HOGASEN BLOGI
Ruokavalio Juoksu Voimaharjoittelu Kamppailu Elämänhallinta Topi beagle Hogasen sekalaiset

Kotidojoo ja puistobudoo

Näin korona-aikana on tullut treenailtua kotona. Karate-, nyrkkeily- ja punttitreenit – kaikki. Olen ottanut koronan välttelyn vakavasti ja hoitanut kansalaisvelvoitteeni käyttäytymällä vastuullisesti pandemian aikana. Karaten osalta koti-dojoilu on tullut tutuksi. Nyt kun helleaalto alkaa kuumentaa kämppää päätin treenailla vaihteeksi ulkona. Ensimmäisen kerran elämässäni treenasin karatea julkisella paikalla ilman treenikavereita. Se vaan ei tunnu luontevalta. Eikä tuntunut siltä tänäänkään.
Kyokushin karaten opettajani shihan Pinero 9 dan Espanjasta kehoitti minua usein harjoittelemaan ulkona kun olin hänen luonaan treenaamassa. Sanoin, etten minä nyt voi mennä mihinkään puistoon huitomaan. Hän ei sitä oikein ymmärtänyt. Minusta se olisi ollut jotenkin noloa. Nyt aikuisena äijänä en kuitenkaan enää paljon perusta muiden mietteistä. Treenaan puistossa jos huvittaa. Ei tästä kuitenkaan mitään tapaa tule. Ihan kivaa kuitenkin huiskia menemään lyöntejä ja potkuja leppeässä kesätuulessa =)

Jyri Hokkinen
Hogane

Ensimmäisen karatepuvun ostin 48 vuotta sitten

Karate on kulkenut elämässäni tai elämäni karatessa jo pitkään. Tekniikat ovat selkärangassa eivätkä tule unohtumaan ikinä. Kehon kyky toteuttaa niitä kuitenkin vaihtelee. Notkeus vaatii säännöllistä venyttelyä ja iän myötä rähäkän nopeuden ylläpitäminen on vaikeaa. Eikä näiden täydellinen ylläpitäminen itsepuolustuksen kannalta ole edes tarpeellista. Karate muuttuu iän myötä. Kaiken maailman akrobaattiset volttipotkut voi jättää videopeleihin ja leffoihin. Riittää kun ylläpitää tekniikoiden perusosastoa käyttövalmiina.

Hogane venyttelee
Vaikka on kuuma niin vähän pitää venytellä

Karaten merkitys elämässäni on vaihdellut. On ollut aikoja jolloin olen määritellyt itseni sen kautta. Reissannut ulkomailla mestareita etsien ja vannonut, että minut löytää dojolta vielä ysikymppisenä. Jotain on kuitenkin muuttunut. Ensinnäkin tiedän, etten elä 90-vuotiaaksi =D
Nykyään olen ehkä mieluummin aloitteleva kirjailija kuin vanha karateopettaja. Aikansa kutakin. Olen myös innostuneempi nykyään nyrkkeilystä kuin karatesta. Mutta karate tulee olemaan aina osa elämääni. En edes pidä mahdottomana, että perustaisin vielä vanhoilla päivinä taas dojonkin. Olisi kiva pistää opit jakoon, eikä viedä niitä mukanaan hautaan.

Jodan Tzuki
Jodan Tzuki

Todellinen karate tapahtuu päässä ja sydämessä

En olisi tänään mies joka olen, ilman karatea. Tärkeintä karatessa ei ole itsepuolustustaito. Suurimmat muutokset lajia harjoitellessa tapahtuu pään sisällä; asenteissa, arvoissa, valppaudessa jne. Teknisesti karatesta ei tarvitsisi kuin kymmenen prosenttia saavuttaakseen kyvyn puolustaa itseään tai muita. Karatessa on paljon asioita, jotka eivät aukene ilman pitkää harjoittelua. Siinä on myös paljon turhaa. Mutta se on myös järjestelmä ja elämäntapa, jonka kaikki osat muokkaavat harjoittajaansa. Olen nähnyt tuhansia karatetarinoita. Lahjakkaimmista harvoin on tullut parhaita. Sinnikkyys on voittamaton hyve myös karatessa. Kyokushin karatessa karaistaan harjoittelijaa kivunkin kautta olemaan aina sinnikäs: Osu No seishin – älä koskaan luovuta. Ohje joka sopii lähes kaikkeen tekemiseen.

Kipu on väliaikaista – luovuttaminen kestää loppu elämän

~ Hogane ~

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *