosentin komission jokaisesta Hennan tontista, jolle hän löytäisi ostajan. Aurora oli suunnitellut alustavan markkinointisuunnitelman Hennan hiekan kaupallistamisesta. Hän halusi vastata ja saada täyden päätösoikeuden hiekan tuotteistamisesta. Hänen arvionsa mukaan liiketoiminta kannattaisi käynnistää merisuola-valkosipuli-yrtti-hiekalla, joka pakattaisiin neljän kilon pahvipakkauksiin. Tuotteen nimi olisi Hennan ukon ikihiekka ja pakkaukseen tulisi myös Auroran kasvokuva tekstillä: ”Hiekkakylpy puhdistaa kehoa, parantaa vastustuskykyä ja lisää elinvoimaa. Aurora Lähteelä käyttää ja suosittelee!” Vastineeksi hänen henkilöbrändinsä hyödyntämisestä hän halusi kahden euron pysyvän komission per pakkaus, jonka myyntihinnan hän arvioi asettuvan parin kympin tietämille. Jos hän saisi tontin ja talopaketin neljänkymmenen prosentin alennuksella, hän sitoutuisi markkinoimaan kaikilla somekanavillaan talopaketin toimittajaa sekä puffaamaan Hennan puutarhakaupunkia terveyttä ja hyvinvointia edistävänä asuinpaikkana. Puutarhakaupungin kilpailuetu ja keskeinen markkinointiargumentti olisi luonnollisesti se, että tontit sijaitsivat tuon ikiaikaisen terveyssoran päällä ja hankkimalla tontin Hennasta, hankkisi samalla itselleen lisää terveitä ja onnellisia elinvuosia.

Salla ja Aurora laativat keskeiset yhteistyön muodot ja juridiset seikat sisältävän aiesopimuksen ja allekirjoittivat sen. Saatuaan maan kovimman terveysalan somevaikuttajan Hennatiimiin päätti Salla pelata ”All in”-strategialla. Hän arveli tonttien hintojen pompsahtavan pilviin pian heidän toimintansa käynnistymisen jälkeen, joten hän varasi kaikki vapaat tontit Hennan Länsirinteen Salvia- ja Tinjamikujilta. He valitsisivat itselleen Auroran kanssa parhaat ja sitten hän myisi loput korkeammalla hinnalla. Yhden tontin keskimääräiseksi hinnaksi lohkomiskululuineen muodostuisi kaksitoistatuhatta euroa. Soramontun ja tonttien ostamisen sekä hiekkaliiketoiminnan käynnistämisen Salla aikoi hoitaa lainarahalla. Entisenä kaupungin päättäjänä Salla sai Osuuspankista neljänsadantuhannen euron lainalupauksen yhdellä puhelulla, vaikka pankki oli jo ehditty sulkea ja pankinjohtaja tavoitettiin hiihtoladulta. Kaikki isot palikat olivat nyt kohdillaan ja oli tullut aika ampua samppanjapullon korkki kattoon.

»Huh huh, mikä päivä», Salla sanoi ja tarjosi samppanjalasiaan kilautettavaksi. »Meille ja tulevalle menestykselle! Me ollaan kyllä niin huipputiimi!»

»Vähänkö ollaan. Väitän, ettei yksikään toinen naiskaksikko ole yhdessä päivässä tehnyt tällaista jälkeä. Hyvä me! Bottoms up!» Aurora sanoi ja kilautti lasiaan Sallan kanssa.

»Olen muuten aina halunnut tehdä yhden jutun», Salla sanoi, kulautti lasinsa tyhjäksi ja paiskasi sen takkaan.

»Oh yeah, Boss lady!» Aurora huudahti, tyhjensi lasinsa ja paiskasi sen takkaan.

Naiset heittivät ylävitoset ja nauroivat. Salla haki keittiöstä uuden lasit. Täytettyään ne taas kuohuvalla hän vilkaisi seinäkelloa. »Ollaanko me tosiaan tykitetty koko päivä kahvilla ja salaatilla. Mitäs tuumisit, jos tilattaisiin pizzat?»

»Käy. Ja sauna päälle.»

Illalla uudet business-partnerit istuivat taas saunan lauteilla tyytyväisinä päivän saavutuksista. Kuplivat juomat ja oluet olivat rentouttaneet taas naisten kielenkantoja siinä määrin, että oli aika avautua asioista. Salla jäähdytteli otsaansa kylmällä oluttölkillä, otti siitä sitten kulauksen ja kääntyi katsomaan Auroraa. »Meidän osaamisemme täydentää aika hienosti toisiaan. Se, että mä oon kansanedustaja on tietysti valtava etu tällaisissa hankkeissa. Sähän näit tänään, mitä oikeilla suhteilla voi saada aikaan.»

»Olen tosiaan aivan hämmästynyt siitä, miten tehokkaasti ja nopeasti sait asioita tapahtumaan tänään. Multa olisi kulunut kuukausi noiden hoitamiseen. Sun vaikutusvaltasi on täysin toisenlaista kuin mun. Mä voin vaikuttaa ihmisten mielipiteisiin, mutta sulla on tollaista konkreettista valtaa.»

»Totta, mutta en minä työtäni Suomelle, Orimattilalle tai ihmisille tee», Salla sanoi ja piti hetken taukoa, kuin odottaen Auroran mahdollisesti järkyttynyttä reaktiota. Kun sellaista ei kuulunut, hän jatkoi: »Loppupeleissä teen kaiken itseni takia. Ensisijaisesti kunnianhimon, mutta myös rahan takia.»

Aurora kääntyi istumaan niin, että katsoi suoraan Sallaa. Hän tönäisi jalallaan tätä reiteen ja sanoi naurahtaen: »Luuletko, että minä tekisin yhtään haisevaa blogikirjoitusta tai videota, jos en saisi niistä maksua. Työ on työtä ja siitä pitää saada rahaa. Mitä enemmän sen parempi.»

»Aamen», Salla sanoi ja kääntyi itsekin nojaamaan seinään. Nyt, kun he istuivat ylälauteella vastakkain, Salla katsoi oikeastaan ensimmäisen kerran kunnolla Auroraa. Hänen oli helppo ymmärtää, miksi tämän terveys- ja ruokavalio-ohjeita uskottiin. Auroralla oli parikymppisen voimistelijatytön vartalo; hoikka, jäntevä ja virheetön. Terhakkaat rinnatkin olivat kuin viralliset tissien mallikappaleet, jollaisia sai vain plastiikkakirurgin vastaanotolta. Salla oli varma, että Auroran suosio johtui kuitenkin hänen kasvoistaan. Ne olivat kaunispiirteiset ja niillä lepäsi ystävällinen hymy, jonka kruunasi virheettömän valkoiset hampaat ja sädehtivät silmät. Salla huomasi unohtuneensa tuijottamaan Auroraa. Hän hörppäsi huikan oluestaan ja sanoi: »Ihmiset on harvoin aivan sellaisia, mitä muut kuvittelevat.»

»Älä. Mä kun olen tuolla somemaailmassa tottunut siihen, ettei mikään ole feikkiä», Aurora naurahti.

»Niinpä. Onneksi ei paljoa kuvia olla napsittu. On mulla kyllä yksi, jossa syöt kännissä pepperonipizzaa. Haluutko julkaista sen — voin lähettää sen sulle», Salla nauroi ja vinkkasi silmää kurillinen ilme kasvoillaan.

»Paraskin puhuja. Sullekin tuli kiire palata Orimattilaan vasta, kun tää Henna ukko -juttu nousi esille», Aurora kuittasi naurahtaen.

»Myönnetään, mutta se ei ole mikään mun viritys, jos sitä epäilet.»

»Okei. On se kieltämättä käynyt mielessä. Mutta nyt se ukkeli hiekkakylpyineen alkaakin tahkoamaan meille rahaa ja paljon. Sanohan, vedetäänkö niin härski linja, että rakennetaan tosissaan koko homma jonkun mystisen Henna ukon ympärille?»

»Todellakin rakennetaan. Sen alkuperäisen jutun kirjoittaja ei voi todistaa kenenkään muiden juttuja vääriksi. Tai voi tietysti, jos myöntää itse keksineensä koko jutun.»

»Tuleeko sulle mieleen ketään ihmistä tai jotain muuta toimijaa, jolla voisi olla intressi lähteä kirjoittamaan tuollaista outoa juttua nettiin.»

»Ei kyllä tule. Oisko happihypyn paikka?»

»Käy.»

Terassilla Salla puhalsi pitkän savupatsaan ylös taivasta kohti ja sanoi: »Se hiekkakuopan omistaja, Malkajärvi, on minusta ainut, joka voisi hyötyä asiasta, mutta sehän on nyt meidän liikekumppani. On kuule ihan mahdollista, että Hennan ukko on ollut olemassa ja että hiekkakylvyllä on todellisia positiivisia terveysvaikutuksia. Ainakin se rentouttaa ja pelkästään silläkin on arvonsa. Kuka noista maasäteilyistä ja muista tietää. Jostain ne on kuule Kalevalan tarutkin peräisin. Kyllä Suomessa on kaikenlaisia tietäjäukkoja ollut.»

»Siihen myyntipakkaukseen pitää piirrättää sellainen Väinämöisen tyylinen tietäjäukko. Kansa tykkää taruista. Me kuule tehdään meidän hiekkakylvyllä vielä miljoonia.»

»Pitäiskö sitä kuitenkin tuunata, jollain muulla kuin yrteillä? Siitähän pitää saada jotenkin suomalainen ja mystinen tuote. Eikä sen kopioiminen saa olla liian helppoa.»

Aurora potkaisi terassin rappusten edessä olevia kuusen havuja. »No, pistetään sitten yrttien tilalle havuja.»

Häntä hiukan ärsytti se, että Salla alkoi jo tässä vaiheessa puuttua asiaan, minkä piti olla yksin hänen vastuullaan.

»Havuja perkele!» Salla huudahti. »Se on muuten loistoidea. Meidän pitää käyttää ilmaisia suomalaisia luonnon aineksia; havuja, käpyjä ja sellaisia. Niitä kun jauhaa joukkoon, niin saadaan siihen kalevalaista tuoksua ja samalla tehdään resepti vaikeasti kopioitavaksi. Mulla on tuolla liiterissä kottikärryllinen männyn käpyjäkin. Mitäs, jos alettaisiin saunan jälkeen kehittelemään reseptiä?»
Aurora heitti tupakkansa tuhkakuppiin. »Miten vaan. Jauhetaan nää tumpitkin mukaan, niin ihmiset tulee riippuvaiseksi siitä.»

Salla haki jääkaapista kaksi oluttölkkiä, ojensi toisen saunaan Auroralle ja sanoi: »Mä muuten lähetän sen meidän juoksupojan aitaamaan hiekkakuopan ja laittamaan kyltin, jossa alueella liikkuminen kielletään.»

Salla palasi saunan eteishuoneeseen ja soitti: »Iltaa herra osakas Malkajärvi, onkos isännällä jo päivän hommat pulkassa?»

»Ei tässä ole oikein osannut töihin keskittyä tänään. On ollut normaali tapahtumarikkaampi päivä», Malkajärvi sanoi.

»Varmaan sinä Sakari tiedätkin, että siellä meidän kuopalla on pyörinyt vierailijoita viime päivinä.»

»Onhan siellä jotain porukkaa liikkunut. Eipä sille taida mitään mahtaa, jos sieltä ihmiset vähän hiekkaa käy hakemassa.»

»Pitää voida. Sinne täytyy laittaa aidat siihen kohtaa, mihin niitä autoja on pysäköity ja kieltokyltti. Se olisi muuten hyvä tehdä vielä tänään», Salla sanoi, mutta yritti välttää käskevää äänensävyä.

»Jaa, ei kai siinä mitään. On mulla sellaisia sinkittyjä aitaelementtejä, jotka seisoo omilla jaloilla. Kyllä niillä sen pysäköinnin saa estettyä. Millaista kylttiä sitten meinasit sinne?»

»Pistä vaikka pari sellaista, missä lukee, että yksityisalue. Luvaton liikkuminen kielletty. Pystytkö vielä tänään hoitamaan sen. Illalla ja yöllä ne varkaat tietysti liikuskelee.»

»Eikö se ole pienosakkaan juostava, kun Helsingin herrat käskee?»

»Heko heko. Hoida nyt vaan ne aidat sinne. Ollaan huomenna yhteyksissä.»

Salla sihautti oluttölkkinsä auki ja astui saunaan. »There is no free sand. Milton Friedman.»

»Hyvä, hyvä. Viitsisikö hakea meille jotain napanderia tänne saunaan. Mulla on sulle ehdotus siitä, miten omitaan se Hennan ukko meidän käyttöön.»

Salla kävi hakemassa baarikaapista Minttupullon ja shottilasit. Naiset kulauttivat yhdet liköörit ja istuivat taas ylälauteen päätyihin toisiaan vastapäätä.
»No, anna tulla», Salla sanoi ja huuhteli Sandelsilla liian mintun maun suustaan.

»Mä voisin kirjoittaa blogikirjoituksen Hennan ukosta ja väittää, että olen tavannut miehen parikymppisenä, kun kirjoittelin juttuja eri terveyslehtiin. Sanotaan vaikka, että olin saanut juttuvinkin oudosta erakosta Hennan suunnilla. Olin sitten etsinyt ukon käsiini ja haastatellut häntä siellä majalla. Hennan ukko oli kertonut sitten mulle jalkakylvystä ja maasäteilystä, mutta vannottanut, että asiaa ei saa julkaista, ennen kuin hänestä olisi aika jättänyt. Hän halusi elää rauhassa, eikä kaivannut ihmisiä sen enempää majalleen kuin hiekkakuopallekaan pyörimään. Ja minä sitten rehtinä tyttönä tietysti pidin lupaukseni. Tosin itse olen muka kylpyjä ottanut viikoittain jo parikymmentä vuotta. Enkä tietenkään ole sairaana ollut päivääkään koko aikana. Nyt kun Hennan ukko on jo poistunut keskuudestamme ja joku muu on jo hiekkakylvystäkin netissä kirjoittanut, niin minä voin myös asiasta kertoa. Minullahan on sitten tietysti hallussani se oikea resepti, johon tulee muitakin tehoaineita kuin hiekka. Mitäs tuumit?»

Salla kohotti hyväksyvästi tölkkiään. »Meidän pitää sitten alkaa keksimään sitä reseptiä. Minä tosiaan ehdotan, että värkätään sitä aineksista, mitä löytyy joka paikasta. Voin uhrata mehulinkoni tieteellisiin kokeiluihin.»

»Oletko ajatellut itse kuumentaa Hennakeskustelua netissä?» Aurora kysyi ja kaatoi itselleen uuden minttushotin.

»En minä niitä ylimääräisiä tontteja omalla nimelläni osta. Järjestän siihen jonkun bulvaanin väliin. Eli sinänsä räjähdysmäisesti kasvaneesta tonttikysynnästä voisi heittää jonkun koukun sinne Suomi24:seen. Otetaan vielä parit löylyt ja jatketaan sitten hommia. Sinä voit alkaa virittämään kylpyuutetta ja minä runoilen jotain sinne nettiin.»

Saunan jälkeiset pari tuntia kuluivat taas rennoissa merkeissä. Musiikki pauhasi ja olutta sekä shotteja kului. Välillä tosin musiikki peittyi korvia särkevään rätinään, kun Aurora jauhoi käpyjä ja havuja tehosekoittimella. Salla luki läpi Henna-keskustelut netistä ja suunnitteli omaa päivitystään lauleskellen aina välillä mukana kasarihittien kertosäkeissä.

»Aurora! Haloo! Tuus käymään täällä!»

Aurora keskeytti puuhansa koekeittiössään ja tuli kurkkimaan Sallan olan takaa läppärin näyttöä.

»Pistänkö tommosen?» Salla sanoi ja päästi Auroran paikalleen istumaan.

Aurora luki kommentin ääneen: »Kiitos kaikille hyvistä ja rakentavista ehdotuksista meille yhteisessä Henna-asiassa. Voin ilolla ilmoittaa, että Hennan puutarhakaupunkihanke etenee juuri tällä hetkellä mahtavassa myötätuulessa. Viikon aikana on kaupaksi käynyt yli kymmenen tonttia! Jos kysyntä jatkuu tällaisena, niin pian saadaan varmasti myös ensimmäisen kerrostalon ja ostoskeskuksen rakentaminen käyntiin. Nyt on oikea aika aloittaa uusi ekologisempi ja terveellisempi elämä Hennassa!»

Aurora näytti peukkua. »Ihan hyvä. En oo kyllä ihan varma tosta nimimerkistä.»

»Mä olen käyttänyt tuolla tota sallapurolatäällähei-nimimerkkiä, niin en nyt ala sitä vaihtamaan. Pistetäänkö matkaan?»

Aurora tökkäsi lähetä-painiketta. »Sinne meni. Tule nyt haistamaan merisuola-männynkäpy-kuusenhavu-uutetta.»

Keittiön pöydällä oli kaksi kahvilautasta, joissa oli vihertävän ruskeaa paksua ja rakeista nestettä.

»Toisessa on myös valkosipulia», Aurora sanoi. Hän otti jääkapista oluen, sihautti sen auki, otti pitkän kulauksen ja sanoi: »Ihan perävalotakuulla mennään, mutta saattavat olla hyvinkin terveellisiä liemiä.»

Salla haisteli näytteitä ja tunnusteli niitä sormillaan. »Nää on hyviä. Näissä oikein tuoksuu sellainen kalevalainen taikavoima.»

Sallakin otti oluen ja kilautti sitä Auroran tölkkiin. »Hyvää työtä. Ei kun saunaan ja testaamaan Hennan ukon taikakylpyä.»

»Ei ole hiekkaa. Tai siis sellaista, mihin ei olisi jo jotain sotkettu», Aurora sanoi.

»Onko näin? No, sitten helvetti haetaan sitä.»

»Hä? Ai, autolla vai?»

»Autolla tietenkin. Ei täällä maalla mitään poliiseja ole. Näillä mökkiteillä ei ole poliisiautoa nähty ikinä. Mutta ei lähdetä ihan vielä. Odotetaan tunnin verran, ettei törmätä siihen aidanpystyttäjään. Se olis nolo homma. Käydään saunassa ja grillataan vaikka makkarat ensin.»

Särmön Olavilta meinasi teekuppi kaatua, kun hän näki Purolan päivityksen Suomi24:n Hennaketjussa. Ei jumalauta, yli kymmenen tonttia myyty viikossa. Mekö tämä saatiin aikaan, hän hämmästeli.

Särmö tiesi olevansa ainut viisastenkerhossa, joka oli nähnyt päivityksen. Muut huhujenlevittäjät eivät iltateetään netin ääressä nauttineet. Olavi soitti ensimmäisenä Eskolle.
»Ehtoota», Esko vastasi. »Milläs asialla se Särmä soittelee näin iltaa vasten?»

»Pääsetkö lähtemään Tuuliharjalle? Nyt on kuule semmoisia uutisia, että on pakko saada ukot iltakahville.»

»Älä hemmetti. Annapa vähän vihiä.»

»Kerron huoltikalla. Soita sinä Puna-akselille ja käske Tuuliharjaan. Minä koitan saada Harjakauppiaan ja konstaapelin kiinni.»

No, hitto. Mitähän nyt?, Esko tuumasi itsekseen ja soitti Telalle.

»Halloota. Mitäs isäntä? Et kai taas ole ratkennut ryyppäämään», Tela sanoi ja hekotteli päälle.

»Juu en ole. Särmä soitti ja käski joka ukon Tuuliharjaan. On kuulemma jotain veret seisauttavia uutisia. Tule heti sinne.»

»Etkö tiedä yhtään, että mitä uutista sillä on?»

»En. Lähde tulemaan.»

Esko rapasi jäät Corollansa ikkunoista ja lähti matkaan. Huhdanojantiellä hän näki traktorin aurailemassa soramontun reunamia.

»Mitähän helvettiä tuolla puuhataan?» Esko mutisi hidastaen aivan kävelyvauhtiin lähestyessään traktoria. Lähempää hän tunnisti sekä traktorin että kuljettajan. Esko pysäytti autonsa ja nousi ulos puhuttamaan Malkajärveä, joka seisautti traktorinsa ja avasi oven nähdessään tulijan.

»Mitäs se isäntä täällä iltamyöhään oikein puuhaa?»

Astuessaan lähemmäksi Esko näki metalliset aitaelementit, jotka olivat lappeellaan maassa. »Meinaatko aidata kuopan?»

Malkajärvi sammutti moottorin ja sytytti tupakan. »Ajan tosta ensin vähän lumia pois ja pistän sitten pari ajoestettä tohon reunaan.»
»Minkä ihmeen takia? Ketä sun pitää aidoilla pidätellä? Eihän toi mikään kultakaivos ole.»

Malkajärvi puhalteli savuja suunpielestään ja sanoi: »No, laitan aidat, kun käskettiin laittaa.»

»Käskettiin? Kuka sua nyt komentelee — eukotonta miestä?»

»Pisnesasioita. En saa näistä vissiin paljon puhella.»

»Kyllä sä nyt voit naapurille vähäsen vihjasta. Eihän näitä ole ollut tapana levitellä», Esko sanoi ja astui lähemmäksi Malkajärveä.

Kun Malkajärvi tajusi, ettei Eskosta pääsisi eroon ilman jotain selitystä hän sanoi: »Mä myin tän kuopan. Mun täytyy jatkaa nyt hommia.»

Malkajärvi kiipesi ohjaamoon ja nykäisi oven kiinni.

Tuuliharjassa Särmö piti läppärin kiinni ja suunsa supussa uutisestaan, ennen kuin kaikki olivat paikalla. Viimeisenä paikalle saapui Sinkari. »Voi yhden kerran!» Hän puuskahti riisuessaan takkiaan.

»Mitä nyt?» Esko kysyi.

»No, kun ei kerennyt toista kertaa. Olin nimittäin justiinsa iltakahveilla tossa yhen Lii…»

»Annas nyt olla», Särmä sanoi ja avasi dramaattisesti läppärinsä. »Kunhan kuulette, niin olette kyllä kaikki sitä mieltä, että en minä teitä tänne turhaan hoputtanut.»

Särmöllä oli selaimessa valmiiksi haluamansa sivu auki. »Kuulkaas tätä», hän sanoi ja luki Purolan kommentin.

Esko ehti avata suunsa ensimmäisenä: »Yli kymmenen tonttia viikossa! Ei kai se nyt meidän puuhista johdu?»

»Ja kerrostalo sekä ostoskeskus vielä päälle. Istuuko tässä pöydässä nyt Suomen kovimmat mainosnerot? Ei jumalauta pojat. Eikös tän pitänyt olla ihan leikkiä?» Konsta kyseli ja kaivoi pullon povitaskustaan.

Arvuuttelua tilanteesta kesti vartin verran. Keskustelupalstan kommentteja luettiin uudestaan ja niiden mahdollisia vaikutuksia tilanteeseen arvailtiin.

»Ei saamari! Mä tässä hössäkässä ihan unohdin kertoa teille», Esko puuskahti.

Pöytäseurue hiljentyi kuuntelemaan.

»Mä näin tullessani sen Hennan hiekkakuopan omistajan, Malkajärven Saken. Se puuhaili siellä kuopalla pimeessä traktorillaan ja oli ryhtymässä aitaamaan sitä sellaisilla siirrettävillä puomeilla. Kierteli ja kaarteli kuin kanahaukka, kun koitin kysellä, että hittoako se tyhjäksi kaivettua soramonttua aidottaa.»

»No, kertoko se kuitenkin?» Konsta kysyi.

»Ei. Se ei muka saanut kertoa mitään, mutta sanoi se myyneensä sen montun.»

»Kyllä täällä oikeesti on jotain isompaa nyt menossa», Telan Akseli sanoi. »Jos siellä tosissaan alkaa isot rakennusprojektit, niin oisko joku rakennusyhtiö halunnut sorat käyttöönsä?»

»Voi olla. Kyllä ois mahtava tietää, onko tää käynnistynyt meidän huhusta», Sinkari sanoi.

Särmö naputti läppärin näyttöä sormellaan. »Ei Purola voi mennä julkisesti tollasia puhelemaan omissa nimissään, jos asiat ei pidä paikkaansa.»

Viisasten kerho palaveerasi melko pitkään. Kahviakin juotiin iltaa vasten, yöunet oli jokaiselta mennyt jo joka tapauksessa.

Saunan jälkeen Aurora ja Salla kävivät tupakalla ja putsasivat grillistä sinne kärähtäneet ja sittemmin ritilään kiinni jäätynyt pihvit. Grilliin lisättiin hiiliä ja Salla heitti palavan tulitikun sytytysnesteen perään. Tuli loimusi komeasti pimeässä talvi-illassa. Siirryttyään takaisin sisälle odottamaan grillaamaan pääsemistä naiset pistivät tanssiksi. Heille oli illan mittaan kehittynyt oma inside-juttu, jossa kesken tanssin pysähdyttiin johonkin poseeraukseen ja huudettiin: ”Boss lady!” tai ”Who’s a boss lady” ja muuta vastaavaa. Minttushotteja kaadettiin sellaisella tahdilla, että grillaaminen meinasi unohtua tällä kertaa kokonaan. Käydessään tupakalla Salla kävi latomassa grilliin paketillisen Kabanosseja suoraan pakastimesta. Tuvassa naisten tanssityyli vaihteli kappaleiden myötä. Billy Idolin Dancing with myself pisti naiset pogoamaan ja heiluttamaan käsiään, kuin he olisivat olleet parikymppisiä festarimimmejä, kun taas Princen When doves cry sai naiset esittelemään villeimpiä soolomuuvejaan.

Jatkuvasti päällä ollut sauna yhdessä takan kanssa oli nostanut huvilan sisälämpötilan lähemmäksi kolmeakymmentä astetta ja hiki virtasi kummankin tanssijan otsalla. Naiset kävivät ulkona jäähdyttelemässä ja pyörittelemässä makkaroita, jotka alkoivat jo mustua pinnalta. Aurora katkaisi yhden makkaran grillipihdeillä ja otti toisen puolikkaan lähempään tarkasteluun. Hän tökki sormillaan grillipihdeillä pitelemäänsä makkaraa. »Ei hitto. Tää on sisältä jäässä ja päältä palanut. Ei pitäisi kasvissyöjien paljon grillailla.»

»Jätetään ne sitten siihen tekeytymään ja lähdetään hakemaan sitä hiekkaa. Mulla on muuten yksi juttu sulle boss lady.»

»No, mikä?»

»Nyt lähdetään hakemaan hiekkaa meidän omalta hiekkakuopalta!»

»Otetaanko parit kaljat mukaan», Aurora ehdotti.

»Ja lapio. Nyt lähdetään.»

Salla otti naulakosta takin ja lähti käynnistämään katumaasturiaan. Aurora haki jääkaapista oluttölkit ja haarukan. Terassilla hän seivästi yhden makkaran haarukkaansa ja juoksi autoon.

Salla katseli huolella sivuilleen, ennen kuin käänsi autonsa Helsingintielle. Hän ajoi nopeusmittaria ja taustapeiliä tarkkaillen alle kilometrin pätkän ennen Salusjärventielle kääntymistä. Pikkutielle päästyään Salla polkaisi Bemarilleen vauhtia ja käänsi radion päälle. Hänen lempikanavansa ei pettänyt tälläkään kertaa. Michael Sembellon – Maniac innoitti Sallan komentamaan nelivetoaan tavalla, jossa ei selvinpäin olisi uskaltanut olla kyydissä kuin rallikuski. »Annas mulle kalja», Salla komensi rummutellen sormillaan rattia Aurorallekin tutun hitin tahtiin. Aurora pisti makkarahaarukan reisiensä väliin ja avasi kummallekin oluet. »On mulla se Minttukin takin taskussa», Aurora sanoi, kun ojensi tölkin Sallalle.
Naiset ottivat huikat oluistaan ja yhtyivät biisin kertosäkeeseen. Salla kurvasi Huhdanojantielle ja tökkäsi Auroraa olkapäähän. »Kohta saavutaan kuule meidän omalle teollisuustontille.»

Esko oli huoltamolta lähtiessään pysäyttänyt autonsa hiekkakuopan eteen ja mennyt taskulampun kanssa vielä katselemaan paikkoja. Hän oli käynyt lukemassa kieltokyltin tekstin ja otti siitä puhelimellaan valokuvankin. Esko kopisteli lumet kengistään, vetäisi oven kiinni ja käänsi tyhjäkäynnillä odotelleen Corollansa tielle. Hän kiinnitti tapansa mukaan vasta vauhdissa turvavyötä, kun hänen eteensä mäenharjan takaa ilmestyi kovaa vauhtia lähestyvät ajovalot. Esko ehti juuri ja juuri ohjata autonsa oikealla penkkaan, kun hänen ohitsensa viuhahti katumaasturi. Se väisti oikealle sivuun ja tössähti sorakuopan reunalle juuri kasattuun lumipenkkaan. Esko kytki hätävilkun päälle ja nousi katsomaan nopeasti oman autonsa tilanteen. Se ei ollut juurikaan uponnut penkkaan hiljaisen vauhdin takia. Auto kääntyisi peruuttamalla takaisin tielle. Esko otti puhelimensa esiin ja juoksi maasturin luokse. Ambulanssille ei kuitenkaan näyttänyt olevan tarvetta. Maasturin ovista astui ulos kaksi naista. Nuoremmalla oli toisessa kädessään haarukka, jossa oli mustunut grillimakkara ja toisessa oluttölkki. Vanhemmalla naisella, jonka Esko tunnisti kansanedustaja Purolaksi, oli myös oluttölkki kädessään.

»Mitä hiton tekemistä sulla oli mun hiekkakuopalla! Eikös täällä ole kieltokylttikin!» Purola ärisi.

»Eihän sitä kylttiä näe, jos ei käy lukemassa. Sinäkö tämän montun olet ostanut?»

»Minäpä hyvinkin», Purola sanoi ja otti huikat tölkistään. »Niin, että kenenkäs luvalla sinä olet yksityisalueella?»

»Ei kai minun täällä oleminen nyt mikään rikos ole? Sen sijaan kansanedustaja on tainnut ajella autoa melko juovuksissa.»

Eskolla oli puhelin edelleen kädessään.

»Soita saatana poliisit, jos haluat. Luuletko, että minua puhalluttaa yksikään poliisi Orimattilassa. Sitä paitsi minä olen omalla teollisuustontillani. Minä saan ajella täällä kännissä, vaikka panssarivaunulla, jos huvittaa.»

Aurora haukkasi makkarastaan ja puuttui mumisten keskusteluun: »Ja muuten yhtään kuvaa et ota sillä puhelimella. Kerrankin välähtää salama, niin usutan lakimieheni kimppuusi. Vaikka olenkin julkisuuden henkilö, niin ei minua saa yksityisalueella kuvata. Niin, että voisiko herra nyt vaan ystävällisesti poistua meidän tontiltani.»

Nyt Esko tunnisti Lähteelänkin. Ei hän tarkasti tiennyt naisen tekemisistä, mutta tämän kasvoja ei voinut olla näkemättä, jos yhtään lehtiä selaili.

»Minkä ihmeen takia te kaksi olette tällaisen tyhjäksi kaivetun montun ostaneet?»

»Se on liikesalaisuus», Aurora Lähteelä vastasi.

»Mitä ihmeen liiketoimintaa täällä voi harjoittaa?»

»Kuule. Mitähän hiekkakuopalla olisi myytävää? Hiekkaa tietysti!» Aurora sähähti. »Ja pistä nyt puhelin pois! Yhtään kuvaa et ota meistä, etkä tästä koko hiekkakuopasta.»

»Ei jumankauta», Esko sanoi itsekseen ja jatkoi sitten niin, että naiset kuulivat: »Te siis uskotte siihen Hennan ukon juttuun, ja aiotte myydä ihmisille hiekkaa jalkakylpyjä varten. Ei voi olla totta. Ei sitä kukaan tule ostamaan. Täällähän on ihan tavallista hiekkaa, hemmetti!»

Aurora tuhahti pilkallisesti. »Kun minä kirjoitan yhden blogikirjoituksen, niin ihmiset lisäävät kylpyveteensä, vaikka jäniksen papanoita.»

Purola käveli aivan Auroran viereen ja kuiskasi tämän korvaan: »Onko sulla oikeesti se Minttupullo mukana?»

Aurora taputti pitkän talvitakkinsa sivutaskua. Purola otti pullon ja pyöritteli siitä korkin irti katsoen suoraan Eskoa silmiin. »Hetkinen. Sinähän muuten kuulutkin siihen Tuuliharjan naureskelevaan ukkoporukkaan. Mitä sinä siinä seisoskelet puhelin kourassa, kuin mikäkin uuvatti. Haluatko ilmoittaa tästä poliisille vai? Soita vaan, niin näet, mitä tapahtuu.»

Tämän sanottuaan Purola otti pitkän huikan, ruuvasi korkin takaisin ja ojensi pullon Auroralle. Siten hän vetäisi vielä reilut siivut oluttölkistään ja kääntyi Auroran puoleen. »Tiedätkö, mua niin alkoi ottamaan päähän tämä tunkeilijaukko, että alan ottamaan viinaa.»

Purola iski silmää ja molemmat naiset nauroivat makeasti. Sen jälkeen Purola kääntyi kohti Eskoa. »Jos ei sinulla ole muuta, niin lähde matkoihisi siitä. Sinulla ei ole tänne mitään asiaa nyt eikä jatkossa. Mene sinne Tuuliharjaan naureskelemaan niiden muiden hölmöjen kanssa. Nyt alkaa uusi luku Hennan kehityksessä. Jos sinä asut näillä kulmilla, niin saisit olla tyytyväinen, että joku tiesi kertoa netissä niistä Hennan ukon terveysvinkeistä. Niistä kehitetään vielä mahtava markkinointietu Hennalle.»

Purola käänsi dramaattisesti selkänsä Eskolle, kun tehdäkseen selväksi, että ei aikonut enää sanaakaan puhua tälle.

Esko käveli autolleen ja sai sen muutamalla yrityksellä peruutettua takaisin tielle. Hän ajeli mietteissään kotitalolleen. Esko päätti, ettei ilmoittaisi Purolasta ainakaan heti poliisille. Sen sijaan avasi tekstiviestisovelluksen ja valitsi vastaanottajaksi ryhmän Viisastenkerho ja kirjoitti: Tulkaahan ukot huomenna ajoissa Tuuliharjaan. Mulla on melkosen mielenkiintoinen videonauhoite näytettäväksi teille.