HOGANE

Still kicking and aiming high

Rakkaat lukijani (molemmat), yritän olla läkähdyttämättä Teitä bloggailemalla turhan taajaan. Tänään heräsin täynnä ruutia, joten päätin jakaa näitä fiiliksiä ja syitä niihin kanssanne. Mutta noin lyhyesti; elossa, valmiina taisteluun ja pää täynnä pläänejä =)

Hyvin menee, mutta menköön
Ihmisen elämä koostuu monesta; ihmisistä, duunista, harrastuksista, paikoista ja vaikka mistä. Näistä aineksista sitten elämää kokkaillaan. Lopputulemana voi olla kitkerää keittoa tai maistuvaa mansikkaleivosta. Eikä lopputulos ole ihan aineksistakaan kiinni. Homma on paljon kiinni siitä miten koet asioita. Miten suhtaudut itseesi ja elämään. Mistä päätät välittää ja minkä päälle kuset. Sanotaan, että ”kauneus on katsojan silmissä”. Vähän mukaillen voi sanoa, että ”Elämä on kokijansa päässä”.
On ihmisiä, joilla menee aina huonosti. On ihmisiä, joista tulee aina uhreja. Sellaisiakin on, joilla menee oikeastaan aina hyvin. Miten se on mahdollista? Eikö nämä ihmiset ole koskaan sairaita tai hankalassa tilanteessa? Kellä muka menee aina hyvin?
Jokaisella, joka niin päättää. Harvoin ihan kaikki on pielessä. Pitää muistaa olla onnellinen niistä asioista, mitkä ovat hyvin. Vastoinkäymisiä ja haasteita tulee eteen aina. Homma on kiinni siitä minkä arvon millekin asialla päässään antaa. Asiat, joita ei voi muuttaa, voi ja kannattaa yrittää hyväksyä. Mutta monet vastukset voi raivata pois edestään ja melkein kaikille ongelmille on ratkaisunsa.

Yksi faitti kerrallaan
Mulla on ollut elämässäni viimeisinä about 20 vuotena mukana neljä asiaa, joista olisin halunnut eroon: It-elämän kuplavaiheen läpi surffanneena nuppi tarvitsi serotoniinia pillereinä ja kevät sekä kesä meni aina allergialääkkeiden kanssa. Lääkkeiden popsiminen vituttaa mua. Satunnaisiin muihin vitutuksiin on sitten tullut määrättyä itselle kuuri jekkua ja Sollia sisäisesti nautittuna. Tämän lisäksi ikuinen on-off suhde nikotiiniin eri muidoissaan.
Muutama vuosi sitten päätin käydä tuon nelikon kimppuun ja näyttää kuka on isäntä talossa. Luin että, allergioista voi siedättäytyä eroon. Hienoa. Päätin siedättäytyä eroon allergialääkkeistä. Tein lopetuksen ihan ”Cold Turkey”-tyyliin. Ekana keväänä oli päiviä joina teki mieli kaivaa silmät päästä lusikalla. Sain kuitenkin jotain outoa tyydytystä siitä että kieltäydyin lääkkeistä.
Serotoniini-tabuja vedin turhaan yli kymmenen vuotta. Aikoinaan sain ne ihan syystä liiallisen duunin paahtamisen uuvuttamana, mutta ne vain jotenkin unohtu päälle. Tästä kyllä voisi pistää kritiikkiä lääkäreille, jotka uusivat reseptin yli kymmenen vuotta kyseenalaistamatta lääkityksen tarvetta. Näiden poikien kanssa sai kylmät kalkkunat unohtaa. Webissä on kymmenittäin tarinoita ihmisistä, jotka ovat hävinneet elämänsä näille serotoniinilääkkeille. Sekä lääkityksen aloittaminen, että lopettaminen nostaa monilla itsetuhoisuuden ihan uudelle levelille ja vieroitusoireet ovat jäätäviä. Ajoin lääkityksen alas noin kuudessa kuukaudessa ja kärsin erilaisista vieroitusoireista kaksi vuotta. Ihan kokemuksen tuomalla rintaäänellä: älkää vetäkö serotoniini-lääkitystä useampia vuosia ilman ihan pakottavia syitä. Lääke jättää jälkensä Teihin ja irrottautuminen ei ole mikään kevyt prosessi.
No entäs nikotiini? Mun ongelma on ollut se, että jos koodaan tai kirjoitan niin buustaan prosessia kahvilla ja nikotiinilla. Tuo köyhän miehen kokkeli – on varsin piristävä kombo, mutta tarttuu kyllä aivoihin kuin punkki pohkeeseen. Olen irrottautunut nikotiinistä monta kertaa elämässäni, mutta se on myös uinut aina takaisin duunipaineiden tai kirjoittamisen raottamasta ovesta. Päätin, että 2020 teen lopullisen pesäeron nikotiiniin. Valitsin sopivan kohdan kesällä ja vaihdoin spaddut 2 mg nikotiinitabuihin. Ensimmäiset neljä päivää teki mieli lyödä kaikkea mikä liikkuu. Hiippailtiin Topin kanssa vältellen ihmisiä ja vedettiin uukkarit aina kun joku oli tulossa vastaan. Vieroitusoireet kesti noin 2-3 viikkoa. Himmailin pillereillä neljä kuukautta ja keräsin ruutia loppusotaan. Tiputin nikotiinipillerit pois vähentämällä aina yhden päivässä. Vieroitusoireet taas ihan samalla levelillä. Eli oikeastaan toi pillerivaihe oli ihan turha. Saman tuskan sai vaan käydä kahteen kertaan. Röökin lopettamiseen motivoituminen oli helppoa. Inhosin jokaista röökiä, jonka vedin. Putket vinku ja näpit haisi paskalta. Adios nikotiini – en jää kaipaamaan.
Alkoholin kanssa tasataan tilejä 2021. Aika hiljasta sillä osastolla kuitenkin jo nyt.

Urheilu on mun isobroidi, jota mulla ei koskaan ollut.

Paras tunne tulee siitä kun pitää omat päätöksensä

Vaikka 2020 oli mitä oli, niin olosuhteisiin nähden olen saanut treenattua ihan mukavasti; punttia, hima-budoilua ja juoksua. Topin kanssa tulee käveltyä päivittäin ainakin 10 000 askelta. Mun elämä menee aina näin. Kun jotain pahaa lähtee tulee jotain hyvää tilalle. Sporttaaminen jämäköittää selkärankaa.
Syksyllä alkoi myös kirjoittaminen poltella. Fokasta kuullaan vielä. Kasassa on kauhea pinkka seikkailuja, joista tulee yksi tai kaksi kirjaa. Kattoo nyt.
Tänä vuotta tuli voittoja blakkariin. Pidin päätöksiä. Elin niin, että voin hyväksyä tekemiseni. Paras tunne maailmassa on se, että voi kävellä peilin eteen ja sanoa: ”Hyvä – sä teit sen minkä päätit”.
Epäonnistumia on turha pelätä. Niin kauan kuin on yritystä on elämää.

Tää 2020 on kohta lusittu. Pysykää turvassa, käyttäkää maskia ja muistakaa panna bläägät jalkaan. Maalit tehdään kentällä

~ Hogane ~

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *