HOGASEN BLOGI
Ruokavalio Juoksu Voimaharjoittelu Kamppailu Elämänhallinta Topi beagle Hogasen sekalaiset

Lukeminen

Jouluaamu 2021. Lueskelen Topi kainalossa kirjaa ja popsin Swhalesin toffeita (inside-juttu; kaupoissa ko. makeisia myydään tuotenimellä Wiener nougat). Tuli mieleen, että miksi en listailisi tänne blogiin lukemisianikin. En ala kuitenkaan retrospektiivisesti niitä luetteloimaan (kun en muista, enkä viitsi), mutta aletaan luettujen kirjojen ylöskirjaaminen nyt vaikka loppuvuodesta 2021.
Mitään pisteitä en ala jakelemaan ja mielipiteitäni teoksista kirjailen vain hyvin yleisesti jos lainkaan (etenkään kotimaisten teosten osalta). Tämä siksi, että kirjoittelen itsekin. Tuntuisi väärältä lausahdella muiden hengen tuotteista.
Kulutan myös äänikirjoja, mutta ne rajaan pois listalta.
Eli ei kirjallisuusarviota, vaan listaus, josta näkee millaisia kirjoja pistelen menemään.
[Lukulista päivitetty: 15.01.2022]

Nyt lukusessa

Sartre Jean-Paul
~ Inho, 1938

Työpöydällä aina pinkka kirjoja odottamassa lukemista.

Luettuja kirjoja

alkaen 12/2021 »
Huom! Kirjan nimen perässä aina ensimmäinen julkaisuvuosi. Ei ko. painoksen tms. julkaisuvuosi.

Bukowski Charles
Etelän vetelät, 1973
~ 27 Bukowskin tarinaa. Osa jo 1960-luvulta. Tarinassa Maja Thurup, viidakosta koukittu miesystävä syö morsionsa Hollywoodissa. Bukowskin tarjoilee myös länkkäritarinan, jonka jälkeen kenenkään on turha enää yrittää. Se jasso tyhjeni kerralla. Tarinat pyörivät pääosin normiaiheissa. Vaikka Bukowski onkin kuolematon, pelkäämätön ja piittaamaton juoppo, on hänkin vain ihminen. Siitä todistakoon seuraava pätkä: Neljän aikaan yöllä havahduin siihen että valot olivat päällä ja kaikki olivat lähteneet. Istuin kämpillä yksikseni. Löysin lämpimän oluen ja join sen. Sitten kömmin sänkyyn tuntien kaikille juopporetkuille tutun tunteen: tulipa hölmöiltyä, mutta mitä helvetin väliä sillä on.

Kaupungin kaunein nainen, 1967 ->
~ Bukowskin novelleja ja kolumneja lehtiin vuosilta 1967 – 1972. Mitä näistä nyt sanoisi; rumia tarinoita, dokaamista ja seksiä. Kynämiehen valtaakin Bukowski käyttelee vähintään yhtä häijysti, kuin sian perseenreiän Hitlerille syöttänyt Veikko Huovinen. Kun Bukowski haluaa #!!¤¤:lla poliisille, hän pistää poliisin yrittämään apinan nussimista tarinassa: Kaksitoista lentävää apinaa, jotka eivät parittele kunnolla. Stoori on kirjan antoisimpia. Siinä lukija pääsee Bukowskin olan taakse kurkkimaan. Bukowski kirjoittaa tarinaa tavallaan tarinan kirjoittamisesta ja esittelee lukijalle erilaisia ideoitaan mahdollisista juonista.
Toisessa tarinassa Amerikassa piilotellut Hitler asennuttaa aivonsa kidnappaamansa USA:n presidentin päähän. Ei voi kuin arvailla, mitä B oli vetänyt tätä kirjottaessaan.


Pystyssä kaiken aikaa, 1975
~ Alkuperäisteos: Factotum, jonka pohjalta tehtiin saman niminen elokuva. Linkki leffan traileriin » Päärooleissa Matt Dillon ja Marisa Tomei (2005).
Duunipaikkoja, runoja, naisia, tappeluita, hevosia ja viinaa. Kuinkas muuten. Bukowski murtaa kirjassa myytin, jonka moni liittää juuri häneen.
Muistin New Orleansin ajat, kun elin viikkokausia kahdella viiden sentin karamellipötköllä päivässä saadakseni rauhassa kirjoittaa. Mutta nälkä ei valitettavasti edistänyt taidetta. Se vain haittasi sitä. Ihmisen sielu oli vatsasta kiinni. Syötyään muhkean pihvin ja juotuaan puolikkaan viskiä hän osasi kirjoittaa paljon paremmin kuin ikinä viiden sentin karamellipötkön jälkeen.

Vanhan likaisen miehen juttuja, 1969
~ Kirjoituksia Bukowskin kolumnista: Vanhan likaisen miehen juttuja. Melkoista tykitystä. Kun juuri luin Hemingwayn tarinoita, niin aika pehmeiltä ne tuntuivat Bukowskiin verrattuna. Pidän Bukowskia heittämällä kovempana kynämiehenä. Hemingwayn kirjaa luin tasaisesti eteenpäin. Ei tunnekuohuja tai suurempia elämyksiä. Bukowskin sivuja luen välillä uudelleen, palaan taaksepäin. Mietin, että onko tämä kirjoitettu jurrissa vai kenties kankkusessa. Nauroiko Charles paskaisesti sätkä leuassaan kun kirjoitti ko. kohtausta. Mikä oli kohtauksen pointti? Vai kusiko Bukowski lukijaa korvaan vain kirjoittamalla tahallaan jotain outoa. Jotain mikä ei yrittänytkään tarkoittaa mitään.
Tarinassa: Pahvivaja Atlantassa, muhi melkoinen yllätys. On päivän selvää, että Irvine Welsh on tarinan lukenut ja saanut siitä idean Trainspottingin loppukohtaukseen. Siis kohtaukseen, jossa Renton kävelee sillalla ja suunnittelee uutta elämäänsä. Väitänpä vielä, että idea kohtaukseen, jossa Renton asioi Skotlannin kamalimmassa vessassa, on peräisin samaisesta Bukowskin tekstistä. Trainspottingin loppukohtaukseen myös Bukowskinsa hyvin lukenut Danny Boyle oli valinnut tekstin: ”Valitse elämä, työ, ura, perhe. Valitse vitun iso TV, pesukoneita, autoja, CD-soittimia ja sähkötoimisia tölkinavaajia. Valitse hyvä terveys, alhainen kolesteroli ja hammashoito, asuntolainan lyhennykset, ensiasunto.
Bukowskin tekstissä elämän päähän potkima pennitön nuori mies kävelee siltaa ja tuumii: ”Ihmisten halpa selviytymiskonsti on päästä sisään ja roikkua mukana. Laittaa kaikenlaisia kortteja lompakoihin. Rahaa, vakuutuksia, auto, sänky, ikkuna, vessa, kissa, koira, viherkasvi, soitin, syntymätodistus. Asioita, joista voi suuttua. Vihamiehiä, tukijoita, jauhosäkkejä, hammastikkuja, taudittomia perseitä, kylpyamme, kamera, suuhuuhtelu.” [C. Bukowski]
Sattumaako? Tuskin.
Harvoin olen kirjaa lukiessa nauranut niin paljon kuin Bukowskin läpille. Pistän tähän vielä pätkän tarinasta: Neljä tai viisi raakaa munaa…
”-Oliko teillä ilkeä isä?
– En tiedä, herra.
– Mitä tarkoitatte sillä, että ette tiedä?
– Tarkoitan, että on vaikea vertailla. Minulla on ollut vain yksi isä.
– Yritättekö te viisastella kanssani, Stirkoff?
– Voi, en, herra; kuten sanoitte, oikeudenmukaisuus on mahdotonta.
– Hakkasiko isänne teitä?
– He vuorottelivat.
– Luulin, että teillä oli vain yksi isä.
– Jokaisella on. Tarkoitin äitiäni. Hänkin antoi osansa.”

Pulp, 1994
~ Bukowskin vika teos ja mielestäni myös heittämällä huonoin. Kokonaisen dekkarin kirjoittaminen ei onnistunut. Jotenkin paistoi läpi sellainen, että olen nero ja kirjoitan mitä huvittaa. Ei se vaan niin mene. Ei edes Bukowskin kohdalla. Kirjasta oli yli puolet samanlaisia baarikohtauksia, joita ei edes oikein voinut erottaa toisistaan. Vaikka olikin ison B:n kynästä, tämä oli ihan B:tä.

Gerritsen Tess
Syytön, 1993
~ Päätin lukaista Gerritseniä, koska Stephen King on häntä kehunut. Teksti oli mukavaa ja hyvin rullaavaa. Kirja on tyypiltään ehkä ”romanttinen jännäri”.

Murha leikkaussalissa, 1990
~ Toinen Gerritsen oli pienoinen pettymys. Kirjan rakenne oli tismalleen sama kuin edellisessä. Tarina vain tapahtui eri ympäristössä. Epätodennäköinen, luvaton rakkaus, joka puhkeaa kriisin aikana. Mukavaa ja helppoa lukemista, mutta ei ehkä näitä lisää.

Hemingway Ernest
Ja aurinko nousee, 1926
~ Kippailua Pariisissa. Toimettomuutta. Loputtomia kosteita illallisia. Viikko biletystä Pamplonan härkätaistelu-fiestassa. Rakastumisia ja mustasukkaisuutta. Elämää.
Kirjassa oli yksi kohtaus, josta pidin erityisesti. Kirjan päähenkilö lähtee Madridiin pelastamaan lemmenseikkailullaan pulaan joutunutta aatelista, lortahtavaa, hedonistista, juoppoa, neiti-Brettiä. Hän järjestää krapulaisen, rahattoman ja katuvan Bretin helpotusta tarjoavien drinksujen ääreen.
### Hemingway ###
Baarimies vetäytyi kuulomatkan ulkopuolelle. Brett oli ryypiskellyt lasistaan nostamatta sitä puutiskiltä. Nyt hän otti lasin käteensä. Ensimmäinen siemaus oli vahvistanut hänen kätensä niin vakaaksi, ettei hän lasia nostaessaan läikyttänyt juomaansa.
– Maistuu hyvältä. Mukava baari, eikö olekin?
– Mukavia ovat kaikki baarit.

################
Tuossa kohtauksessa on kerroksia. Eikä se aukene ikinä täysin ihmiselle, joka ei ole edes auttavassa määrin baareja kolunnut. Tuo viimeinen lause ei ole hieno tai kaunis. Vähän outokin se on. Mutta se on taivaan tosi. Ja asioiden kertominen, niin kuin ne ovat itselle totta, on kai tärkeintä kirjoittamisessa.

Huovinen Veikko
Lentsu, 1978
~ Erikoinen yhdistelmä luontokuvausta ja eräilyä sekä yhteiskuntakritiikkiä ja kyräilyä. Ja tietysti huovismaisesti huumoriin käärittynä. Tarinan ytimessä on pahansuopa ja äkäinen flunssavirus, joka lähtee liikkeelle Kajaanilaisen pientilallisen klyyvarista päätyen aina Ranskan presidenttiin ja Idi Aminiin. Kirjasta on varmasti sata sivua eri suilla kerrottua yhteiskuntakritiikkiä, mikä ei oikein toimi enää. Se oli jopa hetkittäin melko raskasta luettavaa. Mutta tarkalla silmällä on Huovinen aikaansa seurannut ja kirjassa mietteensä sitten nokkelasti muiden suihin tunkenut. Ajat oli varmasti kaikella lailla poliittisemmat silloin. Lopussa tarina luiskahtaa kansainväliseen politiikkaan ja asekauppaan. Sillä rintamalla mikään ei ole juurikaan muuttunut. Jotain meni kuitenkin toisin, kuin Huovinen ennusteli. Ei osannut Huovinen tulevia pakolaisvirtoja tänne Suomeen ennustella. Hän mainitsi Afrikan sarven esimerkkinä maasta, joka on läntisen maailman riiston kohteena. Mjaa. Ei kysytä Kelan mielipidettä tähän.

Jokinen Seppo
Siipirikkoiset, 2021
~ Koskisen tiimi ratkoo rikoksia Tampereella. Riesana myös kv. rosmoja.

Kawabata Yasunari
Kioto, 1962
~ 1950 luvun Kiotoon sijoittuva tarina. Nobelisti Kawabata kuvailee Kioton ympäristöä, tapahtumia, luontoa ja kulttuuria jotenkin japanilaisen viileästi. Rakkaudella, mutta viileästi. Japanilainen kulttuuri näkyy kerronnassa. Luontoa kuvataan paljon, sen kauneutta ylistetään, mutta kuvaus jää hajuttomaksi ja pinnalliseksi. Kirjassa käytetään paljon vertauskuvia; sään vaihtelu, kukintoon puhkeavat kasvit tai sateenkaaret saavat merkityksiä. Tarinan keskiössä on nuori parikymppinen tyttö Chieko. Kirjan juonenkäänteet ovat niin vähissä, ettei niistä voi spoilaamatta lausua juuri mitään. Kaunis tarina ja lukemisen väärti, joskin melko unelias kirja.

King Stephen
Piina, 1987
~ Katsoin telkkarista Piinan filmatisoinnin. Siinä oli mielestäni yhdessä kohtauksessa aivan typerä virhe, jossa Paul Sheldon olisi halutessaan saanut käyttöönsä rappusista alas tuupatun poliisin aseen. Olin satavarma, että King ei moista mokaa ollut kirjoittanut. Oli pakko ryysätä kirjastoon hakemaan opus uudelleen luettavaksi. Olin oikeassa. Kirjassa ei moista kohtausta ollutkaan. Lisäksi minua kiinnosti nähdä miten King oli kirjoittanut kohtauksen, jossa hullu hoitsu, Annie Wilkes, röhki kuin sika. Heh – hyvin oli kirjoittanut =D
Pidän todella paljon Kingin tekstistä, mutta en juurikaan hänen kirjoistaan. En ole kauhukirjojen fanittaja. Kingin tekstiä ihailen, koska se svengaa kuin hirvi.

McInerney Jay
Nuori mies nimeltä Ransom, 1985
~ Luin kirjan ensimmäisen kerran joskus 80-luvulla. Muistan jääneeni loppuratkaisusta hämilleni. Ihmettelin McInerneyn motiivia sille. Yli kolmekymmentäviisivuotta ensilukemisen jälkeen halusin lukea tarinan uudelleen. Taas jäin hämmästyksen valtaan, mutta eri syystä. Tällä kertaa loppuratkaisu tuntui ymmärrettävältä. Nyt vaivaamaan jäi Ransomin taustatarina, jossa hän hörhöili Pakistanissa. Se tarina jäi mielestäni pahasti roikkumaan. Ajattelin ensin, että olin lukenut huolimattomasti. Jotain oli varmaan jäänyt huomaamatta. Palasin lukemaan uudestaan kohtia. Luin avainkohdat kolmeen kertaan. Mutta ei, yksiselitteistä tulkintaa ei ole. Ainut mikä oli varmaa, että taustatarina selvensi Ransomin mielentilaa ja selitti tekemisiä Kiotossa. Googlettelin arvioita kirjasta. Hämilleen se on jättänyt muutkin lukijat. Kirja on luokiteltu psykologiseksi jännäriksi. Mjaa, enpä tiedä. Ellei sillä psykologisella puolella viitata lukijan päähän jäävään ärtymykseen. Tajusinko vai enkö tajunnut!?!?!? Ehkä yritän taas kymmenen vuoden päästä. Josko jotain jäi sittenkin hoksimatta.

Paasilinna Arto

Ulvova mylläri, 1981
~ Loistava kirja. Rikasta kieltä ja loistavaa huumoria. Nauroin kippurassa monelle mehukkaalle sanavalinnalle. Tapansa mukaan Paasilinna kaivelee tarinan myötä ihmisen mielenliikkeitä aika syvältäkin.
Kirjassa esitellään lihava ja laiska Siposen akka, joka rappusilta pudottuaan päättää halvaantua. Onnettomuuden kuvailua ei nauramatta pysty lukemaan. Kirjan lopussa palataan taas Siposen akkaan. Hän joutuu villiintyneen koiran ja suden muodostaman parivaljakon ahdistelemaksi palatessaan reellä kirkolta. ”Halvaantuneen” naisparan reki kaatui, mutta hän onnistui kuitenkin pelaustautumaan kuin ihmeen kaupalla. Paasilinna kirjoitteli seuraavasti: ”Elävänä hän ei olisi tästä onnettomuudesta selviintynyt, ellei olisi juossut paksuilla kintuillaan lossitupaan turvaan. Halvaantuneen naisparan pakojäljet Kemijoen jäällä herättivät yleistä ihastelua varsinkin urheilua ymmärtävissä piireissä.” [Arto Paasilinna]

Rönnbacka Christian
Julma, 2013
~ Hautalehto jahtailee pedofiilia Porvoon huudeilla.

Ylitalo Eero
Suviteuraat, 2004
~ Mistähän tämäkin oli hyllyyni ajautunut? Välillä ostan divarista kassillisen kirjoja. Mukaan voi sitten osua aika jänniäkin tekeleitä. Suviteuraat kertoo syrjäytyneistä ressukoista muodostuneesta ”arjalaissakista”, joka haluaa osoittaa kykynsä liikkeen johtajalle näyttävällä terroriteolla. Tapahtumat sijoittuvat Oulun seudulle ja dialogi on vahvasti murteen värittämää. Kirja oli melkoista luentoa Saksan sotahistoriasta, mutta se ansaitsi kuitenkin tulla luetuksi loppuun saakka.

Waltari Mika
Suuri illusioni, 1928
Rakkauden tuskaa Stadissa ja Pariisissa. Pariisin osuus muistuttaa paljon Hemingwayn kirjaa: Ja aurinko nousee. Siitä muutama sananen ylempänä. Woke-väen ei kannata lukea. Alkaa kirjaroviot muuten palata eurooppaan. Sen verran on aikalaisteksti karua luettavaa 2020-luvulla.

1 thought on “Lukeminen

  1. Tässä lukulista ilman höpinöitä. Lista alk. 12/2021
    # Bukowski Charles
    – Etelän vetelät, 1973
    – Kaupungin kaunein nainen, 1967 ->
    – Pystyssä kaiken aikaa, 1975
    – Vanhan likaisen miehen juttuja, 1969
    – Pulp, 1994
    # Gerritsen Tess
    – Syytön, 1993
    – Murha leikkaussalissa, 1990
    # Hemingway Ernest: Ja aurinko nousee, 1926
    # Huovinen Veikko: Lentsu, 1978
    # Jokinen Seppo: Siipirikkoiset, 2021
    # Kawabata Yasunari: Kioto, 1962
    # King Stephen: Piina, 1987
    # McInerney Jay: Nuori mies nimeltä Ransom, 1985
    # Paasilinna Arto: Ulvova mylläri, 1981
    # Rönnbacka Christian: Julma, 2013
    # Ylitalo Eero: Suviteuraat, 2004
    # Waltari Mika: Suuri illusioni, 1928

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *