HOGANE

Lukeminen

Jouluaamu 2021. Lueskelen Topi kainalossa kirjaa ja popsin Swhalesin toffeita (inside-juttu; kaupoissa ko. makeisia myydään tuotenimellä Wiener nougat). Tuli mieleen, että miksi en listailisi tänne blogiin lukemisianikin. En ala kuitenkaan retrospektiivisesti niitä luetteloimaan (kun en muista, enkä viitsi), mutta aletaan luettujen kirjojen ylöskirjaaminen nyt vaikka loppuvuodesta 2021.
En tee kirjallisuusarviota, vaan kommentoitua lukulistaa, josta näkee millaisia kirjoja pistelen menemään.
[Lukulista päivitetty: 25.4.2022]

Bukowski Charles (5) | de Mello Anthony (1) | Gerritsen Tess (2) | Hemingway Ernest (2) | Huovinen Veikko (1) | Jokinen Seppo (1) | Kawabata Yasunari (1) | King Stephen (1) | Machiavelli Niccolò (1) | McInerney Jay (1) | Paasilinna Arto (4) | Rönnbacka Christian (1) | Sartre Jean-Paul (1) | Ylitalo Eero (1) | Waltari Mika (1)
Tietokirjallisuus (11)

Juuri nyt lukusessa

Tuomas Vimma: Vasen ranta

Hogasen lukemisia
Aina on pinkka kirjoja odottamassa lukemista.

Luettuja kirjoja

alkaen 12/2021 »
Huom! Kirjan nimen perässä yleensä ensimmäinen julkaisuvuosi. Ei ko. painoksen tms. julkaisuvuosi.

Bukowski Charles
Etelän vetelät, 1973
~ 27 Bukowskin tarinaa. Osa jo 1960-luvulta. Tarinassa Maja Thurup, viidakosta koukittu miesystävä syö morsionsa Hollywoodissa. Bukowskin tarjoilee myös länkkäritarinan, jonka jälkeen kenenkään on turha enää yrittää. Se jasso tyhjeni kerralla. Tarinat pyörivät pääosin normiaiheissa. Vaikka Bukowski onkin kuolematon, pelkäämätön ja piittaamaton juoppo, on hänkin vain ihminen. Siitä todistakoon seuraava pätkä: Neljän aikaan yöllä havahduin siihen että valot olivat päällä ja kaikki olivat lähteneet. Istuin kämpillä yksikseni. Löysin lämpimän oluen ja join sen. Sitten kömmin sänkyyn tuntien kaikille juopporetkuille tutun tunteen: tulipa hölmöiltyä, mutta mitä helvetin väliä sillä on.

Kaupungin kaunein nainen, 1967 ->
~ Bukowskin novelleja ja kolumneja lehtiin vuosilta 1967 – 1972. Mitä näistä nyt sanoisi; rumia tarinoita, dokaamista ja seksiä. Kynämiehen valtaakin Bukowski käyttelee vähintään yhtä häijysti, kuin sian perseenreiän Hitlerille syöttänyt Veikko Huovinen. Kun Bukowski haluaa #!!¤¤:lla poliisille, hän pistää poliisin yrittämään apinan nussimista tarinassa: Kaksitoista lentävää apinaa, jotka eivät parittele kunnolla. Stoori on kirjan antoisimpia. Siinä lukija pääsee Bukowskin olan taakse kurkkimaan. Bukowski kirjoittaa tarinaa tavallaan tarinan kirjoittamisesta ja esittelee lukijalle erilaisia ideoitaan mahdollisista juonista.
Toisessa tarinassa Amerikassa piilotellut Hitler asennuttaa aivonsa kidnappaamansa USA:n presidentin päähän. Ei voi kuin arvailla, mitä B oli vetänyt tätä kirjottaessaan.


Pystyssä kaiken aikaa, 1975
~ Alkuperäisteos: Factotum, jonka pohjalta tehtiin saman niminen elokuva. Linkki leffan traileriin » Päärooleissa Matt Dillon ja Marisa Tomei (2005).
Duunipaikkoja, runoja, naisia, tappeluita, hevosia ja viinaa. Kuinkas muuten. Bukowski murtaa kirjassa myytin, jonka moni liittää juuri häneen.
Muistin New Orleansin ajat, kun elin viikkokausia kahdella viiden sentin karamellipötköllä päivässä saadakseni rauhassa kirjoittaa. Mutta nälkä ei valitettavasti edistänyt taidetta. Se vain haittasi sitä. Ihmisen sielu oli vatsasta kiinni. Syötyään muhkean pihvin ja juotuaan puolikkaan viskiä hän osasi kirjoittaa paljon paremmin kuin ikinä viiden sentin karamellipötkön jälkeen.

Vanhan likaisen miehen juttuja, 1969
~ Kirjoituksia Bukowskin kolumnista: Vanhan likaisen miehen juttuja. Melkoista tykitystä. Kun juuri luin Hemingwayn tarinoita, niin aika pehmeiltä ne tuntuivat Bukowskiin verrattuna. Pidän Bukowskia heittämällä kovempana kynämiehenä. Hemingwayn kirjaa luin tasaisesti eteenpäin. Ei tunnekuohuja tai suurempia elämyksiä. Bukowskin sivuja luen välillä uudelleen, palaan taaksepäin. Mietin, että onko tämä kirjoitettu jurrissa vai kenties kankkusessa. Nauroiko Charles paskaisesti sätkä leuassaan kun kirjoitti ko. kohtausta. Mikä oli kohtauksen pointti? Vai kusiko Bukowski lukijaa korvaan vain kirjoittamalla tahallaan jotain outoa. Jotain mikä ei yrittänytkään tarkoittaa mitään.
Tarinassa: Pahvivaja Atlantassa, muhi melkoinen yllätys. On päivän selvää, että Irvine Welsh on tarinan lukenut ja saanut siitä idean Trainspottingin loppukohtaukseen. Siis kohtaukseen, jossa Renton kävelee sillalla ja suunnittelee uutta elämäänsä. Väitänpä vielä, että idea kohtaukseen, jossa Renton asioi Skotlannin kamalimmassa vessassa, on peräisin samaisesta Bukowskin tekstistä. Trainspottingin loppukohtaukseen myös Bukowskinsa hyvin lukenut Danny Boyle oli valinnut tekstin: ”Valitse elämä, työ, ura, perhe. Valitse vitun iso TV, pesukoneita, autoja, CD-soittimia ja sähkötoimisia tölkinavaajia. Valitse hyvä terveys, alhainen kolesteroli ja hammashoito, asuntolainan lyhennykset, ensiasunto.
Bukowskin tekstissä elämän päähän potkima pennitön nuori mies kävelee siltaa ja tuumii: ”Ihmisten halpa selviytymiskonsti on päästä sisään ja roikkua mukana. Laittaa kaikenlaisia kortteja lompakoihin. Rahaa, vakuutuksia, auto, sänky, ikkuna, vessa, kissa, koira, viherkasvi, soitin, syntymätodistus. Asioita, joista voi suuttua. Vihamiehiä, tukijoita, jauhosäkkejä, hammastikkuja, taudittomia perseitä, kylpyamme, kamera, suuhuuhtelu.” [C. Bukowski]
Sattumaako? Tuskin.
Harvoin olen kirjaa lukiessa nauranut niin paljon kuin Bukowskin läpille. Pistän tähän vielä pätkän tarinasta: Neljä tai viisi raakaa munaa…
”-Oliko teillä ilkeä isä?
– En tiedä, herra.
– Mitä tarkoitatte sillä, että ette tiedä?
– Tarkoitan, että on vaikea vertailla. Minulla on ollut vain yksi isä.
– Yritättekö te viisastella kanssani, Stirkoff?
– Voi, en, herra; kuten sanoitte, oikeudenmukaisuus on mahdotonta.
– Hakkasiko isänne teitä?
– He vuorottelivat.
– Luulin, että teillä oli vain yksi isä.
– Jokaisella on. Tarkoitin äitiäni. Hänkin antoi osansa.”

Pulp, 1994
~ Bukowskin vika teos ja mielestäni myös heittämällä huonoin. Kokonaisen dekkarin kirjoittaminen ei onnistunut. Jotenkin paistoi läpi sellainen, että olen nero ja kirjoitan mitä huvittaa. Ei se vaan niin mene. Ei edes Bukowskin kohdalla. Kirjasta oli yli puolet samanlaisia baarikohtauksia, joita ei edes oikein voinut erottaa toisistaan. Vaikka olikin ison B:n kynästä, tämä oli ihan B:tä.


de Mello Anthony
Havahtuminen, 1990
~ Intialaisen jesuiittaveli de Mellon luennoista koostettu kirja. Jokaisen kannattaa joskus lukaista tämä. Itse olen lukenut kirjan useita kertoja ja se on suorastaan muuttanut elämääni. Kirjassa de Mello herättelee ihmisiä elämään vahvasti ja itselleen rehellisesti välittämättä muiden mielipiteistä tai yrittämättä saavuttaa ulkopuolista arvostusta. Ihminen on itse vastuussa siitä, miten maailman kokee. Täytyy ymmärtää antaa ympäristönsä olla ja keskittyä muuttamaan itseään. Ihminen ei voi juurikaan vaikuttaa muiden tekemiseen, mutta voi päättää paljonko antaa muiden teoille valtaa omassa elämässään.
Itseäni kirjassa miellyttää se, ettei siinä lyödä raamatulla päähän juuri ollenkaan. Mellolla on myös psykologian alan koulutus, joten hän ei hutki lukijaansa pelkällä paimensauvalla. Valmiita vastauksia elämän taitoon kirjasta ei heru. Sen sijaan vinkkejä, viisauksia ja hauskoja tarinoita senkin edestä. Koska kirja on koostettu luennoista, voi lukija nähdä silmissään de Mellon virnistyksen ja kuulla yleisön naurun lähes joka lehdellä. Millainen tyyppi tämä de Mello sitten oli ja miten hän opetti? Voisin kuvailla häntä vaikka keksimälläni esimerkillä:
Turisti kysyy: ”Päivää, olen vain päivän täällä New Yorkissa ja haluaisin kokemuksen, jonka muistaisin lopun ikääni. Voisitteko kertoa miten pääsen Metropolitan museolle?”
de Mello: ”Kävelkää tuonne kaksi korttelia. Siinä kulmassa myydään NY:n parhaat hodarit. Ostakaa yksi. Ette pety. Jatkakaa sitten vielä yksi kortteli kojusta vasemmalle.” (de Mello saattaisi hyvinkin ohjata turistin hodarinsa kanssa aurinkoiseen Central Parkkiin mieluummin kuin museoon).

Gerritsen Tess
Syytön, 1993
~ Päätin lukaista Gerritseniä, koska Stephen King on häntä kehunut. Teksti oli mukavaa ja hyvin rullaavaa. Kirja on tyypiltään ehkä ”romanttinen jännäri”.

Murha leikkaussalissa, 1990
~ Toinen Gerritsen oli pienoinen pettymys. Kirjan rakenne oli tismalleen sama kuin edellisessä. Tarina vain tapahtui eri ympäristössä. Epätodennäköinen, luvaton rakkaus, joka puhkeaa kriisin aikana. Mukavaa ja helppoa lukemista, mutta ei ehkä näitä lisää.

Hemingway Ernest
Nuoruuteni Pariisi, 1964
~ Tämän muistelman Hemingway kirjoitti vuosina 1959 – 1960 pääosin Kuuban asunnollaan. Kirjassa hän muistelee kirjailijan uran alkutaipaleitaan Pariisissa vuosina 1921-1926. Boheemia ja kosteaa menoa. Viiniä kuluu samaa vauhtia kuin Dumasin muskettisotureilla. Ensimmäinen maininta krapulasta sivulla 176 ja sekin kaverin vaimolla. Kovia oli miehet noina vuosina. Tämä oli mielestäni parempi kuin Ja aurinko nousee, joka kuvasi myös boheemielämää Pariisissa.

Ja aurinko nousee, 1926
~ Kippailua Pariisissa. Toimettomuutta. Loputtomia kosteita illallisia. Viikko biletystä Pamplonan härkätaistelu-fiestassa. Rakastumisia ja mustasukkaisuutta. Elämää.
Kirjassa oli yksi kohtaus, josta pidin erityisesti. Kirjan päähenkilö lähtee Madridiin pelastamaan lemmenseikkailullaan pulaan joutunutta aatelista, lortahtavaa, hedonistista, juoppoa, neiti-Brettiä. Hän järjestää krapulaisen, rahattoman ja katuvan Bretin helpotusta tarjoavien drinksujen ääreen.
### Hemingway ###
Baarimies vetäytyi kuulomatkan ulkopuolelle. Brett oli ryypiskellyt lasistaan nostamatta sitä puutiskiltä. Nyt hän otti lasin käteensä. Ensimmäinen siemaus oli vahvistanut hänen kätensä niin vakaaksi, ettei hän lasia nostaessaan läikyttänyt juomaansa.
– Maistuu hyvältä. Mukava baari, eikö olekin?
– Mukavia ovat kaikki baarit.

################
Tuossa kohtauksessa on kerroksia. Eikä se aukene ikinä täysin ihmiselle, joka ei ole edes auttavassa määrin baareja kolunnut. Tuo viimeinen lause ei ole hieno tai kaunis. Vähän outokin se on. Mutta se on taivaan tosi. Ja asioiden kertominen, niin kuin ne ovat itselle totta, on kai tärkeintä kirjoittamisessa.

Huovinen Veikko
Lentsu, 1978
~ Erikoinen yhdistelmä luontokuvausta ja eräilyä sekä yhteiskuntakritiikkiä ja kyräilyä. Ja tietysti huovismaisesti huumoriin käärittynä. Tarinan ytimessä on pahansuopa ja äkäinen flunssavirus, joka lähtee liikkeelle Kajaanilaisen pientilallisen klyyvarista päätyen aina Ranskan presidenttiin ja Idi Aminiin. Kirjasta on varmasti sata sivua eri suilla kerrottua yhteiskuntakritiikkiä, mikä ei oikein toimi enää. Se oli jopa hetkittäin melko raskasta luettavaa. Mutta tarkalla silmällä on Huovinen aikaansa seurannut ja kirjassa mietteensä sitten nokkelasti muiden suihin tunkenut. Ajat oli varmasti kaikella lailla poliittisemmat silloin. Lopussa tarina luiskahtaa kansainväliseen politiikkaan ja asekauppaan. Sillä rintamalla mikään ei ole juurikaan muuttunut. Jotain meni kuitenkin toisin, kuin Huovinen ennusteli. Ei osannut Huovinen tulevia pakolaisvirtoja tänne Suomeen ennustella. Hän mainitsi Afrikan sarven esimerkkinä maasta, joka on läntisen maailman riiston kohteena. Mjaa. Ei kysytä Kelan mielipidettä tähän.

Jokinen Seppo
Siipirikkoiset, 2021
~ Koskisen tiimi ratkoo rikoksia Tampereella. Riesana myös kv. rosmoja.

Kawabata Yasunari
Kioto, 1962
~ 1950 luvun Kiotoon sijoittuva tarina. Nobelisti Kawabata kuvailee Kioton ympäristöä, tapahtumia, luontoa ja kulttuuria jotenkin japanilaisen viileästi. Rakkaudella, mutta viileästi. Japanilainen kulttuuri näkyy kerronnassa. Luontoa kuvataan paljon, sen kauneutta ylistetään, mutta kuvaus jää hajuttomaksi ja pinnalliseksi. Kirjassa käytetään paljon vertauskuvia; sään vaihtelu, kukintoon puhkeavat kasvit tai sateenkaaret saavat merkityksiä. Tarinan keskiössä on nuori parikymppinen tyttö Chieko. Kirjan juonenkäänteet ovat niin vähissä, ettei niistä voi spoilaamatta lausua juuri mitään. Kaunis tarina ja lukemisen väärti, joskin melko unelias kirja.

King Stephen
Piina, 1987
~ Katsoin telkkarista Piinan filmatisoinnin. Siinä oli mielestäni yhdessä kohtauksessa aivan typerä virhe, jossa Paul Sheldon olisi halutessaan saanut käyttöönsä rappusista alas tuupatun poliisin aseen. Olin satavarma, että King ei moista mokaa ollut kirjoittanut. Oli pakko ryysätä kirjastoon hakemaan opus uudelleen luettavaksi. Olin oikeassa. Kirjassa ei moista kohtausta ollutkaan. Lisäksi minua kiinnosti nähdä miten King oli kirjoittanut kohtauksen, jossa hullu hoitsu, Annie Wilkes, röhki kuin sika. Heh – hyvin oli kirjoittanut =D
Pidän todella paljon Kingin tekstistä, mutta en juurikaan hänen kirjoistaan. En ole kauhukirjojen fanittaja. Kingin tekstiä ihailen, koska se svengaa kuin hirvi.

Machiavelli Niccolò
Ruhtinas, 1532
~ Luin Ruhtinaan taas pitkän tauon jälkeen. Näin vuonna 2022 sitä oli vaikea lukea ajattelematta Venäjää, Ukrainaa ja Valko-Venäjää. Koska Machiavelli käsittelee kirjassaan stategioita pääosin aktiivisen toimijan näkökannalta, tuli hänen teorioitaan mietittyä lähinnä Venäjän kantilta. Voisin vannoa, että Putinilla kenraaleineen on ko. opus luettuna. Asioita on tehty ihan pelikirjan mukaan. Sen sijaan Machiavellin oppien valossa on Valko-Venäjä astumassa klassiseen ansaan. Päästää vieraan maan joukot maaperälleen ”auttamaan” tai ”harjoittelemaan”, kun on jo valmiiksi alisteisessa asemassa. Saa nähdä miten käy. Machiavelli ennustaisi, etteivät taida isoveljen joukot ihan heti sieltä poistua. Maailma on kuitenkin monimutkaisempi kuin 1500-luvun euroopassa. On Natoa, EU:ta, kaasuputkia, pakotteita ja vaikka mitä, joka tekee Venäjän harrastamasta sotilaallisesta keekoilusta eri pelin, kuin Italian ruhtinaskuntien valloitus-shakki aikoinaan. Olen usein miettinyt: Miksi Venäjä valehtelee? Ei kai venäjän kansa voi uskoa sitä potaskaa, jota niille suolletaan? Uskovat tai eivät, Machiavellia antaa kuitenkin vastauksen ensimmäiseen kysymykseen:
Viisas ruhtinas ei voi pitää sanaansa, eikä sitä voida häneltä vaatiakaan, jos siitä on hänelle vahinkoa ja jos lupaukseen vieneet syyt ovat lakanneet vaikuttamasta. … Ruhtinaan tulee olla suuri teeskentelijä ja näyttelijä. Check

McInerney Jay
Nuori mies nimeltä Ransom, 1985
~ Luin kirjan ensimmäisen kerran joskus 80-luvulla. Muistan jääneeni loppuratkaisusta hämilleni. Ihmettelin McInerneyn motiivia sille. Yli kolmekymmentäviisivuotta ensilukemisen jälkeen halusin lukea tarinan uudelleen. Taas jäin hämmästyksen valtaan, mutta eri syystä. Tällä kertaa loppuratkaisu tuntui ymmärrettävältä. Nyt vaivaamaan jäi Ransomin taustatarina, jossa hän hörhöili Pakistanissa. Se tarina jäi mielestäni pahasti roikkumaan. Ajattelin ensin, että olin lukenut huolimattomasti. Jotain oli varmaan jäänyt huomaamatta. Palasin lukemaan uudestaan kohtia. Luin avainkohdat kolmeen kertaan. Mutta ei, yksiselitteistä tulkintaa ei ole. Ainut mikä oli varmaa, että taustatarina selvensi Ransomin mielentilaa ja selitti tekemisiä Kiotossa. Googlettelin arvioita kirjasta. Hämilleen se on jättänyt muutkin lukijat. Kirja on luokiteltu psykologiseksi jännäriksi. Mjaa, enpä tiedä. Ellei sillä psykologisella puolella viitata lukijan päähän jäävään ärtymykseen. Tajusinko vai enkö tajunnut!?!?!? Ehkä yritän taas kymmenen vuoden päästä. Josko jotain jäi sittenkin hoksimatta.

Paasilinna Arto
Operaatio Finlandia, Ruotsin kesähyökkäys Suomeen, 1972
~ Sota Ruotsin ja Suomen välillä. Jos aiheella olisi halunnut lukijaa naurattaa, olisi se ollut todella herkullinen. Nyt jäi kuitenkin kolikot pajatsoon. Paasilinna halusi kenraalina pelata sotapeliä. Joukkoja siirreltiin ja iskuja tehtiin. Tekniikasta ja asioiden tutkimisesta kiinnostuneena Paasilinna innostui pelistään niin tosissaan, että sen lukeminen oli jo puuduttavaa. Tuntui, että hän itsekin tiedosti asian ja lisäili irrallisia nauratussaarekkeita tarinaan. Päällimmäiseksi lukukokemuksessa jäi kuitenkin 150 sivun puuduttava Napoleon-leikki.

Rietas rukousmylly, 2007
~ Nyt oli huono. Voisin melkein vannoa, että Paasilinna oli istunut seurueensa kanssa Tenkassa kaljottelemassa ja uhonnut pystyvänsä kirjoittamaan hauskan tarinan aiheesta kuin aiheesta. Hattuun on lyöty aihelappuja kuin pelikortteja. Niissä on sitten lukenut: lumimies, muoviset moottoritiet, Dalai Lama, rukouksia kiljuva kahvimylly, Inarijärvi, …
Ei onnistunut.

Sotahevonen, 1979
~ Eräilyä ja desanttitoimintaa Kainuun seutuvilla jatkosodan riehuessa. Tarinankertojana Paasilinna on tietysti verraton, mutta kirjan käsittämätön desanttimyönteisyys yllättää. Tarinan kaksi desanttia ovat nokkelia, taitavia, empaattisia ja eläinrakkaita miehiä, jotka välttelevät turhia veritekoja Suomen alueella. Sen sijaan suomalaiset Paasilinna esittää petollisina, ahneina, tyhminä, himokkaina ja viinaanmenevinä hahmoina, joita nokkelat desantit petkuttaa mennen tullen joka käänteessä. Mielenkiintoista. Kirjan loppupuolella mukaan tulevan sotahevosen osuus on kerrottu mukavasti. Tosin sekin osuus on valjastettu alleviivaamaan desanttien hyviä puolia. Jäi kyllä sellainen olo, että oliko apurahan teoksen synnyttämiselle myöntänyt SKP vai itse Lenin.

Ulvova mylläri, 1981
~ Loistava kirja. Rikasta kieltä ja loistavaa huumoria. Nauroin kippurassa monelle mehukkaalle sanavalinnalle. Tapansa mukaan Paasilinna kaivelee tarinan myötä ihmisen mielenliikkeitä aika syvältäkin.
Kirjassa esitellään lihava ja laiska Siposen akka, joka rappusilta pudottuaan päättää halvaantua. Onnettomuuden kuvailua ei nauramatta pysty lukemaan. Kirjan lopussa palataan taas Siposen akkaan. Hän joutuu villiintyneen koiran ja suden muodostaman parivaljakon ahdistelemaksi palatessaan reellä kirkolta. ”Halvaantuneen” naisparan reki kaatui, mutta hän onnistui kuitenkin pelaustautumaan kuin ihmeen kaupalla. Paasilinna kirjoitteli seuraavasti: ”Elävänä hän ei olisi tästä onnettomuudesta selviintynyt, ellei olisi juossut paksuilla kintuillaan lossitupaan turvaan. Halvaantuneen naisparan pakojäljet Kemijoen jäällä herättivät yleistä ihastelua varsinkin urheilua ymmärtävissä piireissä.” [Arto Paasilinna]

Rönnbacka Christian
Julma, 2013
~ Hautalehto jahtailee pedofiilia Porvoon huudeilla.

Sartre Jean-Paul
Inho, 1938
Jean-Paul Sartre, kirjailija, eksistentialisti, mies, joka ei ottanut vastaan hänelle myönnettyä kirjallisuuden Nobel-palkintoa, pistää lukijansa tässä teoksessaan aika tiukille. Olemassaolon pähkäily ottaa välillä aivan mielipuoliset mittasuhteet.
Pieni tekstinpätkä hetkestä, jona kirjan kertoja ymmärtää itseään vaivaavan kuvotuksen.
Olemassaolon merkitsevin piirre on sen sattumanvaraisuus. Olemassaolo ei siis ole välttämätöntä. Olemassaolo on olemassaoloa eikä mitään muuta.
Minä itse olen taipuvainen välttelemään skitsofreenistä olemassaoloni pohdiskelua ja tyytymään edellämainitun kaltaiseen ajatukseen.
Toinen kohta kirjassa johti minut ajattelemaan nykyistä somekulttuuria.
Ihminen on aina kertoja. Aina hän kertoo ja kuvailee ja muut kertovat ja kuvailevat hänelle. Kaiken mitä hänelle tapahtuu hän näkee kertomansa läpi, hän suorastaan pyrkii elämään elämäänsä niin kuin hän siitä kertoo.
Sartre ei yrittänyt hurmata lukijaansa olemalla hauska, mutta onnistui kyllä siinäkin monessa kohtaa. Ihmisiä hän kuvaili niin, että monessa kohtaa läikkyi kahvit pöydälle.
Oikealla puolelleni istuutui pyylevä nainen, riisui huopahattunsa ja pani sen viereensä penkille. Hänen nenänsä sojotti hänen kasvoissaan kuin veitsen kahva omenan kyljessä. Nenän alla suipisteli halveksittavasti pieni, julkea aukko.

Ylitalo Eero
Suviteuraat, 2004
~ Mistähän tämäkin oli hyllyyni ajautunut? Välillä ostan divarista kassillisen kirjoja. Mukaan voi sitten osua aika jänniäkin tekeleitä. Suviteuraat kertoo syrjäytyneistä ressukoista muodostuneesta ”arjalaissakista”, joka haluaa osoittaa kykynsä liikkeen johtajalle näyttävällä terroriteolla. Tapahtumat sijoittuvat Oulun seudulle ja dialogi on vahvasti murteen värittämää. Kirja oli melkoista luentoa Saksan sotahistoriasta, mutta se ansaitsi kuitenkin tulla luetuksi loppuun saakka.

Waltari Mika
Suuri illusioni, 1928
Rakkauden tuskaa Stadissa ja Pariisissa. Pariisin osuus muistuttaa paljon Hemingwayn kirjaa: Ja aurinko nousee. Siitä muutama sananen ylempänä. Woke-väen ei kannata lukea. Alkaa kirjaroviot muuten palata eurooppaan. Sen verran on aikalaisteksti karua luettavaa 2020-luvulla.

Tietokirjallisuus

Laitan tietokirjallisuuden tänne erikseen hupilukemisesta. Nämä alkaen tammikuusta 2022.

Baron Nick
Karjalan kuningas, 2021
~ Irlantilaisen eversti P. J. Woodsin muistelmia Karjalan sotatoimistaan vuosina 1918-1919. Hänen tehtävänään oli edistää Britannian armeijan pyrkimyksiä estää Saksan pääsy Muurmanskiin ja jäämerelle. Eversti Woods johti karjalaisia joukkoja, jotka taistelivat mm. suomalaisia heimosotureita vastaan Vienan Karjalassa.

Ilmarinen (Jalmari Takkinen)
Sissipäällikön muistelmat I – Karjalan metsä-sissit nousevat, 1927
~ Karjalan metsäsissiliikkeen johtajan muistelmat. Ensimmäisessä osassa käsitellään metsäsissiliikkeen syntymiseen johtaneita syitä ja sotilaallisen toiminnan aloittamista.

Sissipäällikön muistelmat II – Taistelut Karjalan vapauttamiseksi, 1931
~ Kuvaus metsäsissiliikkeen taisteluista Venäjän armeijaa vastaan aina katkeraan tappioon saakka.

Kukkonen Jukka, Heikka Elina
Punamustavalkea 1918 kuvat, 2008
~ Kirjassa kuvia ja tarinaa kansalaissodan vuosilta. Tekstiosioissa historiaa kansalaissodan tallentaneista henkilöistä ja kuvausliikkeistä, sanomalehtien roolista kuvien ottajina ja taltioijina sekä valokuvien merkityksestä politiikan ja sotahistorian kertojina. Kirjan lopussa käsiteltiin myös kuvamanipulointia välineenä sotapropagandassa.

Kustannustoimisto Vapaus
Vallankumous Venäjällä ja Suomessa maaliskuussa 1917, (alunperin julkaistu 1917)
~ Aikalaiskuvaus vallankumouksesta Venäjällä ja sen seurannaisvaikutuksista Suomessa. Kumousten eteneminen selvitetty päivä päivältä ja Suomen osalta vielä kaupungeittain. Lopussa vielä tarinaa vallasta luopumaan pakotetun tsaariperheen vaiheista vallankumouksen ja Rasputinin kuoleman jälkeen.

Kuussaari Eero
Vapaustaistelujen tiellä, 1957
~ Sotahistoriallinen katsaus Suomen rajantakaisilla heimoalueilla 1900-luvun alkupuoliskolla käytyihin sotatoimiin. Jos kirjaa vertaa 2000-luvulla kirjoitettuihin samaa aihepiiriä käsitteleviin kirjoihin (Niinistö, Vaara, Roselius tai Silvennoinen), huomaa sivujen uhkuvan aatteen paloa vahvemmin kuin ulkopuolista historioitsijan näkemystä. Kuussaari oli ammattisotilas, jääkärieversti ja itse mukana tapahtumien kulussa. Kuussaarta voi pitää yhtenä 1900-luvun merkittävimmistä sotilaista Suomessa ja myöhemmin myös ansiokkaana sotahistorioitsijana.

Niinistö Jussi
Heimosotien historia 1918-1922, 2017
~ Itä-Karjalan, Inkerin, Petsomon ja Viron itsenäistymisyrityksiä Neuvosto-Venäjän ikeen alta oli tukemassa suomalaisia vapaaehtoisia. Näissä heimosodiksi kutsutuissa rähinöissä tavoitteina toisilla oli itsenäistyminen, toisilla Suomeen liittyminen. Niinistö on kirjoittanut kattavan tietoteoksen, josta saa hyvän käsityksen aiheesta historiantutkimuksen ja henkilötarinoiden kautta.

Roselius Aapo, Silvennoinen Oula
Villi itä – Suomen heimosodat ja Itä-Euroopan murros 1918-1921, 2019
~ Kuvaus I maailmansodan jälkihöyryistä Itämeren ympärysvaltioissa. Bolsevikit nousevat, heimosotaliikkeen asioilla puuhailee monenlaisia ”yksityisiä” sotajoukkoja ja maiden rajoja piirretään innolla uusiksi. Monien suomalaisten ajatuksissa oli Suur-Suomi ja asian ympärillä puuhailtiin ilman virallisia toimintavaltuuksia omien rajojemme ulkopuolellakin.

Tervonen Timo
Vallien sisällä – vallien ulkopuolella, 2015
~ Kotkassa, Kyminlinnan linnoituksessa asui 1920 -30-luvuilla jopa viisisataa pääosin Venäjän Karjalasta tullutta pakolaista. Kyminlinnan keskitysleirin asukkaiden tarinoita ja kohtaloita muisteleva Tervonen vietti leirillä itse lapsuutensa ja nuoruutensa.

Vaara Pekka
Viena 1918 – kun maailmansota tuli Karjalaan, 2018
~ Venäjän vallakumouksen jälkeisiä tapahtumia Vienan Karjalan kannalta katsottuna. Karjalassa oli 1918 monta omia tavoitteitaan ajavaa ryhmittymää. Oli valkoisia venäläisiä, Suomesta paenneita punaisia, botsevikkejä, englantilaisia ja tietysti suomalaisia heimosotureita. Karjalaiset yrittivät tulla toimeen ja pysyä elossa kuukausittain muuttuvassa sotapoliittisessa ympäristössä. Kirja tekee erittäin hyvin selkoa Vienan tilanteesta ja karjalan kansan toimista noina murrosaikoina sekä tapahtumia ohjanneista suurvaltojen toimista.

Viena 1919 – 1922 – kun neuvostovalta tuli Karjalaan, 2020
~ Kirja on jaettu neljään osioon:
– Vienan itsenäisyyden vuosi 1919
– Tarton rauhan vuosi 1920
– Nälän ja kapinan vuosi 1921
– Neuvostovallan voiton vuosi 1922
Kirja on erinomainen tietopaketti em. vuosien tapahtumista Vienan Karjalassa. Erityisen kiinnostavia olivat kirjan lopun metsäsissikapinan seuraamuksia ja sitä seurannutta pakolaisaaltoa Suomen puolelle koskevat osiot. Niitä ei ole juurikaan käsitelty muissa asiaa käsittelevissä kirjoissa.



1 thought on “Lukeminen

  1. Tässä lukulista ilman höpinöitä. Lista alk. 12/2021
    # Bukowski Charles
    – Etelän vetelät, 1973
    – Kaupungin kaunein nainen, 1967 ->
    – Pystyssä kaiken aikaa, 1975
    – Vanhan likaisen miehen juttuja, 1969
    – Pulp, 1994
    # de Mello Anthony: Havahtuminen, 1990
    # Gerritsen Tess
    – Syytön, 1993
    – Murha leikkaussalissa, 1990
    # Hemingway Ernest
    – Nuoruuteni Pariisi, 1964
    – Ja aurinko nousee, 1926
    # Huovinen Veikko: Lentsu, 1978
    # Jokinen Seppo: Siipirikkoiset, 2021
    # Kawabata Yasunari: Kioto, 1962
    # King Stephen: Piina, 1987
    # Machiavelli Niccolò: Ruhtinas, 1532
    # McInerney Jay: Nuori mies nimeltä Ransom, 1985
    # Paasilinna Arto
    Paasilinna Arto
    – Operaatio Finlandia, Ruotsin kesähyökkäys Suomeen, 1972
    – Rietas rukousmylly, 2007
    – Sotahevonen, 1979
    – Ulvova mylläri, 1981
    # Rönnbacka Christian: Julma, 2013
    # Sartre Jean-Paul: Inho 1938
    # Ylitalo Eero: Suviteuraat, 2004
    # Waltari Mika: Suuri illusioni, 1928

    TIETOKIRJALLISUUS
    #Baron Nick: Karjalan kuningas, 2021
    # Ilmarinen (Jalmari Takkinen)
    – Sissipäällikön muistelmat I – Karjalan metsä-sissit nousevat, 1927
    – Sissipäällikön muistelmat II – Taistelut Karjalan vapauttamiseksi, 1931
    # Kukkonen Jukka, Heikka Elina: Punamustavalkea 1918 kuvat, 2008
    # Kustannustoimisto Vapaus: Vallankumous Venäjällä ja Suomessa maaliskuussa 1917, (alunperin julkaistu 1917)
    # Kuussaari Eero: Vapaustaistelujen tiellä, 1957
    # Niinistö Jussi: Heimosotien historia 1918-1922, 2017
    # Roselius Aapo, Silvennoinen Oula: Villi itä – Suomen heimosodat ja Itä-Euroopan murros 1918-1921, 2019
    # Tervonen Timo: Vallien sisällä – vallien ulkopuolella, 2015
    # Vaara Pekka:
    – Viena 1918 – kun maailmansota tuli Karjalaan, 2018
    – Viena 1919 – 1922 – kun neuvostovalta tuli Karjalaan, 2020

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *