Lukulista

Lukemiseni jakautuu selkeästi kahteen luokkaan. Romaanikirjallisuudesta poimin klassikoita, huumoria tai jännäreitä. Osa näistä kuluu äänikirjoina.
Toinen puoli lukemisestani kohdistuu tietokirjallisuuteen ja erityisesti historiaan.
Tietokirjojen puolella on myös luettelo kirjoittamiseen ja kirjailijan työhön liittyvistä kirjoista.
En kirjaa tänne omien kirjaprojektieni taustatutkimuksiin liittyviä kirjoja, joita on valtaosa lukemisistani.
Niistä olisi liian helppoa päätellä asioita tulevista kirjoistani, joten tänne kirjaan vain ”hupilukemiset”.
Alla kommentoitu lukulistani alkaen joulukuulta 2021.
[Lukulista päivitetty: 11.8.2024]

Juuri nyt lukusessa

The Freedom writers with Erin Gruwell: The Freedom writers diary

Hogasen lukemisia — Aina on pinkka kirjoja odottamassa lukemista.

Luettuja kirjoja

alkaen 12/2021 »
Huom! Kirjan nimen perässä yleensä ensimmäinen julkaisuvuosi. Ei ko. painoksen tms. julkaisuvuosi.

Anhava Tuomas
Minä kirjoitan sinulle kaukaisesta maasta, 2003
~ Anhavan runosuomennoksia maailman tunnetuimpien runoilijoiden teoksista (Rimbaud, Wilde, Eliot, Thomas, Brecht jne.). Kirjan lopussa Anhavan esseitä ja esitelmiä. Löysin teoksen hyllystäni. Isäni oli antanut sen minulle syntymäpäivälahjaksi 2006. Hän oli kirjoittanut etulehdelle seuraavan omistuskirjoituksen:
Jykälle 14.04.06
Runot ovat kuin vierasta kieltä, sitä ei aina loppuun saakka ymmärrä. Ehkä ei ole tarkoituskaan.
Faija

Boyne John
Poika vuoren huipulla, 2015
~ Pariisilaisen Pierrot Fisherin tarina alkaa vuodesta 1936; natsismi nousee euroopassa. Fiktiivinen romaani käsittelee juuriltaan irti revityn orpopojan kasvamista nuorukaiseksi sotivassa euroopassa. Kuinka paljon ympäristö vaikuttaa lapsen arvomaailmaan? Sitä kysymystä Boyne on tahtonut romaanissaan käsitellä. En halua spoilata loistavaa kirjaa ollenkaan, joten totean vain, että Boyne on rakentanut asian pohtimista varten olosuhteet, joissa syntymäpaikka ja kasvuympäristö poikkeavat maksimaalisesti toisistaan, niin ympäristön kuin arvomaailmankin suhteen. Loistava kirja, joka tuli luettua parissa päivässä.

Bukowski Charles
70-vuotismuhennos, 1990
~ Bukowskin lyhytproosaa ”vanhuuden” päiviltä. Kokoelman ilmestyessä hän oli 70-vuotias. Ei herra B näihin ole sydänvertaan vuodattanut. Kirjassa on taitavan miehen helppoja tarinoita, mutta oli parinkymmenen tarinan joukossa ihan helmiäkin.
Charles Bukowski: 70-vuotismuhennes / Ei mikään rakkauslaulu (nainen haluaa povata miehelle baarissa)
###
”Oh, nyt näen sen!” hän huudahti
”No? Mitä?”
”Sinä tulet nussimaan seuraavan tunnin kuluessa.”
”Kenen kanssa? Sinun?”
”Kenties. Onko sinulla 25 taalaa?”
”Ei.”
”Et minun kanssani…”
###

Eläkeläinen Kaliforniasta, 1986 / 1990
~ Bukowskin runoja vuosilta 1984-1990. Uskomatonta kyllä tämä oli oikeastaan ensimmäinen herra B:n runokokoelma, jonka olen lukenut. Ei runot nyt ihan pettymyksiä olleet, mutta eivät myöskään nerokkaita. Osa oli ihan roskaa. Itselleni kokoelman varsinainen anti ei ollutkaan itse runous vaan se, että koen taas ymmärtäväni paremmin niiden kirjoittajaa.
Eniten pidin runosta Jon Edgar Webb, joka alkoi näin:

minulla oli lyyristen runojen kausi New Orleansissa, paukutin paksuja soinnikkaita lauseita ja join gallonittain olutta.
se tuntui hyvältä kuin kiljuminen hullujenhuoneella,
minun maailmani hullujenhuoneella
hiirten kolistellessa tyhjiä tölkkejä.
toisinaan menin baareihin
mutten tullut toimeen jakkaroilla istuvien kanssa:
miehet välttelivät minua ja naiset pelkäsivät minua.
baarimikot pyysivät minua poistumaan.
lähdinkin, kompuroin ihmeellisten sikspäkkien
kanssa takaisin kämpilleni hiirten ja paksujen
soinnikkaiden lauseiden pariin.

Ehkä tunnistin tuossa jotain tuttua, mutta itselläni menee niin päin, että naiset välttelevät ja miehet pelkäävät =D.

Etelän vetelät, 1973
~ 27 Bukowskin tarinaa. Osa jo 1960-luvulta. Tarinassa Maja Thurup, viidakosta koukittu miesystävä syö morsionsa Hollywoodissa. Bukowskin tarjoilee myös länkkäritarinan, jonka jälkeen kenenkään on turha enää yrittää. Se jasso tyhjeni kerralla. Tarinat pyörivät pääosin normiaiheissa. Vaikka Bukowski onkin kuolematon, pelkäämätön ja piittaamaton juoppo, on hänkin vain ihminen. Siitä todistakoon seuraava pätkä: Neljän aikaan yöllä havahduin siihen että valot olivat päällä ja kaikki olivat lähteneet. Istuin kämpillä yksikseni. Löysin lämpimän oluen ja join sen. Sitten kömmin sänkyyn tuntien kaikille juopporetkuille tutun tunteen: tulipa hölmöiltyä, mutta mitä helvetin väliä sillä on.

Hollywood, 1989
~ Kirja kertoo Mickey Rourken ja Faye Dunawayn tähdittämän Barfly elokuvan tekemisestä. Elokuvan käsikirjoitti itse herra B ja se kertoo hänen elämästään eli luomisen ja juomisen tuskasta sekä naisista. Elokuva on mielestäni loistava ja Rourken roolisuoritus huikea. Linkki leffan traileriin »
Kävin katsomassa elokuvan päivänäytöksessä heti, kun se tuli Suomeen. Kunnioittaakseni herra B:tä vedin elokuvateatterin hämärässä pullon viskiä ja kusin cokispurkkiin. Näytöksessä oli vain kourallinen ihmisiä – Bukowski ei kai ikinä ollut massojen suosikki.
Elokuvan valmistumisen jälkeen Bukowski päätti kirjoittaa kirjan siitä, miten elokuva syntyi. Kirja on aivan hemmetin hauska.

Kaupungin kaunein nainen, 1967 ->
~ Bukowskin novelleja ja kolumneja lehtiin vuosilta 1967 – 1972. Mitä näistä nyt sanoisi; rumia tarinoita, dokaamista ja seksiä. Kynämiehen valtaakin Bukowski käyttelee vähintään yhtä häijysti, kuin sian perseenreiän Hitlerille syöttänyt Veikko Huovinen. Kun Bukowski haluaa #!!¤¤:lla poliisille, hän pistää poliisin yrittämään apinan nussimista tarinassa: Kaksitoista lentävää apinaa, jotka eivät parittele kunnolla. Stoori on kirjan antoisimpia. Siinä lukija pääsee Bukowskin olan taakse kurkkimaan. Bukowski kirjoittaa tarinaa tavallaan tarinan kirjoittamisesta ja esittelee lukijalle erilaisia ideoitaan mahdollisista juonista.
Toisessa tarinassa Amerikassa piilotellut Hitler asennuttaa aivonsa kidnappaamansa USA:n presidentin päähän. Ei voi kuin arvailla, mitä B oli vetänyt tätä kirjottaessaan.

Kirottujen nautinnot, 2015
~ Kooste Bukowskin novelleja ja runoja (suurin osa 90-luvulta) postuumisti julkaistuna. Herra B:n parhaat olivat tietysti julkaistu jo ajat sitten. Eli tämä oli sellainen kustantajan haudanryöstö, jonka olisi voinut jättää tekemättäkin. Kiisseli oli suurimmilta osin laihaa. Runossaan: Pelaa Muusaa, Bukowski kertoi vanhaksi tulleesta urheilijasta, jolla ei ollut jäljellä enää kuin leikekirja suuruutensa vuosista. Runo päättyi näin:
### (C. Bukowski)
Tämän vuoksi päätin ryhtyä kirjailijaksi.
Jos olet mistään kotoisin, voit jatkaa petostasi aina viimeisen päivän viimeisiin hetkiin.
Voit jatkaa kehittymistä etkä taantua, voit jatkaa kunnarien lyömistä, läpi pimeyden, sodan, hyvän ja huonon onnen, jatkat sitä, osumien paukuttamista
salaman lailla välähteleviä sanoja, voitat elämän sen omassa pelissä, ja kuolema on liikaa myöhässä voittaakseen sinut todella.
###

Kuuman veden musiikkia, 1983
~ 36 lyhyttä tarinaa 70- ja 80-luvuilta. Näissä tarinoissa on ytyä. Herra B on kotikentällään. Olen lukenut ”hauskaa” nykykirjallisuutta, joka ei naurata – ei yhtään ainutta naurahdusta koko kirjan aikana. Tätä kirjaa lukiessani nauroin kippurassa kymmeniä kertoja. Periaatteessa herra B kertoo aina samaa tarinaa. Joku tai kaikki mieshenkilöt ovat kirjailijoita tai runoilijoita. He ovat myös lähes aina köyhiä juoppoja, jotka käyvät usein raveissa, mutta vielä enemmän baareissa. Tarinoiden naiset ovat myös juoppoja, jotka usein ajautuvat harrastamaan seksiä tarinoiden miesten kanssa. Naiset ovat kuitenkin kaukana James Bond -leffojen aivottomista seksileluista. Kaikenlaista tapahtuu. Bukowskin tarinoiden juju (kirjallisen tyylin lisäksi) on siinä, että hän keksii todella mielenkiintoisia tarinoita juopoilleen. Se, että drinkki kaiffarin luona päätyy ihmissyöntiin, on ihan perus-Bukowskia.

Lounaalla, 1998
~ Tietokoneaikaan siirtyneen Bukowskin päiväkirjamerkintöjä 90-luvulta. Tämän tyyppiset jutut ovat mielestäni herra B:n parhaimmistoa. Päiväkirjamerkinnöissä ei upota liian pitkiin tarinoihin, mutta ajatukset lentelevät sitäkin enemmän. Uuteen kompuutteriinsa tottunut Bukowski koki tuottavansa sillä parempaa tekstiä kuin vanhalla kirjoituskoneellaan. Taas yksi asia, jossa häntä liikaa romantisoivat fanittajat joutuivat pettymään. Tässä pari näytettä bittiaikakaudelta:

Kun alan epäillä sanojentyöstökykyäni, luen jotain toista kirjailijaa ja huomaan ettei ole syytä huoleen. Kilpailen omassa sarjassani: tahdon kirjoittaa voimakkaasti ja tehokkaasti, mielihyvällä ja uskalluksella; muutoin, kirjoittaminen saa jäädä.
… (hypätään vähän) … Onhan minullakin rata [ravirata], mahtava, tyhjä reikä ei-missään, josta kirjoitan. Menen sinne uhraamaan itseni, silpomaan, murhaamaan tuntini. Tunnit on tapettava. Odottaessa. Täydelliset tunnit vietän koneella, mutta tarvitsen epätäydellisiä tunteja saadakseni täydelliset. Minun täytyy tappaa kymmeniä tunteja saadakseni kaksi elävää. Täytyy varoa tappamasta KAIKKIA tunteja, kaikkina vuosina.

Tuollaiset päiväkirjamerkinnät ovat kirjan kovinta antia. Niitä lukiessa voi ainakin kuvitella tajuavansa niiden kirjoittajan suhtautumista elämään ja kirjoittamiseen.
Myöhemmin samalla sivulla herra B intoutuu jakamaan oppia:

Kokoat itsestäsi kirjailijan vaistomaisilla jutuilla, jotka ruokkivat sanaa ja sinua, jotka suojelevat sinua kuolemalta. Se on kaikille erilaista, alati muuttuvaa hommaa. Minulle se merkitsi rankkaa ryypiskelyä, hullun lailla juomista. Se terävöitti sanontaani, valutti sanoja. Jos tarvitsin vaaraa, tarvitsin vaarallisiin tilanteisiin joutumista miesten kanssa, naisten kanssa, minkä tahansa kanssa, autojen kanssa. Se ruokki sanaa. Vuosikymmeniä.

Pystyssä kaiken aikaa, 1975
~ Alkuperäisteos: Factotum, jonka pohjalta tehtiin saman niminen elokuva. Linkki leffan traileriin » Päärooleissa Matt Dillon ja Marisa Tomei (2005).
Duunipaikkoja, runoja, naisia, tappeluita, hevosia ja viinaa. Kuinkas muuten. Bukowski murtaa kirjassa myytin, jonka moni liittää juuri häneen.
Muistin New Orleansin ajat, kun elin viikkokausia kahdella viiden sentin karamellipötköllä päivässä saadakseni rauhassa kirjoittaa. Mutta nälkä ei valitettavasti edistänyt taidetta. Se vain haittasi sitä. Ihmisen sielu oli vatsasta kiinni. Syötyään muhkean pihvin ja juotuaan puolikkaan viskiä hän osasi kirjoittaa paljon paremmin kuin ikinä viiden sentin karamellipötkön jälkeen.

Siinä sivussa, 1982
~ Bukowskin omaelämänkerrallinen teos, jossa hän kuvaa elämäänsä lapsuudesta parikymppiseksi opiskelijaksi. Muiden lukemieni B:n kirjojen jälkeen oli mahtavaa lukea kokonainen pitkä tarina, jossa ei ollut mitään turhaa kikkailua. Tietysti kiinnostavinta oli mahdollisuus kurkata B:n lapsuuteen. Kirja on pakkolukemista kaikille Bukowskin kirjoja lukeneille. Monessa B:n tarinassa olen kärsinyt liian yksityiskohtaisista hevosurheiluun ja vetojen kertoimiin liittyvistä osioista. Tässä kirjassa ei vielä totolappuja täytelty, mutta yksi pokeripeli korotuksineen kuvattiin kyllä. Ei onnistu edes B:ltä lukijan mielenkiinnon säilyttäminen, kun jokainen panoksen korotus tai korttien kääntäminen selitetään useamman pelaajan osalta. Samaan mokaan sortui yksi pitkä tappelukuvaus. Mitä tästä opimme? No, kun paiskotaan kortteja tai ukkoja, niin pidetään homma lyhkäisenä. Tappelun osalta on kiinnostavampaa se, että miksi tapellaan, eikä miten tapellaan. Nuff said.

Tarinoita tavallisesta hulluudesta, 1967 – 1983
~ Tätä kirjaa jouduin ihan lukemalla lukemaan. Osa tarinoista oli huonoja; sivukaupalla lätinää ravivetojen kertoimista ja tarinoita kirjallisista keskusteluista.
Runoilijoiden tapa olla käyttämättä virkkeen alussa isoa kirjainta myös häiritsi tai suorastaan ärsytti. Se on mielestäni aivan tekoboheemia laimeaa kikkailua, joka vain heikentää tekstiä. Joissakin B:n tarinoista katosi se vähäinenkin luettavuus, kun lauseet olivat visuaalisesti yhtä puuroa.
Oli kirjassa hyviäkin tarinoita. Yksi tarina alkoi näin: ”Baari. Tietysti. Sieltä oli näköala kiitoradalle.”
Aika paljon miljöötä ja meininkiä pedattu kuudella sanalla. Arvostan.
Eniten pidin niistä tarinoista, joissa oli kuvattu joku selkeä ”juonellinen” tapahtumien ketju. Niissä sai nauttia B:n hienosta kielestä ja sanankäänteistä, jotka aiheuttivat välillä melkoisia naurukohtauksia. Toiset tarinat olivat selvästi jotain B:n omassa neroudessa lillumista. Niillä ei yritetty viihdyttää lukijaa, vaan todistaa jotain muille. Ne olivat ihan roskaa. Kirjan viimeisessä tarinassa B:n peitto alkoi elää ja halusi murhata hänet. Bukowski joutui miettimään, että oliko kyseessä rajusta juomisesta johtuva aistiharha vai elikö peitto todella. Tarinassa B:n ystävä ampui peittoon pari luotia ja lopulta B pilkkoi ja poltti peiton. Tarina (ja koko kirja) loppui hienosti: ”Tunsin kyynelten valuvan poskiani pitkin, ryömivän kuin raskaat, mielettömät, jalattomat olennot. Olin hullu. Minun on todella oltava hullu.”

Vanhan likaisen miehen juttuja, 1969
~ Kirjoituksia Bukowskin kolumnista: Vanhan likaisen miehen juttuja. Melkoista tykitystä. Kun juuri luin Hemingwayn tarinoita, niin aika pehmeiltä ne tuntuivat Bukowskiin verrattuna. Pidän Bukowskia heittämällä kovempana kynämiehenä. Hemingwayn kirjaa luin tasaisesti eteenpäin. Ei tunnekuohuja tai suurempia elämyksiä. Bukowskin sivuja luen välillä uudelleen, palaan taaksepäin. Mietin, että onko tämä kirjoitettu jurrissa vai kenties kankkusessa. Nauroiko Charles paskaisesti sätkä leuassaan kun kirjoitti ko. kohtausta. Mikä oli kohtauksen pointti? Vai kusiko Bukowski lukijaa korvaan vain kirjoittamalla tahallaan jotain outoa. Jotain mikä ei yrittänytkään tarkoittaa mitään.
Tarinassa: Pahvivaja Atlantassa, muhi melkoinen yllätys. On päivän selvää, että Irvine Welsh on tarinan lukenut ja saanut siitä idean Trainspottingin loppukohtaukseen. Siis kohtaukseen, jossa Renton kävelee sillalla ja suunnittelee uutta elämäänsä. Väitänpä vielä, että idea kohtaukseen, jossa Renton asioi Skotlannin kamalimmassa vessassa, on peräisin samaisesta Bukowskin tekstistä. Trainspottingin loppukohtaukseen myös Bukowskinsa hyvin lukenut Danny Boyle oli valinnut tekstin: ”Valitse elämä, työ, ura, perhe. Valitse vitun iso TV, pesukoneita, autoja, CD-soittimia ja sähkötoimisia tölkinavaajia. Valitse hyvä terveys, alhainen kolesteroli ja hammashoito, asuntolainan lyhennykset, ensiasunto.”
Bukowskin tekstissä elämän päähän potkima pennitön nuori mies kävelee siltaa ja tuumii: ”Ihmisten halpa selviytymiskonsti on päästä sisään ja roikkua mukana. Laittaa kaikenlaisia kortteja lompakoihin. Rahaa, vakuutuksia, auto, sänky, ikkuna, vessa, kissa, koira, viherkasvi, soitin, syntymätodistus. Asioita, joista voi suuttua. Vihamiehiä, tukijoita, jauhosäkkejä, hammastikkuja, taudittomia perseitä, kylpyamme, kamera, suuhuuhtelu.” [C. Bukowski]
Sattumaako? Tuskin.
Harvoin olen kirjaa lukiessa nauranut niin paljon kuin Bukowskin läpille. Pistän tähän vielä pätkän tarinasta: Neljä tai viisi raakaa munaa…
”-Oliko teillä ilkeä isä?
– En tiedä, herra.
– Mitä tarkoitatte sillä, että ette tiedä?
– Tarkoitan, että on vaikea vertailla. Minulla on ollut vain yksi isä.
– Yritättekö te viisastella kanssani, Stirkoff?
– Voi, en, herra; kuten sanoitte, oikeudenmukaisuus on mahdotonta.
– Hakkasiko isänne teitä?
– He vuorottelivat.
– Luulin, että teillä oli vain yksi isä.
– Jokaisella on. Tarkoitin äitiäni. Hänkin antoi osansa.”

Pulp, 1994
~ Bukowskin vika teos ja mielestäni myös heittämällä huonoin. Kokonaisen dekkarin kirjoittaminen ei onnistunut. Jotenkin paistoi läpi sellainen, että olen nero ja kirjoitan mitä huvittaa. Ei se vaan niin mene. Ei edes Bukowskin kohdalla. Kirjasta oli yli puolet samanlaisia baarikohtauksia, joita ei edes oikein voinut erottaa toisistaan. Vaikka olikin ison B:n kynästä, tämä oli ihan B:tä.

Collins Suzanne
Nälkäpeli, 2008
~ En lue tätä lajityyppiä yleensä ollenkaan, mutta nappasin kirjan omasta hyllystäni, kun en jaksanut kävellä kirjastoon. Ensimmäisellä sivulla ajattelin edessä olevan tuskainen lukukokemus. En pidä minä kertojasta (minä söin, minua väsytti, sitten heräsin, …) ja fantasiakirjat eivät vain ole juttuni. Nälkäpeli elokuvan olen kyllä nähnyt. Kirja nykäisi minut kuitenkin nopeasti mukaan ja minäkertoja lakkasi häiritsemästä. Tarinan mukana satoja sivuja kääntyili nopeassa tahdissa, kunnes aivan lopussa saapuivat mutanttisudet. Mutanttisudet!!?!?!?!? Muistin taas kristallin kirkkaasti, miksi en lue tätä osastoa.
Kirjailijana luen kirjoja kaksilla silmillä. Jos tarina viihdyttää, ahmin uusia sivuja, kuten kaikki muutkin lukijat. Mutta samalla lähes tahtomattani analysoin tekstiä ja kirjan rakennetta yms. Nälkäpelin lukeminen tavallaan vahvisti kaksi kirjoittamiseen liittyvää asiaa minulle. Collins ei selittele kirjassaan luomansa maailman asioita. Hän vain kertoo, miten asiat ovat ja miten ne menevät. Lukija ostaa kaiken mukisematta (paitsi mutanttisudet). Tämä oli tärkeä oivallus. Kirjailija kertoo, miten asiat ovat – ei ole pakko uskoa tai lukea. Toinen asia, jonka Nälkäpeli avasi minulle, oli varmistuminen siitä, etten itse tule koskaan kirjoittamaan romaania minäkertojalla. Nälkäpelissä Katniss oli läsnä jokaisessa kohtauksessa. Muiden tripuuttien selviytymistaistelusta ei kerrottu. Minä olisin halunnut lukea niistä. Olisin voinut vaihtaa muutaman Katnissin ateriakuvauksen mielelläni lukemalla pienen Ruen puuhista. En tiedä, mistä tämä pokkari on kirjahyllyyni uinut. Jatko-osaa minulla ei ole, mutta en minä sitä kyllä lukisikaan.

Cooper Susan
Yllä meren, alla kiven, 1963
~ Nostalginen paluu lapsuuden lukemisiin. Suosittelin tätä Cooperin Pimeä nousee -sarjaa, kun Facessa Kirjallisuuden ystävät -ryhmässä kyseltiin nuorelle pojalla lukuehdotuksia. Muitakin sarjan ystäviä ryhmästä löytyi.
Ymmärrän kyllä miksi Cooperin tarina kiehtoi. Syynä oli tämä tarinaan liittyvä hyvän ja pahan taistelu, joka erottaa sen monista muista seikkailusarjoista. Ritarit, Graalin malja, mystiset kartat, … kyllähän siinä on hyvät eväät järjestää jänniä kesälomia sarjassa seikkailevalla lapsikolmikolle. Olihan tämä ihan jännä lukukokemus aikuisenakin. Cornwall on mielenkiintoinen tapahtumapaikka ja Cooper osaa taitavasti nostaa jännitystä kirjan loppua kohti.
Siitä, kun edellisen kerran luin Cooperin tekstiä, oli vierähtänyt yli neljäkymmentä vuotta ja olen nyt vanhoilla päivilläni myös itse ryhtynyt kirjailijaksi. Luin siis sarjan avausosan kaksilla laseilla; toisaalta halusin vain palauttaa tarinan mieleeni ja toisaalta tutkailin mielenkiinnolla Cooperin tekstiä, joka on kirjoitettu seitsemänkymmentä vuotta sitten. Kieli on muuttunut. Toisaalta vähän ”vanhahtava” kieli sopii tarinaan. Omaan korvaan kyllä hieman tökki se, dialogi kirjoitettiin aina muotoon:
”Turpa kiinni”, huusi poika edes katsomatta Simoniin.
Jotenkin se minusta svengaisi paremmin: poika huusi -järjestyksessä.
Kyllä hyvä nuorten tai lastenkirjallisuuskin kestää aikaa ja voi löytää aina uusia lukijoita vuosikymmennien päästä ensipainoksen julkaisusta. Itse toppaan kuitenkin tähän ja jätän jatko-osat kirjaston hyllyille odottamaan uusia ensilukijoita.

de Mello Anthony
Havahtuminen, 1990
~ Intialaisen jesuiittaveli de Mellon luennoista koostettu kirja. Jokaisen kannattaa joskus lukaista tämä. Itse olen lukenut kirjan useita kertoja ja se on suorastaan muuttanut elämääni. Kirjassa de Mello herättelee ihmisiä elämään vahvasti ja itselleen rehellisesti välittämättä muiden mielipiteistä tai yrittämättä saavuttaa ulkopuolista arvostusta. Ihminen on itse vastuussa siitä, miten maailman kokee. Täytyy ymmärtää antaa ympäristönsä olla ja keskittyä muuttamaan itseään. Ihminen ei voi juurikaan vaikuttaa muiden tekemiseen, mutta voi päättää paljonko antaa muiden teoille valtaa omassa elämässään.
Itseäni kirjassa miellyttää se, ettei siinä lyödä raamatulla päähän juuri ollenkaan. Mellolla on myös psykologian alan koulutus, joten hän ei hutki lukijaansa pelkällä paimensauvalla. Valmiita vastauksia elämän taitoon kirjasta ei heru. Sen sijaan vinkkejä, viisauksia ja hauskoja tarinoita senkin edestä. Koska kirja on koostettu luennoista, voi lukija nähdä silmissään de Mellon virnistyksen ja kuulla yleisön naurun lähes joka lehdellä. Millainen tyyppi tämä de Mello sitten oli ja miten hän opetti? Voisin kuvailla häntä vaikka keksimälläni esimerkillä:
Turisti kysyy: ”Päivää, olen vain päivän täällä New Yorkissa ja haluaisin kokemuksen, jonka muistaisin lopun ikääni. Voisitteko kertoa miten pääsen Metropolitan museolle?”
de Mello: ”Kävelkää tuonne kaksi korttelia. Siinä kulmassa myydään NY:n parhaat hodarit. Ostakaa yksi. Ette pety. Jatkakaa sitten vielä yksi kortteli kojusta vasemmalle.” (de Mello saattaisi hyvinkin ohjata turistin hodarinsa kanssa aurinkoiseen Central Parkkiin mieluummin kuin museoon).

Gerritsen Tess
Syytön, 1993
~ Päätin lukaista Gerritseniä, koska Stephen King on häntä kehunut. Teksti oli mukavaa ja hyvin rullaavaa. Kirja on tyypiltään ehkä ”romanttinen jännäri”.

Murha leikkaussalissa, 1990
~ Toinen Gerritsen oli pienoinen pettymys. Kirjan rakenne oli tismalleen sama kuin edellisessä. Tarina vain tapahtui eri ympäristössä. Epätodennäköinen, luvaton rakkaus, joka puhkeaa kriisin aikana. Mukavaa ja helppoa lukemista, mutta ei ehkä näitä lisää.

Hemingway Ernest
Nuoruuteni Pariisi, 1964
~ Tämän muistelman Hemingway kirjoitti vuosina 1959 – 1960 pääosin Kuuban asunnollaan. Kirjassa hän muistelee kirjailijan uran alkutaipaleitaan Pariisissa vuosina 1921-1926. Boheemia ja kosteaa menoa. Viiniä kuluu samaa vauhtia kuin Dumasin muskettisotureilla. Ensimmäinen maininta krapulasta sivulla 176 ja sekin kaverin vaimolla. Kovia oli miehet noina vuosina. Tämä oli mielestäni parempi kuin Ja aurinko nousee, joka kuvasi myös boheemielämää Pariisissa.

Ja aurinko nousee, 1926
~ Kippailua Pariisissa. Toimettomuutta. Loputtomia kosteita illallisia. Viikko biletystä Pamplonan härkätaistelu-fiestassa. Rakastumisia ja mustasukkaisuutta. Elämää.
Kirjassa oli yksi kohtaus, josta pidin erityisesti. Kirjan päähenkilö lähtee Madridiin pelastamaan lemmenseikkailullaan pulaan joutunutta aatelista, lortahtavaa, hedonistista, juoppoa, neiti-Brettiä. Hän järjestää krapulaisen, rahattoman ja katuvan Bretin helpotusta tarjoavien drinksujen ääreen.
### Hemingway ###
Baarimies vetäytyi kuulomatkan ulkopuolelle. Brett oli ryypiskellyt lasistaan nostamatta sitä puutiskiltä. Nyt hän otti lasin käteensä. Ensimmäinen siemaus oli vahvistanut hänen kätensä niin vakaaksi, ettei hän lasia nostaessaan läikyttänyt juomaansa.
– Maistuu hyvältä. Mukava baari, eikö olekin?
– Mukavia ovat kaikki baarit.
################
Tuossa kohtauksessa on kerroksia. Eikä se aukene ikinä täysin ihmiselle, joka ei ole edes auttavassa määrin baareja kolunnut. Tuo viimeinen lause ei ole hieno tai kaunis. Vähän outokin se on. Mutta se on taivaan tosi. Ja asioiden kertominen, niin kuin ne ovat itselle totta, on kai tärkeintä kirjoittamisessa.

Hilvo Sami
Lajityypillistä käyttäytymistä, 2020
~ Tämä oli kiehtova kirja. Teksti oli oivaltavaa ja tarina kaikessa outoudessaan todella koukuttava. Romaanin keskiössä on perhe, joka on niin kaukana perinteisestä ydinperheestä kuin mahdollista. Pyöritellessään sukupuolirooleja sekä niihin liittyviä tapoja ja jäykkiä asenteita Hilvo tyhjentää pajatson totaalisesti. Kirja on yllättävä, ajatuksia herättävä ja hauska. Enempää en kerro. Lue itse. Suosittelen.

Huilaja Janne
Tunkeilija – novelleja, 2019
~ Autolomatarinoita murteella (ehkä Rovaniemen tms.) Aikuiset tissuttelee ja pettää – lapset lukee akkarin taskukirjoja. Kieli tällaista:
###
”No mene ja hae se rillis jos tämä siitä!” tai
”Pitäiskö mun joku astia.”
###
Stadissa asuneen mielestä jokaisesta lauseesta puuttui sana tai kaksi, mutta paikalliset varmaan tajuaa ja tykkää.

Huovinen Veikko
Lentsu, 1978
~ Erikoinen yhdistelmä luontokuvausta ja eräilyä sekä yhteiskuntakritiikkiä ja kyräilyä. Ja tietysti huovismaisesti huumoriin käärittynä. Tarinan ytimessä on pahansuopa ja äkäinen flunssavirus, joka lähtee liikkeelle Kajaanilaisen pientilallisen klyyvarista päätyen aina Ranskan presidenttiin ja Idi Aminiin. Kirjasta on varmasti sata sivua eri suilla kerrottua yhteiskuntakritiikkiä, mikä ei oikein toimi enää. Se oli jopa hetkittäin melko raskasta luettavaa. Mutta tarkalla silmällä on Huovinen aikaansa seurannut ja kirjassa mietteensä sitten nokkelasti muiden suihin tunkenut. Ajat oli varmasti kaikella lailla poliittisemmat silloin. Lopussa tarina luiskahtaa kansainväliseen politiikkaan ja asekauppaan. Sillä rintamalla mikään ei ole juurikaan muuttunut. Jotain meni kuitenkin toisin, kuin Huovinen ennusteli. Ei osannut Huovinen tulevia pakolaisvirtoja tänne Suomeen ennustella. Hän mainitsi Afrikan sarven esimerkkinä maasta, joka on läntisen maailman riiston kohteena. Mjaa. Ei kysytä Kelan mielipidettä tähän.

Härkönen Anna-Leena
Karusellimatka, 1993
~ Novelleja

Kawabata Yasunari
Kioto, 1962
~ 1950 luvun Kiotoon sijoittuva tarina. Nobelisti Kawabata kuvailee Kioton ympäristöä, tapahtumia, luontoa ja kulttuuria jotenkin japanilaisen viileästi. Rakkaudella, mutta viileästi. Japanilainen kulttuuri näkyy kerronnassa. Luontoa kuvataan paljon, sen kauneutta ylistetään, mutta kuvaus jää hajuttomaksi ja pinnalliseksi. Kirjassa käytetään paljon vertauskuvia; sään vaihtelu, kukintoon puhkeavat kasvit tai sateenkaaret saavat merkityksiä. Tarinan keskiössä on nuori parikymppinen tyttö Chieko. Kirjan juonenkäänteet ovat niin vähissä, ettei niistä voi spoilaamatta lausua juuri mitään. Kaunis tarina ja lukemisen väärti, joskin melko unelias kirja.

King Stephen
Etsivä löytää, 2017
~ Mersumies-trilogian kakkososa, jonka nappasin omasta hyllystä. En ole avausosaa lukenut, enkä tule lukemaankaan sen enempää kuin päätösosaakaan. Teksti oli ihan Kingille tyypillistä, mutta ei tämä tarina kyllä mitenkään kolahtanut. Ei ollut kauhua ja vähän löysää stuffia jännäriksi. Moneskohan Kingin teos tämä muuten oli, johon liittyi kirjailija. En tiedä, mutta niitä tarinoita on monta.

Kirjoittamisesta, 2000
~ Tämä on yksi lempikirjoistani, jonka olen lukenut useita kertoja. Kirjan alussa King kertoo lapsuudestaan. Tarinat ovat huikeita, eikä niitä pysty nauramatta lukemaan. Lapsuudenmuistoista King siirtyy kertomaan oman matkansa kirjailijaksi. Lukija pääsee kurkkimaan koko rahalla Kingin pään sisään, kun hän kertoo taustoja Carrien tai Piinan takaa. King kertoo oman tarinansa avoimesti. On suorastaan outoa kuvitella King paukuttamassa Piinaa kokkelipäissään olutta ryystäen rokin pauhatessa taustalla, mutta niin se kuulemma meni.
Itse kirjoitusopas on mielestäni loistava. Kirja kuuluu pakkolukemistoon jos pidät Kingin kirjoista tai kirjoitat itse. Jos pidät molemmista, on Kirjoittamisesta raamattusi.

Piina, 1987
~ Katsoin telkkarista Piinan filmatisoinnin. Siinä oli mielestäni yhdessä kohtauksessa aivan typerä virhe, jossa Paul Sheldon olisi halutessaan saanut käyttöönsä rappusista alas tuupatun poliisin aseen. Olin satavarma, että King ei moista mokaa ollut kirjoittanut. Oli pakko ryysätä kirjastoon hakemaan opus uudelleen luettavaksi. Olin oikeassa. Kirjassa ei moista kohtausta ollutkaan. Lisäksi minua kiinnosti nähdä miten King oli kirjoittanut kohtauksen, jossa hullu hoitsu, Annie Wilkes, röhki kuin sika. Heh – hyvin oli kirjoittanut =D
Pidän todella paljon Kingin tekstistä, mutta en juurikaan hänen kirjoistaan. En ole kauhukirjojen fanittaja. Kingin tekstiä ihailen, koska se svengaa kuin hirvi.

Tervetuloa Joylandiin, 2015
~ Tämä taitaa olla lempikirjani Kingin tuotannosta ja olen lukaissut Devin Jonesin tarinan ainakin kolme kertaa. Kirjan päähenkilö kuvailee itseään näin: ## Olin kaksikymmentäyksivuotias neitsyt, jolla oli kirjallisia pyrkimyksiä sekä kolme paria farkkuja, neljät kalsarit, Fordin rotisko (jossa oli hyvä radio), satunnaisia itsemurha-ajatuksia ja särkynyt sydän. ##
Tuossa virkkeessä tiiviistyy Kingin kirjoittamisen lahja. Siinä on jotain mahtavan rehellistä ja samalla hauskaa. Tässä kirjassa minuun vetoaa kerta toisensa jälkeen se, että se on tarina, jossa ei tapahdu juurikaan mitään. Tervetuloa Joylandiin kertoo rakkaudesta ja siitä luopumisesta sekä nuoruuden kesästä, jonka tapahtumapaikaksi valikoitui sattuman kautta huvipuisto. 10/10

Koontz Dean
Pelastus, 1998
~ Tämän kirjan lukemiseen meni vissiin pari kuukautta. Luin välissä nipun muita, kun en kerta kaikkiaan saanut tätä kulkemaan. Ehkä Koontzin kuvailuista oli paras terä kadonnut käännettäessä, mutta ne olivat minusta aivan sietämättömiä. Rannalta avautuvaa merta Koontz kuvaili näin: ”Harmaanvihreä ristiaallokko näytti laajan koneiston loputtomasti pyörivältä hammaspyörästöltä, ja sen toisella puolen väikkyi väristen auringon kirkkaan hopeanvärinen välke kuin sähköpyörre virtahilan toisella puolen.” Apuuuva!!!
Tällaista riemua kirjan loppumisesta en muista kokeneeni ikinä. Nyt on pakko juosta kirjaston Bukowski-hyllylle ja heti.

Lanu Juha
Veren kutsu, 2022
~ Tarina sijoittuu Viipuriin vuoteen 1935. Kirja on historiallinen dekkari, jonka lukaisee päivässä.

Leon Donna
Doctored evidence, 2005
~ Olen lukenut Leonin Venetsiaan sijoittuvia Brunetti-kirjoja aikoinaan paljonkin. Kun luin Komisario Guide Brunetin tutkimuksista kertovia kirjoja 1990 – 2000-luvulla useita putkeen, niin Leonin saarnaaminen alkoi ärsyttämään. Pitkän tauon jälkeen se häiritsee vieläkin. Leon on tehnyt selväksi, että italialaiset virkamiehet ovat kieroja kuin korkkiruuvit ja ottavat lahjuksia vastaan kaikilla yhteiskunnan sektoreilla. Myöskään ympäristöstä pastankeittäjät eivät välitä, vaan saastuttavat maataan surutta. Brunetin esimies on tyhmä ja sihteeri oikea supernainen. Brunetin vaimo, Paola, kokkaa gourmet-ruokaa ja keskustelee miehensä kanssa kirjallisuudesta. Lopussa käyräytetään murhaaja. Jotenkin tuntuu, että Leon on kirjoittanut saman kirjan parikymmentä kertaa.

Machiavelli Niccolò
Ruhtinas, 1532
~ Luin Ruhtinaan taas pitkän tauon jälkeen. Näin vuonna 2022 sitä oli vaikea lukea ajattelematta Venäjää, Ukrainaa ja Valko-Venäjää. Koska Machiavelli käsittelee kirjassaan stategioita pääosin aktiivisen toimijan näkökannalta, tuli hänen teorioitaan mietittyä lähinnä Venäjän kantilta. Voisin vannoa, että Putinilla kenraaleineen on ko. opus luettuna. Asioita on tehty ihan pelikirjan mukaan. Sen sijaan Machiavellin oppien valossa on Valko-Venäjä astumassa klassiseen ansaan. Päästää vieraan maan joukot maaperälleen ”auttamaan” tai ”harjoittelemaan”, kun on jo valmiiksi alisteisessa asemassa. Saa nähdä miten käy. Machiavelli ennustaisi, etteivät taida isoveljen joukot ihan heti sieltä poistua. Maailma on kuitenkin monimutkaisempi kuin 1500-luvun euroopassa. On Natoa, EU:ta, kaasuputkia, pakotteita ja vaikka mitä, joka tekee Venäjän harrastamasta sotilaallisesta keekoilusta eri pelin, kuin Italian ruhtinaskuntien valloitus-shakki aikoinaan. Olen usein miettinyt: Miksi Venäjä valehtelee? Ei kai venäjän kansa voi uskoa sitä potaskaa, jota niille suolletaan? Uskovat tai eivät, Machiavellia antaa kuitenkin vastauksen ensimmäiseen kysymykseen:
Viisas ruhtinas ei voi pitää sanaansa, eikä sitä voida häneltä vaatiakaan, jos siitä on hänelle vahinkoa ja jos lupaukseen vieneet syyt ovat lakanneet vaikuttamasta. … Ruhtinaan tulee olla suuri teeskentelijä ja näyttelijä. Check

McInerney Jay
Nuori mies nimeltä Ransom, 1985
~ Luin kirjan ensimmäisen kerran joskus 80-luvulla. Muistan jääneeni loppuratkaisusta hämilleni. Ihmettelin McInerneyn motiivia sille. Yli kolmekymmentäviisivuotta ensilukemisen jälkeen halusin lukea tarinan uudelleen. Taas jäin hämmästyksen valtaan, mutta eri syystä. Tällä kertaa loppuratkaisu tuntui ymmärrettävältä. Nyt vaivaamaan jäi Ransomin taustatarina, jossa hän hörhöili Pakistanissa. Se tarina jäi mielestäni pahasti roikkumaan. Ajattelin ensin, että olin lukenut huolimattomasti. Jotain oli varmaan jäänyt huomaamatta. Palasin lukemaan uudestaan kohtia. Luin avainkohdat kolmeen kertaan. Mutta ei, yksiselitteistä tulkintaa ei ole. Ainut mikä oli varmaa, että taustatarina selvensi Ransomin mielentilaa ja selitti tekemisiä Kiotossa. Googlettelin arvioita kirjasta. Hämilleen se on jättänyt muutkin lukijat. Kirja on luokiteltu psykologiseksi jännäriksi. Mjaa, enpä tiedä. Ellei sillä psykologisella puolella viitata lukijan päähän jäävään ärtymykseen. Tajusinko vai enkö tajunnut!?!?!? Ehkä yritän taas kymmenen vuoden päästä. Josko jotain jäi sittenkin hoksimatta.

Paasilinna Arto
Operaatio Finlandia, Ruotsin kesähyökkäys Suomeen, 1972
~ Sota Ruotsin ja Suomen välillä. Jos aiheella olisi halunnut lukijaa naurattaa, olisi se ollut todella herkullinen. Nyt jäi kuitenkin kolikot pajatsoon. Paasilinna halusi kenraalina pelata sotapeliä. Joukkoja siirreltiin ja iskuja tehtiin. Tekniikasta ja asioiden tutkimisesta kiinnostuneena Paasilinna innostui pelistään niin tosissaan, että sen lukeminen oli jo puuduttavaa. Tuntui, että hän itsekin tiedosti asian ja lisäili irrallisia nauratussaarekkeita tarinaan. Päällimmäiseksi lukukokemuksessa jäi kuitenkin 150 sivun puuduttava Napoleon-leikki.

Rietas rukousmylly, 2007
~ Nyt oli huono. Voisin melkein vannoa, että Paasilinna oli istunut seurueensa kanssa Tenkassa kaljottelemassa ja uhonnut pystyvänsä kirjoittamaan hauskan tarinan aiheesta kuin aiheesta. Hattuun on lyöty aihelappuja kuin pelikortteja. Niissä on sitten lukenut: lumimies, muoviset moottoritiet, Dalai Lama, rukouksia kiljuva kahvimylly, Inarijärvi, …
Ei onnistunut.

Sotahevonen, 1979
~ Eräilyä ja desanttitoimintaa Kainuun seutuvilla jatkosodan riehuessa. Tarinankertojana Paasilinna on tietysti verraton, mutta kirjan käsittämätön desanttimyönteisyys yllättää. Tarinan kaksi desanttia ovat nokkelia, taitavia, empaattisia ja eläinrakkaita miehiä, jotka välttelevät turhia veritekoja Suomen alueella. Sen sijaan suomalaiset Paasilinna esittää petollisina, ahneina, tyhminä, himokkaina ja viinaanmenevinä hahmoina, joita nokkelat desantit petkuttaa mennen tullen joka käänteessä. Mielenkiintoista. Kirjan loppupuolella mukaan tulevan sotahevosen osuus on kerrottu mukavasti. Tosin sekin osuus on valjastettu alleviivaamaan desanttien hyviä puolia. Jäi kyllä sellainen olo, että oliko apurahan teoksen synnyttämiselle myöntänyt SKP vai itse Lenin.

Ulvova mylläri, 1981
~ Loistava kirja. Rikasta kieltä ja loistavaa huumoria. Nauroin kippurassa monelle mehukkaalle sanavalinnalle. Tapansa mukaan Paasilinna kaivelee tarinan myötä ihmisen mielenliikkeitä aika syvältäkin.
Kirjassa esitellään lihava ja laiska Siposen akka, joka rappusilta pudottuaan päättää halvaantua. Onnettomuuden kuvailua ei nauramatta pysty lukemaan. Kirjan lopussa palataan taas Siposen akkaan. Hän joutuu villiintyneen koiran ja suden muodostaman parivaljakon ahdistelemaksi palatessaan reellä kirkolta. ”Halvaantuneen” naisparan reki kaatui, mutta hän onnistui kuitenkin pelaustautumaan kuin ihmeen kaupalla. Paasilinna kirjoitteli seuraavasti: ”Elävänä hän ei olisi tästä onnettomuudesta selviintynyt, ellei olisi juossut paksuilla kintuillaan lossitupaan turvaan. Halvaantuneen naisparan pakojäljet Kemijoen jäällä herättivät yleistä ihastelua varsinkin urheilua ymmärtävissä piireissä.” [Arto Paasilinna]

Sartre Jean-Paul
Inho, 1938
~ Jean-Paul Sartre, kirjailija, eksistentialisti, mies, joka ei ottanut vastaan hänelle myönnettyä kirjallisuuden Nobel-palkintoa, pistää lukijansa tässä teoksessaan aika tiukille. Olemassaolon pähkäily ottaa välillä aivan mielipuoliset mittasuhteet.
Pieni tekstinpätkä hetkestä, jona kirjan kertoja ymmärtää itseään vaivaavan kuvotuksen.
Olemassaolon merkitsevin piirre on sen sattumanvaraisuus. Olemassaolo ei siis ole välttämätöntä. Olemassaolo on olemassaoloa eikä mitään muuta.
Minä itse olen taipuvainen välttelemään skitsofreenistä olemassaoloni pohdiskelua ja tyytymään edellämainitun kaltaiseen ajatukseen.
Toinen kohta kirjassa johti minut ajattelemaan nykyistä somekulttuuria.
Ihminen on aina kertoja. Aina hän kertoo ja kuvailee ja muut kertovat ja kuvailevat hänelle. Kaiken mitä hänelle tapahtuu hän näkee kertomansa läpi, hän suorastaan pyrkii elämään elämäänsä niin kuin hän siitä kertoo.
Sartre ei yrittänyt hurmata lukijaansa olemalla hauska, mutta onnistui kyllä siinäkin monessa kohtaa. Ihmisiä hän kuvaili niin, että monessa kohtaa läikkyi kahvit pöydälle.
Oikealla puolelleni istuutui pyylevä nainen, riisui huopahattunsa ja pani sen viereensä penkille. Hänen nenänsä sojotti hänen kasvoissaan kuin veitsen kahva omenan kyljessä. Nenän alla suipisteli halveksittavasti pieni, julkea aukko.

Ylitalo Eero
Suviteuraat, 2004
~ Mistähän tämäkin oli hyllyyni ajautunut? Välillä ostan divarista kassillisen kirjoja. Mukaan voi sitten osua aika jänniäkin tekeleitä. Suviteuraat kertoo syrjäytyneistä ressukoista muodostuneesta ”arjalaissakista”, joka haluaa osoittaa kykynsä liikkeen johtajalle näyttävällä terroriteolla. Tapahtumat sijoittuvat Oulun seudulle ja dialogi on vahvasti murteen värittämää. Kirja oli melkoista luentoa Saksan sotahistoriasta, mutta se ansaitsi kuitenkin tulla luetuksi loppuun saakka.

Vimma Tuomas
Vasen ranta, 2017
~ Tämä löytyi omasta hyllystä. Arvelin, että luvassa olisi jotain kevyehköä heeboilua Pariisissa. Nyt jos koskaan kirja oli jotain täysin muuta kuin odotin. Pariisiin sijoittuva tarina menee aivan ”Indiana Jones” tai ”James Bond”-meiningiksi. Vimmaista menoa kerta kaikkiaan.

Waltari Mika
Suuri illusioni, 1928
~ Rakkauden tuskaa Stadissa ja Pariisissa. Pariisin osuus muistuttaa paljon Hemingwayn kirjaa: Ja aurinko nousee. Siitä muutama sananen ylempänä. Woke-väen ei kannata lukea. Alkaa kirjaroviot muuten palata eurooppaan. Sen verran on aikalaisteksti karua luettavaa 2020-luvulla.

Aiotko kirjailijaksi?, 1935
~ Moni asia on muuttunut Waltarin ajoista. Enää ei käsikirjoituksia lähetetä kustannusyhtiöille paperilla, eikä palautuspostimerkeistä tarvitse kantaa huolta. Moni asia kirjailijan työssä pitää edelleen tismalleen kutinsa; kirjailija ei odotusarvoisesti menesty ja vaikka jotakin saisikin julkaistua, niin normaaliin työhön verrattuna tulot jäävät murto-osiin. Waltari yrittääkin läpi oppaansa saada lukijan unohtamaan haaveet kirjailijaurasta ja vähintäänkin ymmärtämään, että edessä odottaa väistämätön taloudellinen ahdinko. Pinnat rehellisyydestä. Oppaana kirja on vanhentunut, eikä se ole aikanaankaan ollut hyvä. Tosin kirjan alkulauseissa Waltari myöntääkin huitaisseensa kirjan väliprojektina tiettyä hilpeyttä tuntien. Vaikka leijonan osa kirjan tiedoista olikin jo vanhentunut, tarjosi se mielenkiintoisen aikamatkan lähes yhdeksänkymmentä vuotta taaksepäin.
Tähän kirjaan liittyi hauska henkilökohtainen sattumus. Olen pari kertaa yrittänyt lukea kirjahyllystäni rikoskirjaa, joka sortuu mielestäni ko. genreen sopimattomaan kuvailuun. Tällä kertaa jätin kirjan kesken, kohtaan: ”… hiukset olivat kuin puhtaalle hangelle sirotellut korpin sulat”. Ei vaan pystynyt jatkamaan. En pidä tollaisesta Eino Leino meets crime book -tyylistä. Noh, Waltari kirjoitti joidenkin kirjailijoiden lankeavan syytämään teeskentelevää, vetistelevää ja hentomielistä tekstiä kuvitellessaan kirjoittavansa kauniisti. Hän oli tekaissut aiheesta esimerkkitekstiä: ”…painaen kyyneleiset kasvonsa tytön hiuksiin, jotka olivat mustat kuin korpin siipi”. =D

Tietokirjallisuus

Laitan tietokirjallisuuden tänne erikseen hupilukemisesta. Nämä alkaen tammikuusta 2022.

Baron Nick
Karjalan kuningas, 2021
~ Irlantilaisen eversti P. J. Woodsin muistelmia Karjalan sotatoimistaan vuosina 1918-1919. Hänen tehtävänään oli edistää Britannian armeijan pyrkimyksiä estää Saksan pääsy Muurmanskiin ja jäämerelle. Eversti Woods johti karjalaisia joukkoja, jotka taistelivat mm. suomalaisia heimosotureita vastaan Vienan Karjalassa.

Höyssä Ari, Lahtinen Anu, Ripatti Erika, Similä Jouni ja Ukkonen Jari
Historia ajassa 1 – Ihminen ympäristön ja yhteiskunnan muutoksessa, 2016
~ Hyvä kirja perushissan kertaamiseen kivikausista globalisoituneeseen maailmaan.

Ilmarinen (Jalmari Takkinen)
Sissipäällikön muistelmat I – Karjalan metsä-sissit nousevat, 1927
~ Karjalan metsäsissiliikkeen johtajan muistelmat. Ensimmäisessä osassa käsitellään metsäsissiliikkeen syntymiseen johtaneita syitä ja sotilaallisen toiminnan aloittamista.

Sissipäällikön muistelmat II – Taistelut Karjalan vapauttamiseksi, 1931
~ Kuvaus metsäsissiliikkeen taisteluista Venäjän armeijaa vastaan aina katkeraan tappioon saakka.

Kukkonen Jukka, Heikka Elina
Punamustavalkea 1918 kuvat, 2008
~ Kirjassa kuvia ja tarinaa kansalaissodan vuosilta. Tekstiosioissa historiaa kansalaissodan tallentaneista henkilöistä ja kuvausliikkeistä, sanomalehtien roolista kuvien ottajina ja taltioijina sekä valokuvien merkityksestä politiikan ja sotahistorian kertojina. Kirjan lopussa käsiteltiin myös kuvamanipulointia välineenä sotapropagandassa.

Kustannustoimisto Vapaus
Vallankumous Venäjällä ja Suomessa maaliskuussa 1917, (alunperin julkaistu 1917)
~ Aikalaiskuvaus vallankumouksesta Venäjällä ja sen seurannaisvaikutuksista Suomessa. Kumousten eteneminen selvitetty päivä päivältä ja Suomen osalta vielä kaupungeittain. Lopussa vielä tarinaa vallasta luopumaan pakotetun tsaariperheen vaiheista vallankumouksen ja Rasputinin kuoleman jälkeen.

Kuussaari Eero
Vapaustaistelujen tiellä, 1957
~ Sotahistoriallinen katsaus Suomen rajantakaisilla heimoalueilla 1900-luvun alkupuoliskolla käytyihin sotatoimiin. Jos kirjaa vertaa 2000-luvulla kirjoitettuihin samaa aihepiiriä käsitteleviin kirjoihin (Niinistö, Vaara, Roselius tai Silvennoinen), huomaa sivujen uhkuvan aatteen paloa vahvemmin kuin ulkopuolista historioitsijan näkemystä. Kuussaari oli ammattisotilas, jääkärieversti ja itse mukana tapahtumien kulussa. Kuussaarta voi pitää yhtenä 1900-luvun merkittävimmistä sotilaista Suomessa ja myöhemmin myös ansiokkaana sotahistorioitsijana.

Niinistö Jussi
Heimosotien historia 1918-1922, 2017
~ Itä-Karjalan, Inkerin, Petsomon ja Viron itsenäistymisyrityksiä Neuvosto-Venäjän ikeen alta oli tukemassa suomalaisia vapaaehtoisia. Näissä heimosodiksi kutsutuissa rähinöissä tavoitteina toisilla oli itsenäistyminen, toisilla Suomeen liittyminen. Niinistö on kirjoittanut kattavan tietoteoksen, josta saa hyvän käsityksen aiheesta historiantutkimuksen ja henkilötarinoiden kautta.

Pälsi Sakari
Karjalan talviteillä, 1922
~ Pälsi lähti Helsingin Sanomien ja Suomen Kuvalehden sotakirjeenvaihtajaksi Karjalaan tekemään selkoa metsäsissikapinasta. Karjalan talviteillä on kooste hänen uutisoinneistaan ja matkamuisteloistaan Kainuun ja Karjalan välillä 1921. Eli kirjan nimi on aivan nappivalinta. Kirjasta puolet matkataan reessä ja suuri osa muilla kyydeillä, mutta pääasiassa matkaa tehdään ja siitä kerrotaan. Itse kapinasta ei oikeastaan kerrota mitään. Joitain tarinoita on metsäsissien muista kuin taistelupuuhista. On kirjan sivuille mahtunut yksi esimerkki kapinan kovuudesta, joka sattuikin sopivasti olemaan isoisäni Matin tekosia.

Roselius Aapo, Silvennoinen Oula
Villi itä – Suomen heimosodat ja Itä-Euroopan murros 1918-1921, 2019
~ Kuvaus I maailmansodan jälkihöyryistä Itämeren ympärysvaltioissa. Bolsevikit nousevat, heimosotaliikkeen asioilla puuhailee monenlaisia ”yksityisiä” sotajoukkoja ja maiden rajoja piirretään innolla uusiksi. Monien suomalaisten ajatuksissa oli Suur-Suomi ja asian ympärillä puuhailtiin ilman virallisia toimintavaltuuksia omien rajojemme ulkopuolellakin.

Tervonen Timo
Vallien sisällä – vallien ulkopuolella, 2015
~ Kotkassa, Kyminlinnan linnoituksessa asui 1920 -30-luvuilla jopa viisisataa pääosin Venäjän Karjalasta tullutta pakolaista. Kyminlinnan keskitysleirin asukkaiden tarinoita ja kohtaloita muisteleva Tervonen vietti leirillä itse lapsuutensa ja nuoruutensa.

Vaara Pekka
Viena 1918 – kun maailmansota tuli Karjalaan, 2018
~ Venäjän vallakumouksen jälkeisiä tapahtumia Vienan Karjalan kannalta katsottuna. Karjalassa oli 1918 monta omia tavoitteitaan ajavaa ryhmittymää. Oli valkoisia venäläisiä, Suomesta paenneita punaisia, botsevikkejä, englantilaisia ja tietysti suomalaisia heimosotureita. Karjalaiset yrittivät tulla toimeen ja pysyä elossa kuukausittain muuttuvassa sotapoliittisessa ympäristössä. Kirja tekee erittäin hyvin selkoa Vienan tilanteesta ja karjalan kansan toimista noina murrosaikoina sekä tapahtumia ohjanneista suurvaltojen toimista.

Viena 1919 – 1922 – kun neuvostovalta tuli Karjalaan, 2020
~ Kirja on jaettu neljään osioon:
– Vienan itsenäisyyden vuosi 1919
– Tarton rauhan vuosi 1920
– Nälän ja kapinan vuosi 1921
– Neuvostovallan voiton vuosi 1922
Kirja on erinomainen tietopaketti em. vuosien tapahtumista Vienan Karjalassa. Erityisen kiinnostavia olivat kirjan lopun metsäsissikapinan seuraamuksia ja sitä seurannutta pakolaisaaltoa Suomen puolelle koskevat osiot. Niitä ei ole juurikaan käsitelty muissa asiaa käsittelevissä kirjoissa.

Kirjoittaminen ja kirjailijan työ

Bagge Tapani
Se murhaa joka osaa. Dekkarin tekemisen taito, 2016
~ Ohjeita ja ajatuksia dekkarin kirjoittamiseen.

Haanpää Päivi ja Rannela Terhi
Miksi en kirjoittaisi?, 2019
~ Kirjoittamisen pähkäilyä.

Hänninen Jera & Hänninen Jyri
Haluatko todella kirjailijaksi, 2012
~ 2000-luvun versio Waltarin kirjasta. Avaa laajasti kirjailijan ja myös kustannustoimittajan työtä ja pelikenttää.

Kanto Anneli
Kirjoittamassa, 2020
~ Opas kirjan kirjoittamisesta.

Karjula Emilia (toim.)
Kirjoittamisen taide & taito, 2014
~ Artikkeleita luovan kirjoittamisen opettajilta.

King Stephen
Kirjoittamisesta, 2000
~ Loistava kirjoittamisopas, jossa S. King myös kertoo, miten hänestä tuli kirjailija. Kirjasta enemmän täällä »

Pehkonen Kirsi
Käsikirjoituksesta kirjaksi. Miten kirjailijat muokkaavat tekstiään, 2018
~ Yksitoista kirjailijaa kertoo omista työtavoistaan.

Rautiainen Pirjo
Esikoiskirjailijasta kirjailijaksi, 2013
~ Aatteita esikoiskirjailijoista ja esikoiskirjalijoilta

Rentola Marketta
Kirjoita hyvin. Ilmaise itseäsi, tavoita lukijasi, 2002
~ Opas kirjallisen ilmaisun kehittämiseen.

Saxell Jani
Tanssii kirjainten kanssa, 2020
~ Inspiraatiota tämän päivän tarinankertojille.

Tuuri Antti
Kuinka kirjoitan romaanin, 2004
~ Tuuri kertoilee omien kirjojensa taustoja.

Waltari Mika
Aiotko kirjailijaksi?, 1935
~ Waltarin ohjeita kirjailijaksi aikovalle. Kirjasta enemmän täällä »

Kirjaluettelo

Tässä lukulista ilman höpinöitä. Lista alk. 12/2021
# Anhava Tuomas: Minä kirjoitan sinulle kaukaisesta maasta, 2003
# Boyne John: Poika vuoren huipulla, 2015
# Bukowski Charles:
– 70-vuotismuhennos, 1990
– Eläkeläinen Kaliforniasta, 1986/1990
– Etelän vetelät, 1973
– Hollywood, 1989
– Kaupungin kaunein nainen, 1967 ->
– Kirottujen nautinnot, 2015
– Kuuman veden musiikkia, 1983
– Lounaalla, 1998
– Pystyssä kaiken aikaa, 1975
– Siinä sivussa, 1982
– Tarinoita tavallisesta hulluudesta, 1967 – 1983
– Vanhan likaisen miehen juttuja, 1969
– Pulp, 1994
# Collins Suzanne: Nälkäpeli, 2008
# Cooper Susan: Yllä meren, alla kiven, 1965
# de Mello Anthony: Havahtuminen, 1990
# Gerritsen Tess:
– Syytön, 1993
– Murha leikkaussalissa, 1990
# Hemingway Ernest:
– Nuoruuteni Pariisi, 1964
– Ja aurinko nousee, 1926
# Hilvo Sami: Lajityypillistä käyttäytymistä, 2020
# Huilaja Janne: Tunkeilija -novelleja, 2019
# Huovinen Veikko: Lentsu, 1978
# Härkönen Anna-Leena: Karusellimatka, 1993
# Kawabata Yasunari: Kioto, 1962
# King Stephen:
– Kirjoittamisesta, 2000
– Piina, 1987
– Tervetuloa Joylandiin, 2015
# Koontz Dean: Pelastus, 1998
# Lanu Juha: Veren kutsu, 2022
# Leon Donna: Doctored evidence, 2005
# Machiavelli Niccolò: Ruhtinas, 1532
# McInerney Jay: Nuori mies nimeltä Ransom, 1985
# Paasilinna Arto:
– Operaatio Finlandia, Ruotsin kesähyökkäys Suomeen, 1972
– Rietas rukousmylly, 2007
– Sotahevonen, 1979
– Ulvova mylläri, 1981
# Sartre Jean-Paul: Inho 1938
# Ylitalo Eero: Suviteuraat, 2004
# Vimma Tuomas: Vasen ranta, 2017
# Waltari Mika: Suuri illusioni, 1928
– Aiotko kirjailijaksi?, 1935

TIETOKIRJALLISUUS
# Bagge Tapani: Se murhaa joka osaa. Dekkarin tekemisen taito, 2016
# Baron Nick: Karjalan kuningas, 2021
# Haanpää Päivi ja Rannela Terhi: Miksi en kirjoittaisi?, 2019
# Höyssä Ari, Lahtinen Anu, Ripatti Erika, Similä Jouni ja Ukkonen Jari: Historia ajassa 1 – Ihminen ympäristön ja yhteiskunnan muutoksessa, 2016
# Hänninen Jera & Hänninen Jyri: Haluatko todella kirjailijaksi, 2012
# Ilmarinen (Jalmari Takkinen):
– Sissipäällikön muistelmat I – Karjalan metsä-sissit nousevat, 1927
– Sissipäällikön muistelmat II – Taistelut Karjalan vapauttamiseksi, 1931
# Kanto Anneli: Kirjoittamassa,2020
# Karjula Emilia (toim.): Kirjoittamisen taide & taito, 2014
# Kukkonen Jukka, Heikka Elina: Punamustavalkea 1918 kuvat, 2008
# Kustannustoimisto Vapaus: Vallankumous Venäjällä ja Suomessa maaliskuussa 1917, (alunperin julkaistu 1917)
# Kuussaari Eero: Vapaustaistelujen tiellä, 1957
# Niinistö Jussi: Heimosotien historia 1918-1922, 2017
# Pehkonen Kirsi: Käsikirjoituksesta kirjaksi. Miten kirjailijat muokkaavat tekstiään, 2018
# Pälsi Sakari: Karjalan talviteillä, 1922
# Rautiainen Pirjo: Esikoiskirjailijasta kirjailijaksi, 2013
# Rentola Marketta: Kirjoita hyvin. Ilmaise itseäsi, tavoita lukijasi, 2002
# Roselius Aapo, Silvennoinen Oula: Villi itä – Suomen heimosodat ja Itä-Euroopan murros 1918-1921, 2019
# Tervonen Timo: Vallien sisällä – vallien ulkopuolella, 2015
# Tuuri Antti: Kuinka kirjoitan romaanin, 2004
# Saxell Jani: Tanssii kirjainten kanssa. Inspiraatiota tämän päivän tarinankertojille, 2020
# Vaara Pekka:
– Viena 1918 – kun maailmansota tuli Karjalaan, 2018
– Viena 1919 – 1922 – kun neuvostovalta tuli Karjalaan, 2020

ÄÄNIKIRJAT
# Aapeli: Siunattu hulluus
# Andersson Lena: Silmäätekevät: Salaliittoromaani
# Backman Martti: Hirmuinen aika – saksalaismielinen vastarinta 1944-1948
# Bouroncle Maria: Lapsimurhaaja Ingeborg Anderssonin tarina
# Beevor Antony: Venäjän vallankumous ja sisällissota
# De Cervantes Miguel: Don Quijoten seikkailut
# Golding William: Kärpästen herra
# Huovinen Veikko: Luonnonkierto: Siltalan erikoiset
# Jansson Tove: Kuuntelija
# Kassila Taavi:
– Kameleontti – Volvo Markkasen tarina, osa 1
– Kameleontti – Volvo Markkasen tarina, osa 2
# Kesola Hannu: Haluan että kuolet
# Koskinen Ulla: Soturiaatelin aika Suomessa: Arvid Tawastin perheen elämä 1500-luvulla
# Laaksonen Lasse: Kynän ja miekan kenraali Wallenius
# Lappalainen Mirkka: Jumalan vihan ruoska: suuri nälänhätä tuomessa 1695-1697
# Lappalainen Tarja: Raatteen tien jäisestä helvetistä Talin-Ihantalan tulimyrskyyn
# Lähteenmäki Laura: Yksi kevät
# Malmsted Tuire: Pimeä jää
# McConaghy Charlotte: Täällä oli susia
# Murakami Haruki:
– Ensimmäinen persoona
– Mistä puhun, kun puhun juoksemisesta
– Norwegian Wood
– Pimeän jälkeen
– Värittömän miehen vaellusvuodet
# Natt och Dag Niklas: 1793
# Nykänen Harri: Jumalan selän takana
# Nykänen Harri & Sjöberg Tom: Lestinheittäjät, gangsterit ja kovanaamat
# Orwell George: Eläinten vallankumous
# Paasilinna Arto:
– Isoisää etsimässä
– Parasjalkinen laivanvarustaja
# Remy Johannes: Ukrainan historia
# Rossi Timo: Lapinlahden linnut – Miksei asioista puhuta
# Rowling J. K.: Harry Potter ja viisastenkivi
# Seeck Max: Kauna
# Sole Asko:
– Syyttömänä tuomitut
– Vaaralliset naiset
– Huijareita ja hurmureita
# Syrjä Juhani:
– Juho 18
– Juho 19 – 33
# Tacitus: Germania
# Wirta Kaarle, Tikka Katja, Hannula M. Henri, Kananoja Kalle:
– Suurvallan rakentajat: Ruotsin ja Alankomaiden yhteistyö uuden ajan alussa
# Öhrlund Dag: Katso minuun pienehen

Juuri nyt lukusessa

Luettuja kirjoja

Tietokirjallisuus

Kirjoittaminen ja kirjailijan työ

Kirjaluettelo

Vastaa Peruuta vastaus